Fanipohjalta levyarvostelun tekeminen on aina kovin haastavaa. Kun kuukausia odotetulle julkaisulle on jo käytännössä antanut valmiiksi täydet 10/10 pistettä ennen ensimmäistäkään kuuntelukertaa, on arvostelijan kuitenkin kyettävä lopulta käsittelemään levy rehellisesti ja objektiivisesti. On myös henkisesti varauduttava siihen, ettei levy olekaan aivan kaikkien odotuksien tasolla, ja pohdittava hyvin tarkkaan sanansa. Tämä on lähtökohta itselläni Primordialin uusimman ”Where Greater Men Have Fallen” -albumin kanssa.

Jos kolme vuotta sitten olin valmis julistamaan tämän irlantilaisyhtyeen edellisen levyn ”Redemption At The Puritan’s Hand” yhdeksi kaikkien aikojen metallilevyistä, en tuosta mielipiteestä tingi tänäkään päivänä yhtään. Enkä myöskään siitä, ettei yhtyeeltä ole vielä tähän päivään mennessä tullut ulos yhtään heikkoa levyä. Tyylillisesti vuoden 2011 albumi ”Redemption At The Puritan’s Hand” oli yhtyeen helpoin ja yleisöystävällisin teos. Kappaleet levyllä olivat yksi toisensa jälkeen helposti koukuttavia, mahtipontisia julistuksia. Samalla levy oli kuitenkin entistä kauempana yhtyeen alkuaikojen tuotoksista ja kenties jopa aavistuksen kaupallisen kuuloinen. Siitäkin huolimatta levy toimi ainakin itselleni, vaikka ymmärrän kyllä hyvin myös vastakkaiset mielipiteet, jotka kritisoivat levyä liian pehmeäksi.

Henkilökohtaisesti nautin sekä tästä yhtyeen ”pehmeämmästä” materiaalista että rankemmasta tuotannosta, mutta heille joille edellinen levy oli liian pehmeä, on nyt julkaistava kahdeksas studioalbumi ”Where Greater Men Have Fallen” varmasti mieluinen tuotos jo ihan sen takia, että levyllä Primordial ottaa selkeitä askeleita takaisin raskaampaan poljentoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Jos ”Redemption At The Puritan’s Hand” oli mahtipontinen ja julistava, on ”Where Greater Men Have Fallen” sukellus astetta synkempiin vesiin. Samalla levy on myös selkeästi edeltäjäänsä hankalammin lähestyttävä, koska jokainen kappale ei koukutakaan ihan ensikuuntelulla. Siksipä ensikuunteluilla levystä jääkin hienoinen pettymyksen maku suuhun. Vaikka levyn avausraitana toimiva nimikappale ”Where Greater Men Have Fallen” antaa vielä osviittaa siitä, että levy olisi oiva mahtipontinen jatkumo edeltäjälleen, jo levyn kakkosraita ”Babel’s Tower” synkistelee lähes doommetallimaisissa maisemissa. Enkä minä väitä, että se olisi huono juttu. Sanon vaan, ettei edellisen tapaista ”hittiä hitin perään” -levyä tällä kertaa kuulla. Ja siksi levy kuulostaakin ensikuunteluilla hiukan vaisulta, koska avausraitaa lukuun ottamatta mieleen ei oikein jää yhtä helposti tarttuvia ralleja, joihin edellisellä levyllä ehti jo tottua.

Voisi jopa sanoa, että Primordialin pelastaa tylymmältä tuomiolta sen aiemmilla levyillä ansaitsemat kannukset. Siinä missä  olisin saattanut tuomita tuntemattomamman yhtyeen levyn liian äkkipikaisesti pitkäveteiseksi ja mitään sanomattomaksi, on Primordial ansainnut totaalisen keskittymisen ennen lopullista tuomiota.

Monipuolisuuden puutteesta Primordialin kohdalla ei kuitenkaan ole kyse, se tulee selväksi heti kärkeen. Siinä missä levyn kolmosraita ”Come The Flood” jatkaa vielä yllämainitun ”Babel’s Tower” -kappaleen kaltaisissa doom-metallisissa synkistelyissä, seuraavana kuultava ”The Seed Of Tyrants” tarjoilee blackmetallisinta materiaalia yhtyeeltä aikoihin. Vokalisti  A.A. Nemtheanga käyttää kappaleessa pitkästä aikaa ihan kunnolla black metal -tyylistä kärinää normaalin puolipuhtaan laulantansa sijaan, ja rumpali Simon O’Laoghaire saa taustalla iskeä blastbeatia ihan kunnolla menemään. Levyn seuraava raita ”Ghosts Of The Charnel House” menee taas kappaleista enemmän siihen viime levyillä totutun Primordialin puolelle, kun taas seuraavana kuultavan ”The Alchemist’s Head” armottoman painostava synkistely yhdistettynä A.A.Nemtheangan tässäkin kappaleessa käyttämiin kärinälauluihin tuo jo ajoittain mieleen yhtyeen alkuaikojen levytykset. Valitettavasti tässä kohdin levyä yhtyeeltä kuitenkin hiukan katkeaa se kuuluisa punainen lanka, jolla kuulija on tarkoitus pitää mukana. Sillä melko keskinkertaisen kappaleen jälkeen seuraavana kuultava ”Born To Night” käynnistyy kovin turhalla neliminuuttisella ylipitkällä akustisella soitannalla, varsinaisen kappaleen ollessa taas sitä tuttua mahtipontista Primordialia parhaimmillaan. Levyn parhaimmistoon kuuluu myös eeppinen päätösraita ”Wield Lightning To Split The Sun”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kokonaisuudessaan ”Where Greater Men Have Fallen” ansaitsee kyllä paikkansa Primordialin tuotannossa ja täyttää suurilta osin sille kohdistetut odotukset, mutta astetta vaikeampi levytys vaatii useamman kuuntelukerran, ennen kuin siihen pääsee kunnolla sisälle. Ja useammankin kuuntelukerran jälkeen – hyvästä levystä huolimatta – jää suuhun vieläkin pienen pieni pettymyksen jälkimaku, sillä mielestäni levy ei aivan yllä edeltäjänsä ”Redemption At The Puritan’s Hand” tasolle. Ei tosin voi syyttää kuin yhtyettä itseään siitä, että rima on nostettu niin korkealle.

8½/10

Kappalelista:
1. Where Greater Men Have Fallen
2. Babel’s Tower
3. Come the Flood
4. The Seed of Tyrants
5. Ghosts of the Charnel House
6. The Alchemist’s Head
7. Born to Night
8. Wield Lightning to Split the Sun

Primordial Facebook
Primordial kotisivut

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy