Private Line tekee paluun uudella singlellä ”Alterlife” 14 vuoden tauon jälkeen

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 21.8.2025

Viime vuosituhannen lopulla perustettu ja 2000-luvun alussa suoraan kansainvälisille vesille seilannut Private Line palaa rytinällä. Viime vuonna yhtye herätteli fanien toiveita ilmoittamalla tulevista live-esiintymisistä, ja huomenna perjantaina kuullaan yhtyeen ensimmäinen uusi single ”Alterlife” 14 vuoden odotuksen jälkeen.

Kotimaisen rockskenen kärkiyhtyeisiin 2000-luvun alussa lukeutunut helsinkiläisbändi ehti julkaista ensimmäisellä kierroksellaan kolme studioalbumia, EP:n, live-DVD:n sekä kiertää ympäri maailmaa aina Kiinasta Yhdysvaltoihin. Bändi nähtiin myös Aasian suurimman rockjulkaisun, Burrn! Magazinen kannessa sekä jakamassa samoja lavoja esimerkiksi Mötley Crüen ja Alice Cooperin kanssa.

Yhtyeen striimimäärissä suosituin kappale ”Dead Decade” ylitti aiemmin tänä vuonna miljoonan kuuntelukerran rajapyykin Spotifyssä. Vielä mielenkiintoisemmaksi tilanteen tekee se, että juuri ”Dead Decade” on biisi, jonka bändi julkaisi viimeisimpänään ennen nyt kuultavaa ”Alterlifeä”. Voisi sanoa, että suunta on siis oikea. Bändin primus motor Sammy Aaltonen kertoo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Oli mahtavaa huomata, että yhteisen musiikin tekeminen ja bändin soundi tuntui jatkuvan siitä mihin noin kymmenen vuotta aiemmin jäimme. Mehän ei ikinä ’hajottu’, eikä edes päätetty jäädä tauolle. Se vain tapahtui. Muu elämä tuli tielle.”

Yhtye on toiminut lähes koko levytysuransa samassa kokoonpanossa, ainoa muutos uuden ajan Private Linessa on pitkäaikaisen kitaristin Japa Lettusen alias Jack Smackin jättäytyminen yhtyeen riveistä. Private Linen uutena kitaristina nähdään nyt multi-instrumentalisti Joel Pöllänen.

Uusi ”Alterlife”-single pureutuu tähän päivään, jossa moni määrittelee itsensä ja toiset sosiaalisen median mukanaan tuoman niin sanotun doppelganger-kulttuurin kautta. Digitaalisten palveluiden kautta luotu status ja hyväksyntä tuppaa jäämään vain aika pintapuoliseksi oikeassa elämässä. Sammy jatkaa pilke silmäkulmassaan:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Me ollaan aina laulettu ympärillä havaittavasta maailmasta ja kulttuurista, mutta yritetty ennemmin herätellä aiheilla kuin antamalla vastauksia mihinkään. Nyt tietenkin sitä katsoo nuorisokulttuuria eri silmin, kun ei itse ole niin nuori. Mutta ei setämiehet voi alkaa saarnata, vaan tärkeämpää on jakaa jotain opittua viisautta ja näkökulmaa.”

Private Line on palannut nyt jäädäkseen, ja bändi työstää paraikaa uusia biisejä. Upouuden ”Alterlife”-biisin pääsee kuulemaan huomenna perjantaina myös livenä Helsingissä On the Rocksin keikalla. Mukana illassa ovat uutta levyään samalla juhlistava Kirkkovene sekä Nelosolut.

Kokoonpano:
Sammy Aaltonen: laulu, kitara
Ilari Heinäaho: kitara, syntetisaattori, taustalaulu
Joel Pöllänen: kitara, syntetisaattori, taustalaulu
Juha Kinnunen: basso, taustalaulu
Elias Logrén: rummut, taustalaulu

Seuraa bändiä somessa: Facebook, Instagram, YouTube

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy