PRESIDENT julkaisi uuden “DOOM LOOP” -singlen ja paljasti debyyttialbuminsa tiedot

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.5.2026

Mystinen brittiläinen alternative metal -yhtye PRESIDENT on julkaissut uuden “DOOM LOOP” -singlen sekä musiikkivideon. Samalla kasvonsa peittävä yhtye ilmoitti julkaisevansa debyyttialbuminsa “Blood Of Your Empire” 4. syyskuuta Atlantic Recordsin kautta.

Anonyymin yhtyeen ympärillä on riittänyt viime kuukausina runsaasti spekulaatioita, ja erityisesti yhtyeen keulahahmon “The Presidentin” on epäilty olevan Fightstarista ja Bustedin riveistä tuttu Charlie Simpson.

Uusi “DOOM LOOP” -single jatkaa PRESIDENTille ominaista synkkää ja modernia alternative metal -linjaa, jossa yhdistyvät raskaat riffit, elektroniset elementit sekä melodinen tunnelma.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen keulahahmo kertoo kappaleen käsittelevän ajan merkitystä ja ihmisten tapaa suhtautua siihen.

“Kappale kertoo ajan oudosta tragediasta – siitä, kuinka käytämme elämämme jahdaten sitä, tuhlaten sitä ja peläten sitä, kunnes ymmärrämme sen arvon vasta silloin, kun hetki on jo mennyt”, The President kertoo.

Syyskuussa julkaistava “Blood Of Your Empire” käsittelee puolestaan eksistentiaalisia kysymyksiä, kuolevaisuutta sekä ihmiskunnan suhdetta uskoon ja uskontoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

“‘Blood Of Your Empire’ syntyi omasta eksistentiaalisesta kriisistäni ja yrityksestäni ymmärtää uskoa, kuolevaisuutta ja ihmiskunnan suhdetta uskontoon”, The President avaa.

“Uskonto on inspiroinut maailmassa valtavasti myötätuntoa, tarkoitusta ja kauneutta, mutta samalla se on ollut vastuussa myös käsittämättömästä kärsimyksestä ja verenvuodatuksesta.”

Albumin kansitaiteena nähdään Eugène Delacroix’n vuonna 1830 valmistunut maalaus “The Battle Of Poitiers”, joka kuvaa satavuotisen sodan aikaista englantilaisten voittoa ranskalaisista vuonna 1365.

“Blood Of Your Empire” -albumin kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. “Angel Wings”
  2. “DOOM LOOP”
  3. “dark heaven”
  4. “Pink Noise”
  5. “Mercy”
  6. “Sleepwalker”
  7. “Dionysus”
  8. “This Will Divide Us”
  9. “Hate Figure” (feat. Ando San)
  10. “White Devil”

PRESIDENT on herättänyt lyhyessä ajassa runsaasti huomiota alternative metal -piireissä niin salaperäisyytensä kuin massiivisen tuotantonsa ansiosta. Yhtyeen todelliset jäsenet eivät ole toistaiseksi virallisesti paljastuneet.