Primal Fear julkaisee ”Code Red”-albumin syyskuussa

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 9.2.2023

Saksalainen pitkän linjan metalliyhtye Primal Fear julkaisee uuden albumin 1. syyskuuta 2023. Yhtye on paljastanut, että albumin nimi tulee olemaan ”Code Red” ja sen kansitaiteesta vastaa Stan W. Decker, joka on aiemmin kuvittanut yhtyeen albumit ”Angels Of Mercy – Live In Germany”, ”Apocalypse” ja ”I Will Be Gone”. Albumin julkaisijana toimii Atomic Fire.

Albumin tuottanut yhtyeen basisti Mat Sinner kuvailee tulevaa julkaisua näin:

”Maailma on hätätilassa: katastrofeja toisensa jälkeen. ’Code Red’ on meidän kannanottomme nykytilanteeseen ja myös tulevan, 14. albumimme nimi. Albumi julkaistaan kiertueen alussa 1. syyskuuta. Nimensä mukaisesti se tulee olemaan raskas, voimakas ja tinkimätön – 110 % Primal Fearia!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Viime vuonna 25-vuotisjuhlaansa viettänyt Primal Fear lähtee Saksasta alkavalle Euroopan kiertueelle albumin julkaisun myötä. Mukaan kiertueelle lähtee The Unity, jossa vaikuttaa mm. Gamma Rayn, Edguyn ja Primal Fearin omia jäseniä.