Procol Harum – Muutakin kuin ”A Whiter Shade Of Pale”
Procol Harum tarjoili positiivisesti yllättäneen kattauksen vanhojen setien esiprogea ja barokkipoppia suoraan esihistoriallisesti svengaavalta 1960-luvulta Turun Logomossa 8.12.2015.
Pikagallup: Mikä on suosikkisi Procol Harumin tuotannosta? Siis jokin muu kuin “Whiter Shade Of Pale”?
Niinpä, monet 1960-luvun legendat ovat valitettavasti jääneet ikiklassikkonsa varjoon, vaikka eivät olekaan olleet mitään yhden hitin ihmeitä. Erityisen harmillinen tämä status on Procol Harumille, joka keskittyi uransa aikana pophittejä tehokkaammin albumikokonaisuuksien tekoon.
Mainos päättyy
Loppuunmyydyn Turun Logomon enimmäkseen tyylikkäästi ikääntyneen yleisön eteen asteli rento ja niin ikään tyylikkäästi ikääntynyt yhtye. Setti painotti kultavuosien albumeita ”A Salty Dog” ja ”Grand Hotel”, mutta mistään greatest hits-henkisestä rahankeruusetistä ei kuitenkaan ollut kyse. Esimerkiksi ”Pandora’s Box” jäi Turussa kuulematta.
Englannissa vuonna 1967 perustettu Procol Harum on jo vuosia ollut yhtä kuin laulaja/pianisti/biisintekijä Gary Brooker, jos se mitään muuta on koskaan ollutkaan. On hämmästeltävä sitä, kuinka hyvin mies on selvinnyt kuluneista vuosista. Vaikka kasvot olivat vanhan miehen, kuulosti ääni ylärekisteriä myöten juuri samalta kuin back to the 60s-kokoelmilla.
1960- ja 70-luvun taitteen kokoonpanot ovat vaihtuneet aikaa sitten nuorempiin ja nimettömämpiin soittajiin, mutta vuosikymmenen ajan bändissä soittaneita on turha enää kutsua sessiomiehiksi. Tuoreemmat soittajat kunnioittivat bändille tyypillistä pianon ja hammondin yhdistelmää, mutta bändi oli levyversioihin ja aikalaisiin nähden soundiltaan jopa raskas. Erityisesti rumpali Geoff Dunn ja tuuraava kitaristi Dave Colquhoun saivat rokkaavammat biisit kuulostamaan lähes Zeppelinin ja Uriah Heepin sekoitukselta.
Tämän osaston parhaimmistoa olivat keikan aloittanut ”Bringing Home The Bacon” ja raskaasti riffitelty ”Simple Sister”. Kitaristin sweeppailut tuntuivat kuitenkin siirtävän ”Toujours l’amour”-biisin hetkeksi tahattoman komiikan puolelle. Pianonsa takana istuskellut Gary Brooker tarjosi puolestaan tahallista komiikkaa, kun välispiikki toisensa jälkeen muuttui papparaisen kuivakaksi stand up-show’ksi. Moni luuli Brookerin naurattavan yleisöä ilmoittaessaan keikan ensimmäistä kertaa esitettävän kappaleen olevan nimeltään ”Suomi”, mutta bändin virallinen settilista osoittaa sen ainakin työnimeksi.
Parhaimmillaan hän kuitenkin oli vakavan suurielesten progepop-eeposten vokalistina, jotka nousivat odotetusti illan huippuhetkiksi. Ensimmäinen näistä koettiin heti kolmantena, kun taannoin itse Pate Mustajärvenkin käsittelyyn päässyt ”Homburg” teki selvää kysymyksistä, kannattaako näitä vanhoja ukkoja enää käydä katsomassa. ”Grand Hotel” taas muistutti nuorempia musadiggareita siitä, mistä esimerkiksi Peter Gabrielin aikainen Genesis on oppinsa ammentanut, laulusoundia ja sovituksia myöten.
Hartaan tunnelman rikkoi vain pikkujoulukautensa aloittaneen känniurpon huutelu, jonka Brooker vaiensi nasevilla kommenteillaan kerta toisensa jälkeen. Vaikka Brookerin itsensä mukaan 1970-luvun Ruisrock-vierailun jumbojetit ja loistohotellit ovat vaihtuneet 40 vuodessa pikavuorobussiin ja hodariin Turun torilla, ei coolina pysyneen miehen karisma ole kadonnut mihinkään.
Lopussa kuultiin, suomalaisen kommenttiraidan ohella, illan huipentanut versiointi ”A Salty Dog”:ista. Pakollisen encoren asemassa itseoikeutetusti ollut “Whiter Shade Of Pale” soi hivenen haparoivaa soolo-osuutta lukuun ottamatta juuri niin kuin sen pitääkin. Vaikka Brooker on toistanut ikihittiään papukaijan lailla jo lähes viidenkymmenen vuoden ajan, ainakin minulle meni täydestä – alkuperäisen version sielukkuus ja fiilis olivat yhä tallella.
Mainos päättyy
Illassa tärkeintä kuitenkin oli se, että Procol Harum osoitti monelle yhtä hittiä kuulemaan tulleelle, että hienossa back-katalogissa on paljon muutakin.
Bringing Home The Bacon / Broken Barricades/ Homburg/ Simple Sister / Toujours l’amour / Grand Hotel / The Devil Came From Kansas / The Dead Man’s Dream / Nothing But The Truth / Shine On Brightly / What Shall We Do With A Drunken Sailor / Whaling Stories / Seem to Have the Blues (Most All The Time) / An Old English Dream / Suomi (I’ll be there) / Whiskey Train / A Salty Dog / / Encore: A Whiter Shade Of Pale