Profane Omen grillasi niin ruoat kuin yleisönkin 10-vuotiaissa grillibileissään Lahdessa
Profane Omenin grillibileet. Ne tulevat joka vuosi. Alkuillasta grilliin joutuvat makkarat, myöhemmin bändin aloittaessa yleisö. Tällä kertaa vuorossa oli pyöreät vuodet, eli tapahtuma järjestettiin kymmenettä kertaa. Bändi oli etukäteen lupaillut spesiaalishowta, jossa kuullaan läpileikkaus yhtyeen matkasta tähän pisteeseen, eli niin vanhaa kuin uuttakin tuotantoa oli luvassa. Yleensä grillibileissä tilana on toiminut bändin treenikämppä ja sen ympäristö, mutta tällä kertaa tanssit järjestettiin lauantaina 18.8. Möysän Musaklubilla, eli tuttujen kesken Mössöllä. Vuoden 2017 alussa remontoidut tilat toimivat tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin niin kapasiteettinsa, sijaintinsa kuin akustiikkansakin osalta.
Jottei treenikämppätunnelma kokonaan pääsisi häviämään, olivat isännät roudanneet treenikseltä mukanaan ihka aidon wanhan liiton flipperin, Dr. Duden. Dude alisti Kaaoszinen toimitusta täysin heti illan alkuun ja taas nähtiin, että kone voittaa ihmisen lähes missä tahansa.
Tilaisuudessa tarjoiltiin myös bändin vastikään lanseeraamaa God in a Bottle –olutta. Varsin maukasta, hyväksymishylje tälle. Tänä vuonna PO:n kanssa bilettämässä olivat Forte Ruin, Where’s My Bible ja Mörbid Vomit, jotka vetivät keikkansa edellä mainitussa järjestyksessä ennen illan pääaktia.
Hypätään ennen keikkoja kuitenkin backstagen hämyyn ja juttutuokioon Profane Omenin laulajan, Jules Näverin, kanssa.
Mainos päättyy
No morjesta pöytään. Mitäs helvettiä, neljä vuotta edellisestä levystä, eikä herroista ole kuulunut varsinkaan viimeiseen vuoteen juuri mitään. Taitaa olla teidän pisin inaktiivinen kausi ikinä. Missäs sitä on luuhattu?
Kyllähän tämä on tosiaan pisin aika, mitä ollaan piilossa oltu. Tosin ei inaktiivisella kaudella, vaan luovalla tauolla. Tuntuu hassulta nykypäivänä, että bändit lykkää levyä pihalle vuoden välein ihan vaan sen takia, että jos hypeä tulee niin sitä on jollain pidettävä yllä. Uusi levyhän on paras keino siihen. Me ollaan taas ehkä enemmän sitä koulukuntaa, että jos sitä matskua ei ole, niin sitten ei julkaista mitään.
Okei, eli teillä ei myöskään ole mitään huonoa levytysdiiliä, joka tähän velvottaisi?
Ei ole, ja viime levyn jälkeenhän meillä meni diili katkolle edellisen lafkan kanssa. Ne ei halunneet jatkaa, eikä mekään kovin innoissaan oltu ajatuksesta, joten hyvässä yhteisymmärryksessä erkaannuttiin. Sitten ruvettiin miettimään, että katotaan mitä tapahtuu, jos ei tapahdu mitään niin sitten ei tapahdu, mutta jos matskua alkaa tulla niin mikäs siinä. Ja nimenomaan sellaista matskua, että sitä jopa kehtaa levyttää. Me ei olla oikeastaan ikinä tehty yhtään biisiä pöytälaatikkoon, sitten kun aletaan tekemään niin sen kaman pitää olla samoin tein sellaista, että sitä pystyy käyttämään.
Mainos päättyy
No miten ne teidän biisit yleensä sitten syntyvät, tekeekö joku pohjan valmiiksi ja sitä lähdetään sitten miettimään treenikselle, lähtevätkö ne treeneissä jostain riffistä vai kuinka?
Onhan meillä ollut sellaisiakin hetkiä et ollaan oltu jossain rundaamassa, sit soundchekissä joku soittelee jotain riffiä ja kaikki on että ei helvetti, tuo äkkiä talteen, tuostahan voidaan rakentaa jotain. Ja sitten vuoden päästä joku muistaa ”muistatteko sen riffin siellä Saksassa, missä me nyt oltiinkaan” ja tähän toinen ”joo, on se mulla jossain puhelimessa tallessa”. Sitten istutaan ringissä ja kuunnellaan, että kyllähän tätä tosiaan voisi hieman jalostaa. Siitähän se sitten aina pikku hiljaa lähtee.
Mutta kyllä ne matskut yleensä Williami Kurki (kitaristi) hoitaa ja Kokkosen Antti (toinen kitaristi) komppaa mukana ja saattaa biisin jos toisenkin aina kirjoitella.
Mutta ei kuitenkaan siten, että Messengerin kautta tulee joku Guitar Prolla väsätty pohja ja biisiä lähdetään tätä kautta jalostamaan?
Mainos päättyy
No itse asiassa nykyään me toimitaan silleen, koska mähän asustelen tuolla kaukomailla, eli itse en ole siinä biisinkirjoitusprosessissa mukana lainkaan. Sieltä yleensä tulee demo jonka pojat lähettää mulle juuri esimerkiksi Messengerin kautta, että tuossapa olisi raita. Mä alan sitten arvuuttelemaan, että mitäs tähän kannattaisi lauleskella.
Kaikki muut jäsenet tosiaan taitavat asustella täällä päin, eli sinä olet ainoa joka on hieman kauempana.
Juu kaikki jätkät asuvat täällä Lahdessa ja mä asun Brasiliassa, ja sieltä käsin yritän sitten työstää niitä biisejä siihen malliin, että kun tulen Suomeen niin näytän pojille et tällaista olin kelaillut tähän. Välillä käy myös niin ettei biisiin ole saanut yhtään mitään irti, mutta kun treenikselle pääsee ja siellä kuuntelee sitä biisiä niin saattaakin tulla yhtäkkiä sellainen ”Heeei heiheihei, nyt tuli idea”. Sitten vaan äkkiä joku kännykkä äänittämään ja idea talteen.
Kuinkas usein sitten käyt täällä Suomen päässä pyörähtämässä, matkaahan on jonkun verran?
Se menee hieman kausittaisesti, mä teen siellä päässä turismin parissa hommia ja sitten kun siellä hieman sesonki hiipuu niin täällä alkaa tulee kevättä ja kesää, kyllä mä silloin yritän tulla täällä sitten käymään. Välillä oon lyhkäsempiä pätkiä ja välillä vähän pidempiä, riippuen mitä tehdään. Sitten oon kyllä välillä käynyt ihan viikonkin Suomessa, että nyt on niin tärkee keikka et pakko käydä vetää. Sitten tehdään joku keikka, että saadaan vähän sitä lentorahaa.
Osaltaan se on vaikuttanut siihen, että aikataulut joidenkin levyjen suhteen saattaa vähän venähtää, mutta toisaalta se on selkiyttänyt meidän toimintaa ihan hirveästi. Eli voi ihan suoraan ilmottaa aina, että tässä on sellainen ajanjakso, että voidaan tehdä jotain ja tässä kohtaa taas ei voida. Jätkät voi sitten vaikka kirjottaa biisejä tai tehdä jotain ihan muuta sinä aikana.
Se varmaan antaa myös omanlaisensa rauhan siihen, ettei mennä pää kolmantena jalkana tekemään biisejä, äkkiä äänittämään ja levy pihalle, jonka jälkeen todetaan, että onpas muuten huono biisi tässäkin kohtaa.
Kyllä se on juuri noin, jää aikaa vähän kypsytellä niitä biisejä. Itse tykkään siitä toimintatavasta. Mulla on sellainen saksalainen bändi kuin Enemy of the Sun ja sen kanssa toimittiin ihan samalla tavalla, kun mä asuin Suomessa. Sieltä tuli aina valmis levy ja sitten mä vaan rupesin demottaa ideoita ylös ja laitoin eteenpäin. Sitten katottiin parin kuukauden päästä että no niin, mennäänpä Saksaan ja aletaan äänittää. Silleen tehtiin nekin hommat, samankaltasesti kuin nytkin.
Tuohan tavallaan kertoo järjettömästä tahtotilasta, ukko asuu Brasiliassa ja silti hommat rullaavat eteenpäin.
No joo, mä en oo näitä musiikkihommia päässyt Brasiliassa tekee lainkaan ja se on sellanen asia jota mä kaipaan kauheesti kun oon siellä. Kyllä mä jo ihan oman mielenterveydenkin puolesta oon tosi onnellinen, että sitten pääsee täällä tekemään niitä omia juttuja. On kuitenkin niin tärkeä asia itselle päästä tekee musiikkia ja toteuttamaan itseään. Ja sit laitella niitä omia ideoita, runoja ja sen sellaisia siihen mukaan, niin onhan se hyvin terapeuttista.
Niin, teillähän oli tosiaan tässä aika pitkä tauko, edellisestä keikasta on lähes vuosi aikaa ennen parin viikon takaista SaariHelvetin vetoa.
Joo, kymmenen kuukautta tosiaan oli keikkataukoa. Se on meille aika pitkä aika, varsinkin kun aiempina vuosina ollaan oltu paljonpaljonpaljon aktiivisempia. Nykyään se on hieman olosuhteiden pakostakin, että pitää valkata niitä keikkoja et mitä tehdään, tai ehkä ennemminkin et mitä pystytään tekemään. Ja vähän tosiaan katsoa sitä mikä on meille hyväksi, ei siis tosiaan ehkä nykyään enää lähetä pizzerian nurkkaan Järvenpäähän soittamaan. (Tässä välissä painokelvoton sananvaihto, toimittaja asuu Järvenpäässä).
Joko väsyttää silmiä? Tämä haastattelu on pitkä. Kuunnellaan väliin vaikkapa ”Disconnected” ja jatketaan sen jälkeen.
On se tiukka biisi, huhhuh. Noniin, valmista? Jatkuu.
Teillä tosiaan pitkä tauko takana, mutta kyllähän siinä paljon ehti varmasti tapahtua. Muun muassa bändin 2010 jättänyt basisti Tomppa Saarenketo palasi takaisin porukkaan ja vedätte nykyään kahdella basistilla (Antti Seroff toisessa). Miltäs tuntui saada vanha tuttu takaisin bändiin? Ja miltä tuntuu veivata kahdella basistilla? Harvemmin moisia kokoonpanoja vastaan kävelee.
Kyllähän se kieltämättä tuntui siltä, että jotain mitä joskus menetettiin saatiin nyt takaisin. Nyt se soundi, mikä Sheriffin (Antti Seroff) kanssa luotiin jalostuu vielä enemmän, kun Tomppa tuli takaisin. Tompalla on aika rujo soundi, hän kun veivaa bassoa kitarakamojen kautta. Antti taas tuo sitä pehmeätä alapäätä kun soittaa sormilla. Yhdessä nää tuo aika muhkean lavasoundin. Ja mitä kahteen basistiin tulee, niin huonojen vitsien määrä tuplaantui samoin tein.
Lavasoundista puheenollen, tehän olette harvinaisen aggressiivinen ja energinen livebändi, en muista nähneeni yhtään huonoa keikkaa teiltä. Onko se ihan treenattua, vai tuleeko se selkärangasta, mitä te siellä lavalla teette?
Kyllä se varmaan on se keikkamäärä mikä siellä taustalla on, että se tulee melkein automaationa. Mutta kyllä mä muistan kun ensimmäisiä keikkoja tällä kokoonpanolla veivattiin, mikä siis on levyttänyt vuodesta 2006, niin on sitä mietitty, että mitä bändiä sä haluut mennä kattomaan jos siellä lavalla ei tapahdu mitään.
Meille rokkibändit on aina ollut vaarallisia, että siellä sattuu ja tapahtuu ja koko ajan ollaan vaaravyöhykkeellä. Ja koko ajan tulee tykitystä, sitä mä haluun mennä kattoo jos mä meen keikalle. Sitä kautta se on meillekin tullut, että mennään pistää täysillä turpaan alusta asti. Meillä on ollut monta vuotta sellainen sanonta ennen keikkaa, että mennään pesee lattioita. Meillä on sellainen periaate et yritetään olla sen illan paras bändi aina. Eli joku saattaa olla et ei tykkää musiikista, mutta voi silti sanoa et olipa kova keikka.
No niin, jokohan se olisi aika siirtyä sitten varsinaiseen pääaiheeseen, eli teidän uuteen levyyn ”OOKA”:an, joka tulee pihalle 7.9. Sinkkunahan teillä oli ”War Boy”, jonka videon Pete Voutilainen ohjasi ja kuvasi. Sillä biisillä oli aika vakuuttava listaus vierasvokalisteja: Moonsorrown, Ensiferumin, Finntrollin ja Korpiklaanin isännät. Miltä se tuntui saada noin kova porukka vierailemaan biisiin?
No me ollaan ihan mielettömän kiitollisia näille herrasmiehille ketä siellä kävi pyörähtämässä. Me ollaan tunnettu nää kaverit jo jonkun aikaa, ollaan soitettu ja kierretty porukassa, joidenkin kanssa soitettu cover-kokoonpanoissa ja ollaan hyviä ystäviä. Me katottiin et tää biisi on sellainen johon voidaan kutsua tämän kaltasia kavereita vetämään, koska se puhutteli meitä monessa mielessä. Se ei oo kauheen tyypillinen meidän biisi, se on vähä hitaampi ja siinä on sellainen paatoksellinen sanoma mukana. Me haluttiin sille enemmän uskottavuutta ja nää tyypit sitten tuli ja veti ihan täyttä timanttia.
Itse levylle, ”OOKA”:lle, ei mitään paineita, mutta debyyttiä lukuunottamatta teidän kaikki levythän ovat menneet suoraan albumilistan TOP 15 joukkoon. Kakkoskiekko ”Inherit the Void” jopa sijalle 8.
Joo, Inheritin kanssa meillä oli lupaus, että jos mennään TOP 10 sakkiin niin juostaan Tavastian korttelin ympäri munasillaan Tavastian keikan jälkeen. Juostiinkin. Eihän siinä mitään muuten, mutta silloinen YLE:n musiikkiohjelma lupasi meille, että ohjelmassa näytetään meidän uusi musavideo. Ohjelmassa näytettiin ainoastaan meidän munajuoksu Tavastian korttelin ympäri. Oltiin siitä Heta Hyttiselle todella kiitollisia. Any publicity is good publicity.
No, mihin sijoittuu ”OOKA”?
En oo yhtään tietoinen, mitä siinä samalla viikolla julkastaan. Jos sieltä tulee poppikuninkaita tai –kuningattaria, tai muuta isoa bändiä niin alakynnessähän sitä ollaan, mutta toivomus toki ois sinne TOP 10. Mutta ei meillä mitään painetta sen suhteen ole, me ollaan tyytyväisiä jos meidän yleisö ja ehkä joku uusikin yleisö löytää sen.
Olette julkisuudessa viime vuoden puolella sanoneet, että tällä kertaa tulee aivan erilaista kamaa kuin aiemmin. Pitääkö tämä paikkansa?
Kyllä siltä osin, että tällä kertaa otettiin mukaan sellaisia biisejä jotka aiemmin oltais varmaan teilattu sen takia, ettei ne istuneet jonkun levyn linjaan tai jotain sellaista. Tällä kertaa annettiin palaa niillä ehdoilla et tää on hyvä biisi, tää kuulostaa meiltä. Kyllä siellä on hyvin paljon erilaisia elementtejä jos verrataan aiempiin levyihin. En uskalla paljastaa enempää, haluan et jengi ottaa itse selvää.
Kiekon virallinen julkkarikeikkahan on 29.9. Helsingin On The Rocksissa, ja taitaa siinä pari epävirallistakin olla?
Joo, 15.9. ollaan Apollossa Turussa Axegressorin kanssa, joka on mahtavaa. Ollaan niiden kanssa vanhoja kavereita ja ollaan soitettu niiden kanssa eka keikka varmaan joskus 2003. Ja 28.9. ollaan Katseessa Jyväskylässä Nemecicin kanssa, joka on myös loistava bändi ja ollut hyvässä nosteessa ja erittäin miellyttäviä kavereita siinäkin bändissä.
Se on meille hyvä kenraali ennen sitä seuraavan päivän On The Rocksin keikkaa varten. Siihen satsataan sitten vähä isommin, esimerkiksi meillä on ollut somessa bändikilpailu, että etitään lämppäriä sinne ja sieltä on tullut ihan mieletön määrä hyvää musiikkia. Ollaan fiilistelty innolla niitä et jumalauta, jos joku levy-yhtiöstä joskus kysyy et mistähän löytys uusia bändejä, niin meiltä kyllä löytyy.
Bändihän on perustettu jo aikaa sitten, vuonna 1999. Tämä tarkoittaa, että ensi vuonna täyteen tulee pyöreitä. Onko suunnitelmissa jotain spesiaalia?
Jotain saattaa olla suunnitelmissa. Tiedotellaan lähempänä.
Kiitokset Jules, varmasti yksi helpoimpia haastateltavia, joita voi löytää.
Haastattelun aikana illan keikat olivat jo pyörähtäneet käyntiin ja allekirjoittanut valitettavasti missasi Forte Ruinin vedon rupatellessaan Julesin kanssa, mutta vimmattu pauke kyllä kantoi myös bäkkärille asti. Kuuleman mukaan hiki oli lavalla kuin myös osalla yleisöstä, kun yhtye veivasi kuusi biisiä sisältävän settinsä läpi. Pari EP:tä julkaisseen bändin melodeath-vaikutteiseen tuotantoon pääset tutustumaan tästä.
Iltaa jatkoi vuoden 2017 Tuska-Torstai skaban voittanut ja tätä kautta itse festareille soittamaan päässyt Where’s My Bible. Heinolassa 2014 perustetun yhtyeen musiikkia on hieman hankala lyödä mihinkään kategoriaan, yhtyeen mukaan sitä voi kutsua Mosh ’n’ Rolliksi. Vaikutteita allekirjoittanut musiikista löysi rock ’n’ rollista, hardcoresta, thrashista, death metallista ja vaikka mistä, joten variointia löytyy. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee laulaja Jussi Matilaisen alarekisteri, kyllä nimittäin möyrähtää mukavasti. Bändillä on tekemisessään sopiva pilke silmäkulmassa, kuten yhtyeen tuoreimmalta musiikkivideolta voitte todeta. Katso ”Meatholder” tästä.
Yhtye julkaisee debyyttialbuminsa Inverse Recordsin kautta 21.9. Samana päivänä julkaistaan yhtyeen seuraava musiikkivideo.
Pienen tauon jälkeen Williami Kurki tuli kuuluttamaan lavalle Mörbid Vomitin. Maskeeratut ja veressä kylpeneet mörrikät saapuivat ja ensimmäisestä kitaran vireen tarkastamisesta kuuli jo, että nyt tärähtää. Porukkaa alkoi valua entistä enemmän kohti eturiviä, kun bändi aloitti veivaamisen. Säröt olivat, kuten arvata saattaa, täyttä murhaa. Mössön akustiikka ja yläparvella PA-laitteiston vieressä seisominen tuntui tuovan vielä muutaman prosentin lisää tehoa herrojen murskaamiseen, ja toimittajakin tuijotti vain silmät pyöreinä bändin vetoa kykenemättä sanomaan mitään. Myös niskalihakset aloittivat jumppatunnin automaattisesti.
Muun muassa Kivimetsän Druidille rumpuja yhtyeen EP-aikoina soittanut, Guomenta Reviewsissä suomalaiset tubettajat ja Sami Hedbergin listinyt (kiitos), ja monessa muussa bändissä erinäisiä instrumenttejä soittanut musiikin moniosaaja, yhtyeen laulaja-kitaristi Ville Ryöti antoi mikille sellaista kyytiä, että sen kalvot traumatisoituivat satavarmasti loppuiäksi. Nyt oltiin death metallin ytimessä ja sen huomasi myös yleisöstä. Viimeistään viimeisenä kappaleena ilmoille räjähtänyt ”Another One To Die” synnytti varsin mallikkaaseen mosh pittiin muutaman ihmisen lisää. Tämän tyylikkäämmin ei varsinaisille illan pääosan esittäjille voisi yleisöä valmistella. Todella tappavan tyylikäs veto.
Seuraavaksi oli illan pääesiintyjän vuoro. Intronauhan soidessa porukkaa alkoi valua kohti eturiviä, ja pian Mössön tanssilattia olikin mallikkaasti miehitetty. Bändi saapui lavalle ja Näveri otti homman haltuun välittömästi, näyttäen kuka on illan isäntä. Haastattelemani ystävällinen ja puhelias tavan tallaaja on tipotiessään, lavalle saapunut kaveri on luonnonvoima. ”Basen” lähdettyä soimaan ensimmäisenä biisinä, viimeisetkin takakulmissa kyyhöttäneet ihmiset löytävät tiensä yleisön sekaan ja Mössön yleisölle tarkoitettu tila on tupaten täynnä.
Jos SaariHelvetin keikka muutama viikko takaperin oli ensimmäinen keikka lähes vuoteen, toimi se ilmeisen hyvänä treeninä. Pitkää taukoa ei huomaa mistään, jos jostain, niin tuntuu että herroissa on enemmän virtaa kuin koskaan. PO pisti Mössön täysin mankeliin, meno lavalla ja yleisössä oli jäätävän kova. Kolmantena soimaan lähtenyt ”God in a Bottle” räjäyttää pankin ensimmäisen kerran ja puolen tanssilattian kokoinen pitti pyörii suomeksi puhuen helvetin mallikkaasti. Myös ensimmäisillä kuuntelukerroilla hieman outona lintuna pitämäni ”War Boy” kuulostaa mielettömän hyvältä. Materiaalia tulee tosiaan kuten etukäteen luvattiin jokaiselta levyltä, uusin vielä julkaisematon mukaan lukien.
Nähtiinpä lavalla myös hieman erikoisuutta, sillä ”Throw Your Stonesin” ja ”Informationin” välissä tapahtui kosinta. Bändin miespuoleinen ystävä nousi lavalle ja kosi näyttävästi tyttöystäväänsä. Lopputuloksen voitte nähdä tästä:
Valtavien aplodien saattelemana uusi hääpari poistui lavalta käsi kädessä. Varmasti ikimuistoinen hetki molemmille. Keikalla kuvattiin myös materiaalia uudelta kiekolta löytyvän ”White Noise” -kappaleen musiikkivideoon. Liekköhän löydämme tämän sieltä, ehkäpä.
Herkkyys lavalta kaikkosi sekunnissa bändin aloittaessa ”Information” -rallin ja bileet jatkuivat. Keikan loppua kohti meno vain koveni ja yhdessä välissä Samuli Mikkonen tarjoili todella taidokkaan rumpusoolon, melkoinen kone kyllä. Lopulta viimeisenä soimaan lähtenyt ”Painbox” pisti porukan aivan sekaisin.
On vaikea olla kuulostamatta fanitytöltä tätä kirjoittaessa, mutta olin aiemmin jo huokaissut helpotuksesta festarikesän loputtua, ja olin ehtinyt jakamaan parhaiden keikkojen tittelit tämän kesän osalta. Mutta niin vain tuli takavasemmalta kauan poissa tutkasta ollut Profane Omen ja kiilasi suoraan kärkeen, ja kaiken lisäksi vielä melkoisella marginaalilla. Jos olette yhtyeen nähneet livenä, todennäköisesti tiedätte kuinka kovia vetoja herrat yleensä vetävät. Olen myös itse nähnyt bändin useaan otteeseen ja Mössön keikka oli näistä, jos ei kevyesti, niin kuitenkin melko helposti paras. Kaksi bassoa todellakin toimii, Williami Kurki ja Antti Kokkonen olivat kitaroiden kanssa jäätävässä vedossa ja Samuli Mikkosesta tulikin aiemmin jo annettua mielipide. Näveri vaikutti tällä keikalla enemmänkin Mike Pattonin ja Phil Anselmon lehtolapselta, kuin lahtelaiselta herrasmieheltä. Ja onhan se Zuuhls myös aika söps.
Muistakaapa ensi vuonna mennä itse paikan päälle, yhtyeen täyttäessä 20 vuotta. On varmasti luvassa melkoiset bileet myös silloin. Törmätään siellä siis.
Alla vielä bändin musiikkivideo ”OOKA”:lta löytyvään ”War Boy” -kappaleeseen, jonka on ohjannut ja kuvannut kaikki tämänkin jutun kuvat ottanut Pete Voutilainen.
Teksti: Jani Moilanen
Kuvat: Pete Voutilainen / One Eye Media, https://oneeyemedia.fi/