Progemetalliyhtye Pressure Points lohkaisi viimeisen singlen tulevalta ”The Island” -albumiltaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 4.3.2023

Viime vuoden lopulla Fleshgod Apocalypsen ja Omnium Gatherumin kanssa Eurooppaa kiertänyt Pressure Points on tehnyt näyttävän paluun musiikin pariin ja on nyt kolmannen studioalbuminsa julkaisun äärellä. Yhtye solmi levytyssopimuksen espanjalaisen Art Gates Recordsin kanssa, jonka kautta uusi levy julkaistaan maaliskuun 17. päivä.

”The Island” -albumilta kuultiin viime vuoden puolella singlet ”The Night Inside” sekä ”Collateral”. Nyt päivänvalon näki albumin viimeinen sinkkulohkaisu ”So Ordinary” -kappaleen muodossa.

””So Ordinary” syntyi kokeilusta, jossa pallottelin kahta vierekkäistä sointua eri järjestyksessä. Halusin kokeilla, onnistuisinko rakentamaan tämän tematiikan varaan kokonaisen sävellyksen. Kuten lopputuloksesta kuulemme, vastaus on, että en onnistunut. Lirvahtihan sinne nimittäin muutama muukin sointu ja vähän rytyytystäkin sekaan draaman kaarta luomaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Biisin dramaattinen tunnelma ja ydinlanka kuitenkin säilyvät eheän timminä loppuun saakka. So Ordinary huokuu irti päästämisen tuskaa, mutta myös surunsekaista toivoa. Lisäksi sen lauluosuudet ovat kuin valelisi korvia hunajalla”, kappaleen säveltänyt Veli-Matti Kyllönen kertoo.

Yhtyeen toinen perustaja, rumpali Vili Auvinen kommentoi albumin tekoa ja lopputulosta:

“Aiemmasta levystä on ehtinyt vierähtää jo tovi. Kokoonpanomuutosten, koronan ja perheellistymisten vuoksi yhtyetoiminta oli useamman vuoden taka-alalla. Joskus se oli jopa lähellä loppua. Luojan kiitos tätä ei tapahtunut, sillä nyt käsissämme on uramme upein tuotos ja selkeä askel eteenpäin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Island” -kappalelistaus:

  1. Our Constellation (07:01)
  2. So Ordinary (05:57)
  3. Two Moons (07:51)
  4. Leaves on the Road (05:40)
  5. The Night Inside (08:48)
  6. Collateral (07:13)
  7. The Island (10:11)

Aikaisemmilla albumeillaan ”Remorses to Remember” (2010) sekä ”False Lights” (2015) vaikutuksen niin kriitikoihin kuin musadiggareihin tehnyt Pressure Points tekee nyt vahvasti uutta tuloaan. 17.3. julkaistavaa albumia juhlitaan heti seuraavana päivänä Lahdessa.

18.3. – Sammiosali, Lahti (Levyjulkkarikeikka – Maaliskuun Musta Messu V)
6.4. – Bar Loose, Helsinki (w/ My Favourite Nemesis + Dead End Scene)
15.4. – Meara-klubi, Pori (w/ Where’s My Bible + Grave With A View)
28.4. – Torvi, Lahti (w/ Weren)
22. – 23.9. – TBA
10.11. – Varttibaari, Seinäjoki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat