Progemetallin mestariteos vai tekotaiteellista paskaa? – synttäriarviossa Toolin 20-vuotias klassikkoalbumi “Lateralus”

Maailman parhaimpien progemetalliyhtyeiden joukkoon monessa yhteydessä nostettu on koko olemassaolonsa ajan synnyttänyt monenlaisia mielipiteitä. Tämä ei ole lainkaan ihme, sillä yhtye on aina ollut huomattavan paljon esillä niin hyvässä kuin pahassa, jonka lisäksi uran varrelle on mahtunut jos jonkinlaisia tapahtumia ja sattumia. Oli kyseessä sitten epäinhimillisen pitkät levytystauot, vaikeatajuiset ja monimutkaiset albumijulkaisut, omituiset julkisuustempaukset, epämääräiset oikeustaistelut, kohahduttavat sanoitukset ja kummalliset musiikkivideot tai vokalisti Maynard James Keenanin lukuisat bändiprojektit sekä viinibisnekset, niin ihmisille on syötetty varmasti riittävästi informaatiota, jonka turvin jokainen on voinut muodostaa mielipiteensä yhtyeestä.

Jo näistä syistä on helppo ymmärtää, minkä takia yhtyeen ympärillä käy varsin kova ja monisävyinen keskustelu. Tätä ei myöskään helpota yhtyeen haastava ja moneen taipuva musiikki. Osa näkee yhtyeen eteerisen ulosannin ja monimutkaisista palasista koostuvaan musiikin tekotaiteellisen paskana, jota ei edes pitäisi kutsua metallimusiikiksi, kun taas fanipuoli suhtautuu yhtyeen viljelemään mystiikkaan ja filosofisiin teksteihin lähes uskonnollisella hurmoksella. Kaiken taustalla oman ripauksen hämmennystä tähän soppaan heittää myös yhtye itse, jonka lausunnot antavat välillä ymmärtää, että Toolin vakavahenkiseksi mielletty musiikki on pohjimiltaan jonkinlaista piilohuumorin värittämää kikkailua, jolla pyritään lähinnä härkkimään ylianalysoivia sekä kappaleiden sanoituksiin turhan kirjaimellisesti suhtautuvia tahoja.

Vaan olipa Toolista mitä mieltä tahansa, niin yhtyeen menestystä ja suosiota ei voi kiistää. Bändin julkaisut ovat aina olleet merkittäviä tapahtumia musiikkirintamalla, jonka myötä myös yhtyeen palkintokaappeihin on tullut täytettä jos jonkinlaisten pystien muodossa. Ehdottomasti parhaimmillaan Tool oli kuitenkin vuonna 2001 julkaisemallaan, kolmannella studioalbumillaan ”Lateralus”, jota voi oikeutetusti kutsua myös yhdeksi progressiivisen metallimusiikin parhaimmista levykokonaisuuksista. Kyseessä kun on erittäin monipuolinen, taidokkaasti sävelletty, tematiikaltaan ja tekstipuoleltaan kiehtova sekä oikeastaan kaikilla muillakin tasoilla niin erinomaisesti toimiva musiikkijulkaisu, ettei vastaavanlaisia musiikkitrippejä ole sen koomin vastaan tullut.

Toolin hienous ja vetovoima pohjautuu siihen, että sen musiikkia pystyy lähestymään lähes mistä kulmasta tahansa ja silti homma toimii. Varsinkin ”Lateralus” loistaa tämän ansiosta. Musiikin teoriasta ymmärtävät voivat ihmetellä erikoisia tahtilajeja ja polyrytmejä viliseviä sävellyksiä, monikerroksisista lyriikoista voi jokainen yrittää etsiä lukuisia eri merkityksiä ja tasoja, soittamisesta jotain ymmärtävät voivat puolestaan hämmästellä yhtyeen mestarillisista soittotaitoa, jonka lisäksi albumista saavat paljon irti myös he, joille kokonaisuus vain kuulostaa hyvältä rokkaavine kertosäkeineen ja tarttuvine melodioineen. Kaikille on tarjolla jotain. Tämä kuvaa hyvin sitä, kuinka moniulotteinen sekä taidokkaasti rakennettu kokonaisuus “Lateralus” lopulta on.

”Lateralus” on siitä harvinainen julkaisu, että sen sisältöä on hankala edes pukea sanoiksi. Tool on onnistunut tällä kiekolla luomaan niin runsaan ja yltäkylläisen kokonaisuuden, että sen eri osa-alueita on hankala ryhtyä edes erittelemään. Ja toisaalta, miksi tälle olisi tarvettakaan? ”Lateralus” on nimenomaan niitä albumeita, joita on turha lähteä selittämään auki, vaan se kannattaa itse kokea. Liki 80-minuuttinen kokonaisuus saattaa alkuun tuntua turhankin tuhdilta paketilta progemetallia, mutta hypnoottisen tunnelmansa ansiosta kiekon äärelle hiljentyy pakostakin, vaikka alkuun itse musiikki ei itsestään mitään paljastakaan. Pikkuhiljaa vaikeaselkoisesta ja hahmottomasta möhkäleestä alkaa irtaantumaan erilaisia koukkuja sekä korvaa miellyttäviä yksityiskohtia, kunnes lopulta huomaa koko kiekon olevan suuri ja yhtäjaksoinen korvamato. Näin pitkä albumikokonaisuus onnistuu harvoin kannattelemaan koko kestoaan yhtä vaivattomasti, mutta erinomaiset kappaleet tarjoavat juuri oikeassa suhteessa vaihtelevaa intensiteettiä sekä oikein ajoitettuja, korville räjähtäviä kliimakseja. Tästä syystä ”Lateralus” ei hellitä kuulijaa pihdeistään missään vaiheessa.

Paljon albumin ainutlaatuisuudesta kertoo myös se, ettei sen kaltaisia musiikkijulkaisuja yksinkertaisesti ole olemassa. Jopa Toolin omassa julkaisukatalogissa ”Lateralus” erottuu joukosta monipuolisuudellaan, progressiivisuudellaan sekä upealla tunnelmallaan – puhumattakaan musiikin hämmästyttävän korkeasta laadusta. Siinä missä esimerkiksi “Ænima” ja “10,000 Days” ovat paikoin yksinkertaisempia ja rokkaavampia kokonaisuuksia, tuntuu ”Lateralus” leijailevan aivan omassa progressiivisen metallimusiikin todellisuudessaan. Oli albumin monimuotoiset tekstit sitten pelkkää härkintää ylitulkitsevia faneja kohtaan tai taidokkaasti rakennettu vitsi, on ”Lateralus” niin salamyhkäinen ja komeasti luotu paketti aina upeaa kansikuvaansa myöten, ettei sen taustoista lopulta viitsi edes välittää. Vielä 20 vuotta julkaisunsa jälkeen ”Lateralus” tuntuu levyltä, joka ei ole paljastanut kaikkia salaisuuksiaan. Se, jos mikä, on loistavan ja aikaa kestävän musiikkialbumin merkki.

 

Kappalelista:
1. The Grudge
2. Eon Blue Apocalypse
3. The Patient
4. Mantra
5. Schism
6. Parabol
7. Parabola
8. Ticks & Leeches
9. Lateralus
10. Disposition
11. Reflection
12. Triad
13. Faaip de Oaid

 

Kommentoi julkaisua