Profane Omen – Reset

Suosikkiorkestereiden uusista tuotoksista on aina vaikeaa kirjoittaa. Jos aiemmin pelkkää timanttia levyttänyt yhtye päättääkin yllättäen levyttää kuparia, se pitää ilmaista rehellisesti, vaikka sitten verta itkien ja nyrkkiä taivasta kohden heristäen.

Kuulin Profane Omenin neljännen täysimittaisen, ”Reset”-nimeä kantavan albumin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan orkesterin järjestämillä grillijuhlilla marraskuussa 2013. Aamusta saakka jatkuneen, jo tukevaksi muodostuneen taiteilijaelämänkin läpi albumin meininki maistui heti ensimmäisistä iskuista lähtien. Itse asiassa meininki maistui kerrassaan mahtavalta – ja samalla huojentavalta. Kynän kostuttamiseen ei tarvittaisi tällä kertaa verta tai kyyneliä, vaikka ei näistä turpatalkoista ilman mustelmia selvitäkään.

Albumin käynnistävän ”The Instigator” -kappaleen alkuun on varattu muutama sekunti rauhallisuutta. Kerkeät juuri nostamaan kädet kasvojesi eteen suojaksi, ehkä soittamaan äidille vielä viimeisen kerran. Muistakaa ruokkia kissa, jos minulle tapahtuu jotakin, enkä ehkä pääsekään jouluksi kotiin. Sitten räjähtää. Trash- ja groove metallista sekä perinteikkäästä rocksoundista virtansa ammentava, death ’n rolliksikin kuvattu musiikki ei armahda, ja kuuntelijalle suotavat lepotauot ovat harvassa. Vaikutteiksi voitaneen mainita ainakin Entombed sekä Gorefest, varmasti myös kotimainen ikisuosikki Sentenced. Loppupeleissä orkesteri kuitenkin muistuttaa vain itseään, mikä on aina pelkästään hyvä asia. Vaikka yhtyeen tasainen kehitys on jatkunut tälläkin albumilla, soitannan tunnistaa silti helposti Profane Omeniksi.

Annetaan kuitenkin alkukehujen lisäksi myös varoituksen sananen: jos kaipaat metallimusiikiltasi syntikkasooloja, eeppisiä tarinoita sodasta ja viikingeistä tai vaikkapa Keravan sekakuoron vierailua taustavokaaleilla, saattaa ”Resetin” jakelema armahtamaton mätkiminen käydä paikoin puuduttuvaksi. Jokaisen levyhyllyssä paikkansa löytävä, genrefanaatikkojen ennakkoluuloja tuhoava monimutkainen eepos ei siis ole kyseessä. Me reilusta räimeestä nauttivat olemme kuitenkin jo ensisoinnuista asti kotonamme. Profane Omenin musisointi on pääsääntöisesti aina ollut melko suorasukaista, rehelliselle rähinälle omistettua takomista. Meno jatkuu aikaisempien levyjen viitoittamalla tiellä, ja albumi on pitkälti pelkkää aitoa raivoa purkitettuna: jotakin aggression, energian ja adrenaliinin yhdistelmää, joka deodoranttina käytettynä ajaisi nakkikioskien jonot verisen sekasorron valtaan.

”Reset” on kuitenkin soitannaltaan myös selvästi edeltäjiään teknisempi. Vokalistivelho Jules Näverin energiaa pursuavat mörinät sekoitettuna niskakarvat nostattavan upeisiin puhtaisiin vokaaleihin ovat musisoinnista se heti kättelyssä esiin ponkaiseva elementti. Puhtaille vokaaleille onkin annettu levyllä reilusti tilaa, ja tämä Näverin vokaaliskaalalla kikkailu tuo albumille dynamiikkaa ja ehkäisee varmasti omalta osaltaan muuten niin väkivaltaisen musisoinnin yksioikoisuutta.

Seuraavaksi huomio kiinnittyy orkesterin kitarakeisareiden Williami Kurjen sekä Antti Kokkosen sorminäppäryydellä uhittelevaan riffittelyyn. Moottorisahakitaroiksikin tituleerattava soundi ryskää mahtavasti läpi albumin, ja kevyemmät kitarasoolot kappaleiden keskellä pitävät omalta osaltaan kuuntelijan mielenkiintoa yllä. Rockahtavia kitarasooloja on aina kuultu yhtyeen musiikissa, mutta tällä kertaa Lemmy on ollut soolojenkin kanssa erityisen anteliaalla tuulella. Riffittelyn ohella tätä puhdasta kitarataiturointia tarjoillaan lähes jokaisessa kappaleessa, ja dynamiikka on jälleen päivän sana.  Rumpujen takana häärivä kapulakreivi Samuli Mikkonen tai bassonsa voimin järjestystä ylläpitävä Antti ”Seriffi” Seroff eivät myöskään kalpene vertailussa. Orkesterin kollektiivinen soittotaito jättää monet tunnetuimmistakin orkestereista kateellisena nurkkaan häpeämään. Äärimmäinen tekninen pätevyys toimii kuitenkin vain mausteena kakussa, jonka pohja on rakennettu adrenaliinista, kerosiinista ja irronneista hampaista.

Musiikki on kuin naisetkin: teennäistä voi katsella, mutta vain aitoon voi rakastua. Profane Omen on aidoimpia orkestereita, jonka tiedän. Nämä pelimannit painavat vuodesta toiseen juuri vain sitä omaa musiikkiaan, kehittyen albumilta toiselle juuri sopivasti pysyäkseen tuoreina, mutta säilyttäen silti visusti oman tyylinsä. ”Reset” on se tummatukkainen rokkimimmi, joka antaa tukan rehottaa ja osoittaa rakkauttaan tarjoamalla pitissä kyynärpäätä naamaan. Tämä aitous jo itsessään ansaitsee nousseen hatun, ja kun musiikki on lisäksi vielä näin kaunista, voi rakkauden jo suorastaan haistaa ilmassa. Haju muistuttaa erehdyttävästi sitä hikeä, mitä tulen tämän lätyn tahdissa keikoilla vuotamaan.

9/10

Kappaleet:
1. The Instigator
2. Mind The Trap
3. Trails
4. Intruder
5. Percules
6. Incognito
7. The Ego
8. The Garden
9. Sonic Wings

Kirjoittanut: Pekka Nyrhinen

Kommentoi julkaisua