Private Line

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.8.2011

Kotimainen rockpumppu Private Line on aktivoitunut pitkältä vaikuttaneen hiljaiselon jälkeen. Jo aiemmin esimakua tarjoilivat single ja musiikkivideo, ja nyt bändin kolmas pitkäsoitto, ”Dead Decade”, on nähnyt päivänvalon. Levyä juhlistettiin ja ennakkokuunneltiin Bar Bäkkärissä, Helsingissä. KaaosZine oli paikalla, ja haastatteluun istahtivat laulaja Sammy ja bändin toinen kitaristi Japa.

Edellisen levynne ”Evel Knievel Factorin” (2006) julkaisusta on lähemmäs viisi vuotta aikaa. Mitä on tapahtunut tällä välin, ja millaiset ovat fiilikset nyt?

Sammy: Sen (”Evel Knievel Factorin”) jälkeen pari vuotta me siinä keikkailimme, 2007 – 2008, ja kyllä me siinä aika pian tartuimme siihen, että rupeamme levyn työstämiseen. Meillä tuli pitkiä taukoja siinä sen tekemisessä, että ei mennyt ihan kerralla sitten. Palasimme aina välillä kirjoittamaan lisää kappaleita ja sillä lailla. Kaikilla oli tietenkin kaikkea muutakin puuhaa, se tuntui silloin siltä… Ja siinä jossain vaiheessa tuntui, että me aika tiiviistikin silloin 2009 sitä väänsimme. Loppujen lopuksi en oikein osaa sanoa mihin se hurahti, mutta jossain vaiheessa hölläsimme narua ihan selkeästi. Oli sellainen tietty luotto, että kyllä me hyvän levyn saamme aikaiseksi mutta emme voi kiirehtiä. Ja kun me siitä perinteisestä kahden-kolmen vuoden tähtäimestä lipsahdimme, jollain lailla päämääräkin muuttui siihen, että tehdään hyvä levy – ei ole väliä milloin se on valmis. Mutta nyt levy on ollut valmiina jo melkein vuoden; melkein vuosi on jo siitä kun se on masteroitu. Sitten tietysti vielä tämä levy-yhtiö -kuvio vaati sen viimeisen, että sen takia ehkä tuntuukin siltä, ettei siitä voi olla niin kauaa kuin nyt tosiaan alkaa olla.

Japa: Niin kuin Sammy sanoi, pari vuotta keikkailimme ja kyllähän me teimme Pepsille yhden biisin siinä…

Sammy: Se oli silloin 2008 vielä.

Japa: Promoja sun muuta.

Sammy: Ne olivat pari sellaista aktiivisempaa vuotta.

Japa: Joo. Mutta tosiaan hyvää levyä piti kypsytellä. Siinä tapahtui jokaisella elämässä erilaisia asioita, mikä vei taas oman aikansa. Ja kun olemme tietyllä tavalla, en tiedä voiko sanoa perfektionisteja, mutta kuitenkaan emme halua julkaista mitään sellaista, mihin emme itse voi olla tyytyväisiä. Bändin sisälläkin tuli välillä sellaista, että joku ei ollut tyytyväinen johonkin ja jouduimme käymään sitä palettia uudestaan läpi. Sitten loppujen lopuksi se alkoi rullata aika hyvin.

Sammy: Niin, kyllä se siinä alkoi löytyä. Ja mielestäni tuo kaikki on vaikuttanut bändiin tosi positiivisesti. Nyt on tosi into päällä taas, on tosi kivaa mennä soittamaan keikoille. En tarkoita että joskus olisi ollut niin, että se ei olisi kivaa, mutta nyt on sellainen uusi into päällä. Kuitenkin on ollut sen verran taukoa, että sitä osaa arvostaa kaikkea ihan toisella tavalla. Ja jos mietitään, että mekin olemme menneet kymmenen vuotta tällä kokoonpanolla… On sellaisia bändejä, että vähän siinä vaihtuu miehistö vauhdissa ja muuta. Me olemme vaalineet aika paljon sitä, että porukka pysyisi kasassa. Välillä jollain on jotain sellaista, että ei pysty täysillä keskittymään; olemme sitten muutkin yrittäneet kehitellä jotain muuta silloin. Bändikäsite on aina itselleni ollut, että se ei ole vain sellainen musiikin tekemiseen tarkoitettu bisnestiimi, vaan enemmänkin veljesporukka. Jos jollain on jotain muuta tekemistä välillä, niin hölläämme ja keksimme jotain muuta.

”Dead Decade” on ilmeisesti julkaistu Aasiassa jo aiemmin?

Sammy: Joo, levy tuli siellä jo keväällä ja tarkoitus oli alun perin niin, että olisi tullut täälläkin. Mutta sitten tosiaan nuo videot ja muut… Tajusimme myös sen, että jos laitamme hirveällä rytinällä videon ja levyn pihalle, ihmiset eivät välttämättä kerkeä edes reagoida siihen. Teimme mieluummin niin päin, että laitoimme videon ja sinkun pihalle, niin oli ihmisillä aikaa. Suomessa myös tuo kesäloma on sellainen, että ihmiset lähtevät skutsiin eivätkä katso telkkaria tai kuuntele radiota… Eikä kouluissa höpistä. Kesä on aina vähän huonoa julkaisuaikaa, joten se vähän automaattisesti siirtyi syksyyn. Sitten taas Aasiassa olivat jo ehtineet mainospaikkoja varata ja tällaista, niin emme haluneet yhtään enempää painostaa sitä, että julkaisua siirrettäisiin siellä. Ja saatiinpahan sieltä jo ensimmäiset kipinät: hyvää palautetta alkoi tulla, niin on helppo olla luottavaisin mielin täälläkin. Minusta tuntuu, että tämä levy on vielä sellainen ajankuva mikä uppoaa monessa paikassa.

Japa: Ja se vielä, että meillä oli pientä, tai suurtakin organisaatiouudistusta. Levyn tosiaan piti tulla huhtikuussa jo Suomessakin, mutta meillä vaihtui siinä keikkamyyjä, levy-yhtiö, ja oikeastaan koko paletti. Sinänsä oli järkevää sitten siirtää se julkaisu syksyyn, että pääsemme pelaamaan uudella porukalla ja katsomaan homman kuntoon kesän aikana.

Onko uudessa materiaalissa lähtökohtaisesti suuria eroja verrattuna vanhempaan materiaaliin?

Sammy: Mielestäni edelliselläkin levyllä oli tosi hyviä biisejä – me olemme aina panostaneet biisien kirjoittamiseen ja muuhun. Mutta jollain tasolla onnistuimme nyt tekemään todella tiiviin paketin, mistä olen todella tyytyväinen. Vaikka siellä joukossa on tosi erilaisia biisejä, niin kuin minusta tuntuu että edelliselläkin levyllä jo oli, niin nyt olemme onnistuneet siinä, että jotenkin se on vielä kaiken kaikkiaan kasassa paremmin. Vaikka levyä tehtiin pitkin matkaa, pienemmissä jaksoissa, pitkällä aikavälillä, oli meillä jotenkin selkeämpi punainen lanka tällä kertaa. Mielestäni se on tosi jämäkkä paketti. Jokainen levy on tietenkin erilainen – ja mielestäni myös se on tosi tärkeä juttu, että levyt ovat tarpeeksi erilaisia keskenään. Minusta on hienoa tehdä levykokonaisuuksia tänäkin päivänä, vaikka biisit ostetaan yksittäin netistä.

Japa: Vanha klisee aina haastatteluissa uuden levyn kohdalla, mutta minun mielestä tämä on meidän paras levy. Viime levy oli mielestäni meidän paras levy… Jos näitä kahta kuuntelee nyt ikään kuin vierekkäin, niin diggaan ihan älyttömästi. Meidän tuotannossa ei ole yhtään biisiä, mistä en tykkäisi. Mutta viime levy oli ehkä jollain tapaa vielä kliinisempi kokonaisuus kuin tämä uusi levy. Mielestäni tässä on enemmän tietyllä tavalla rönsyilevyyttä, mutta kuitenkin homma pysyy kasassa ja jokainen biisi on ihan hemmetin hyvä. Jokainen tietenkin sanoo oman mielipiteensä, musiikkimakuja on tuhansia, mutta itse en ole pettynyt yhteenkään biisiin. Mielestäni työnteko tällä levyllä tuntui aluksi ihan hemmetin hankalalta; ei ollut yhtään tietoa mitä tästä tulee, minkälaisia biisit tulevat olemaan, tai miltä me kuulostamme. Sitten loppujen lopuksi se punainen lanka alkoi löytyä ja työnteko alkoikin muuttua hemmetin helpoksi. Sitten kun henkilökohtaisesti pääsin oikeasti nauhoittamaan kitaroita… Tykkäsin siitä, että pääsi päivässä biisiin sisään, ja huomenna seuraava biisi ja sitä rataa.

Sammy: Vaikka niin kauan meni, tällä kertaa minulla oli se punainen lanka mielessä jo aika aikaisessa vaiheessa – kun jouduin olemaan vähän niin kuin siinä tuottajan pestissäkin. Siinä oli varmaan oma hankaluutensa, että miten se toteutetaan. Siinäkin meni varmaan myös oma aikansa, että kaikki hiffasivat mitä tehdään ja että pääsimme samalle aaltopituudelle. Mutta sitten loppua kohti, kun se alkoi löytyä ja helpottui, tuntui että ei olla näin helppoa levyä tehtykään. Tärkeintä varmaan on se, että löytää nopeasti sellaisen jonkun mistä pidetään kiinni. Ei ole välttämättä optimaalinen ratkaisu että bändin sisältä tulee tuottaja, mutta tässä tapauksessa se oli sitten se ratkaisu, kun biisimateriaalia tehtiin aika pitkään, ja sitä tippui kyydistä pois ja tehtiin uutta, ja tehtiin näin… Siinä vaiheessa kun ne demot alkoivat paisua, olisi voinut syödä levyn tiettyä draivia, jos olisimme jossain vaiheessa lyöneet pillin poikki niistä ja menneet sitten taas uudestaan tekemään ne. Niistä olisi voinut lähteä se henki… Tämä levy tehtiin tällä tavoin. Se ei varmasti ole se ainut oikea eikä välttämättä se paras tapa, mutta tällä kertaa tällä tavoin me onnistuimme perkeleen hyvin.

Japa: Samaa mieltä. Me olisimme kyllä saaneet todella nopeasti perus autotallirokki-levyn kasaan jos olisimme halunneet. Meillä vain ei omat visiot anna siihen periksi; emme voi julkaista sellaista mikä on tehty jo tuhanteen kertaan.

Sammy: Kuitenkin vaikka olemme soittaneet pitkään, meidän back catalogue sisältää käytännössä nyt kolme albumia ja yhden EP:n. Sitä ennen tietenkin demoja ja joitain sellaisia julkaisuja, mutta periaatteessa virallisia julkaisuja ovat nuo. Se ei ole kauhean pitkä lista. Mielestäni siinä kolmannen levyn kohdalla onkin paljon tärkeämpää tehdä pirun hyvä levy, mikä osoittaa bändin vahvuudet, kuin se että syöksee pihalle jonkun, jotta koneisto pysyisi käynnissä. Johonkin se koneisto pyrkii ja aina on helvetin paljon pidempi matka alas kuin pari porrasta ylös.

Japa: Sex Pistols julkaisi yhden levyn ja meillä on nyt kolmas.

”Dead Decade” -sinkkubiisiin tehtiin video yhteistyössä Greenpeacen kanssa. Mistä tämä yhteistyö alkujaan lähti?

Sammy: Kun mietimme biisiä ja videon ideaa, oli selkeää, että emme halua lähteä mässäilemään asioilla. Mietimme, että uutiskuva olisi se, millä saisimme sitä ajankuvan henkeä videolle. Minulla itselläni biisin kirjoitusvaiheessa jo pyöri ajatuksena päässä se, miten joskus lapsena on nähnyt tieteisdokkareissa sellaisia asioita, joita nykyään on iltauutisissa. Eli tavallaan ne monet asiat, mitkä ovat silloin tuntuneet sellaisilta tulevaisuuden kauhukuvilta, ovat muuttuneet nykyään arkipäiväksi. Tavallaan siinä kohtaa tuleekin myös mainioita laulun aiheita; arkipäivästä voidaan laulaa niin monella tasolla, siellä voi olla niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia ja tavallaan monentasoisia. Uutiskuva oli se, mitä me periaatteessa lähdimme videoon hakemaan, soiton lisäksi. Sitten kun miettii, niin uutispankeista materiaalin läpikäyminen ja ostaminen on tosi pitkä, vaikea ja kallis prosessi. Mietimme siis sille vaihtoehtoja. Muutama kävi mielessä, mutta loppujen lopuksi sinetti tuli siinä vaiheessa, kun tulimme joltain keikkareissulta, itse asiassa kun video oli jo kuvattu…

Japa: Meidän soitto-osuudet oli siis kuvattu.

Sammy: Niin. Tulimme jostain, itse asiassa Eliaksen (rumpali) kanssa vedimme vähän pitkäksi ja menimme siinä aamukaljoille. Nostimme kissan takaisin pöydälle – että mitä videon kanssa tehdään. Greenpeace oli ollut yhtenä minullakin mielessä; heillä on paljon uutiskuvaa. Puhuin siinä, niin Elias muisti, että hänellähän on yksi kaveri siellä – että soitetaan vaikka sille. Olimme ehtineet jo laittaa joitain meilejä ja muuta… Mutta noissa isoissa organisaatioissa on se, että tekee paljon jos löytää jostain jonkun, joka tietää sen, kuka päättää… Niissä on vaikea rakenne. Elias sitten soitti kaverilleen ja kaikki tapahtui tosi nopeasti; kaveri tiesi heti keneltä kysyä taas sieltä eteenpäin. Ja ne olivat tosi kiinnostuneita. Tottakai halusivat kuulla biisin ja kun tajusivat itsekin sen, että tässä liikutaan samoilla aiheilla, saimme heidän kuvapankkimateriaaliaan käyttöömme. Se oli tosi hienoa ja vei videon vielä seuraavalle levelille.

Japa: Videohan periaatteessa oli varmaan valmis jo siinä vaiheessa, kun Sammy kävi Elkun kanssa tätä ideaa läpi. Tai ensimmäinen versio videosta oli valmis. Mutta henkilökohtaisesti tyrmäsin, ja taisi muukin bändi tyrmätä sen ensimmäisen version. Tietyllä tapaa siitä puuttui jotain ja se oli liian ehkä sotaisa siinä vaiheessa. Koko bändi oli kuitenkin sitä mieltä, että haemme laajempaa kuvaa siihen ”Dead Decadeen” emmekä keskity vain yhteen aiheeseen.

Sammy: Tai yhteen epäkohtaan tai uutisaiheeseen. Ajatuksena oli myös se, että rockmusiikki on kuitenkin universaali ja varsin globaali asia – sitä nykypäivänä pystyy ympäri palloa kuuntelemaan. Kaikilla on omat uutisasiansa ja muut, ja kuitenkin näin nykypäivänä internetin ja muiden avulla ne ovat aika yhteisiä. Halusimme siis saada vähän laajempaa kuvaa, ja lopulta melkein tarvitsimme tällaisen ison organisaation taaksemme. Sellaisen, millä riittää kuvamateriaalia laajasti.

Millaisissa teemoissa levyn sanoitukset yleisesti liikkuvat?

Sammy: Punaiseksi langaksi siihen alkoi muodostua sellainen tietynlainen tummasävytteisyys – niin kuin levyssä on ihan kansia myöten. Se on levyn teemana tällä kertaa. Toki siellä on hyvinkin henkilökohtaisia asioita, mutta sidottuna hyvin tähän ajankuvaan – mielestäni se on hyvä termi siinä. Monet niistäkin ongelmista, huolista, tai niistä tunteista mitkä siellä heräävät vaikka ihan ihmistasolla, ovat myös kulttuurimme tämän hetken ykkösongelmia. Tietenkin rocksanoitukset – siinä missä muukin, vaikka kirjallisuus – voivat olla myös moniselitteisiä. Siinä pitää säilyttää sellainen, että sieltä voi jokainen poimia… Onnistuneimpia tekstejä mielestäni siellä ovat sellaiset, kun on pystynyt itse saamaan paperille jotain mikä helpottaa – samalla siihen malliin, että joku muu voi kokea sen omaksi. Ja vielä kolmantena voi olla jonkinnäköinen ajankuvaus, mikä ei välttämättä sopisi kauhean moneen aikaan ja paikkaan.

Teitte heinäkuussa tiiviin kiertueen Kiinassa. Kaikki tietävät, millaista yleisö on esimerkiksi Japanissa, mutta millaista oli Kiinassa?

Japa: Päätimme kiertueen Zhenjiangiin, se oli kuudes veto, ja varsinkin siellä fiilis oli ihan uskomaton. Siellä oli tuhansia ihmisiä, jotka huusivat jo ennen kuin menimme lavalle, daivasivat, riehuivat, rynnivät meidän päälle keikan jälkeen… Se oli fiiliksen puolesta paras keikka, minkä henkilökohtaisesti olen ikinä soittanut. Kommunistivaltio, siinä tuli sellainen olo että jengi jotenkin vapautui. Freedom. Ja jotenkin tuli vain itselle sellainen mieleen, että tämä on jotain sellaista mitä ei ole ikinä kokenut. Muut olivat klubikeikkoja, tuo oli ainut ulkoilmatapahtuma. Oli myös sellainen fiilis sillä rundilla, kuin olisi bändinä aloittanut uudestaan; piti tehdä ne kaikki kikat ja systeemit, jotta voittaisimme jengin puolellemme. Minun mielestä onnistuimme siinä. Piti antaa todellakin jälleen kerran kaikkensa. Se ei ollut se perus, että menemme Jyväskylään kotiyleisön eteen tai Helsinkiin kotiyleisön eteen, vaan tämä jengi ei ole koskaan kuullutkaan meistä – pitää näyttää todella mitä me olemme ja saada se jengi puolellemme.

Sammy: Joo, varsinkin just tällä viimeisellä keikalla oli kyllä tosi hieno tunnelma. Ulkoilmatapahtuma ja varmaan jotain 4000-5000 ihmistä siellä, ihan mummosta vaariin.

Japa: Siellä oli Kiinan armeija ja poliisi, diggasivat myös.

Sammy: (Nauraa.) Niin. Ja muillakin keikoilla huomasin kyllä, että siellä ei tarvita sitä kymmentä keskiolutta välttämättä alle. Vaikka aluksi olisikin vähän konservatiivisempaa, niin osasivat vapautua. Se oli minun mielestä tosi hieno kokemus. Ja kaiken kaikkiaan… Japanissa oli tosiaan levy tullut, ja Burn Magazinessa oli silloin isot arvostelut, haastattelut ja jutut. Tuo lehti oli joillain mukana ja tiesivät meidät – kyseessä kuulemma on Aasian suurin rokkilehti, ei pelkästään Japanin. Pääosin ihmiset eivät kuitenkaan olleet meidän musiikkia kuulleet, eli uteliaisuuttaan tulivat paikalle. Se oli tosi hienoa ja sillä asenteella lähdimmekin. Kuusi keikkaa tosiaan teimme; olimme reissussa kaksitoista päivää, mistä pari meni tietysti matkustamiseen. Meillä oli siis kuitenkin muutama sellainen päivä, ettei soitettu, ja niinä päivinä kerkesi vähän nähdä paikkoja. Kaiken kaikkiaan kokemuksena ihan uskomaton. Teimme tuolla tavalla ja tietää seuraavalla kerralla, että kannattaa yhdistää muita Aasian maita samaan reissuun. Ja ehkä ei kuutta keikkaa tarvitse tehdä siellä (Kiinassa), riittää ehkä kolme. Varmasti joka tapauksessa takaisin jossain vaiheessa menemme.

Soititte heinäkuussa myös ensimmäisen keikkanne Yhdysvalloissa, Trash Fest USA -tapahtumassa Philadelphiassa. Millainen oli vastaanotto, ja minkälainen tapahtuma on USA:n Trash Fest verrattuna kotimaan vastaavaan?

Sammy: Se on siitä jännä, että siellähän se on melkein tuoreempi juttu.

Japa: Se oli ensimmäinen Trash Fest siellä.

Sammy: Melkein siis niin päin, että täällähän sillä on pidemmät perinteet. Paikka oli legendaarinen Dobbs; se on sellainen aika pieni rokkikuppila, mutta siellä on sitäkin enemmän historian havinaa. Siellä näkyi keikkajulisteissa, että Nirvanat ja Green Dayt ovat käyneet vetämässä.

Japa: Oasis, ja mitä kaikkia…

Sammy: Vielä oli duunissa muutama sellainen baariblokkari, jotka tulivat kertomaan vähän läppää sieltä. Sinänsä tunnelma oli hyvinkin sellainen, että: ”Vau, täällä ovat käyneet muutkin kuin me ja meidän kaveribändit.” Me olimme lauantain eli viimeisen päivän pääesiintyjä, ja ihmisten palaute oli se, että olimme kyllä koko festivaalien pääesiintyjä. Jengi oli ihan törkeän hyvin messissä.

Japa: Tupa oli täynnä.

Sammy: Saimme paljon uutta yleisöä, ja lunastimme siinä paikan, että kuitenkin mitattiin taas sitäkin, mahtaisiko siellä olla tilausta meillekin. Vaikkakin vain yhden keikan perusteella. Sitä markkina-aluetta olisi kiva lähteä kokeilemaan enemmänkin. Kaikille yhteistyökumppaneille siellä ja muille jäi kyllä sellainen kuva, että se olisi myös ihan otollista maata meille. On jo puhetta siitä, että menemme ainakin sitä itärannikkoa uudestaan kokeilemaan vähän useammalla keikalla… Että lähdemme sitä katselemaan. USA on sellainen alue, että eihän siellä ole enää hyviä bändejä ollenkaan. Pitää täältä Suomesta asti raahata hyvät bändit sinne, kun eivät ne osaa enää rockia tehdä – ovat kai tehneet sitä ennen jo tarpeeksi. Täältä metsästä tulee paljon paremmat ja rankemmat jäbät. (Naurua.)

Milloin alkaa keikkailu Suomessa ”Dead Decaden” tiimoilta, ja onko muita kiertueita jo konkreettisesti suunnitteilla?

Sammy: Suunnitteilla on paljon… Mitä Suomen keikkoihin tulee, niin tuo Lena (Haapala, keikkamyyjä) hyppäsi kärryyn tuossa jossain vaiheessa ja hänelläkin on ollut iso duuni. Toki se, että on ollut tätä taukoa, on vaikeuttanut vähän tilannetta. Pitää myös tehdä uudestaan tiettyä pohjaduunia, mutta kyllä sinne koko ajan päiviä tulee. Kyllä me käymme nämä tärkeimmät Suomen kaupungit ja muut, ja varmasti siirrymme Eurooppaankin päin sitten tekemään taas lisää duunia.

Japa: Varsinainen rundi ei ala ihan suoraan levyn julkaisusta. Tehdään nuo julkaisukeikat ja luulen, että loppuvuodesta alkaa varsinainen rundi. Sitten varmaan rundaamme kuitenkin ensi vuoden loppuun asti, vähintään. En osaa sanoa mitä kaikkia maita siihen tulee, mutta toivottavasti Venäjä, Keski-Eurooppa… Katsotaan mitä muuta. Tänä vuonna tosiaan otimme taas kaksi uutta maata rosteriin, Kiinan ja Yhdysvallat, eli pikkaisen olemme taas haistelleet uusia tunnelmia.

Sammy: Aikaisemmin olemme lähteneet jo melkein sinkun julkaisun jälkeen vetämään paljon keikkaa. Kuitenkin jos katsoo vaikka isompia artisteja, niin monesti odotellaan levyn julkaisua ja sitten annetaan ihmisten tutustua siihen, ja sitten ne keikat. Se ei välttämättä ole huono niinkään päin. Eli sinänsä ei ole mikään itsetarkoitus että keikkaa ei tehtäisi vaan päinvastoin, kyllä tehdään. Tässä mennään niin kuin päivä kerrallaan, katsotaan ihmisten vastaanotto levystä ja sitä kautta kehitellään. Kyllä ihmiset koko ajan sen eteen töitä tekevät, että lavoilla soitamme.

Sana on vapaa, eli viimeisiä terveisiä KaaosZinen lukijoille?

Japa: Ostakaa ihmeessä ”Dead Decade” -albumi. Ja tulkaa keikoille.

Sammy: Pitää tukea kotimaista rockmusiikkia. Sanon terveisinä myös sen, että tein tuossa Juho Juntusen kanssa haastattelun – olen tykännyt ikäni lukea hänen juttujaan noista rokkilehdistä ja muista – ja hän oli myös hyvin vakuuttunut tästä levystä. Hän sanoi hyvin myös sen, että Suomessa helposti asioihin ei ehkä tutustuta ja on aina paljon helpompi antaa se negatiivinen palaute. Siellä lukijoissa jos löytyy sellaisia, joita arveluttaa tämä, niin ottakaa ihmeessä se levy ensin haltuun ja sitten voidaan järjestää joku katutappelu sen jälkeen, jos ei miellytä.

Japa: Niin, että jos luet tämän haastattelun, joudut ostamaan levyn.