Andorran ihme, ainoa ainakin minun tuntemani kyseisestä maasta ponnistava metallibändi Persefone jatkoi vuoden alussa kunnianhimoisen progemetallin linjalla julkaistessaan albumin ”Aathma”. Pumpun tyyli on aina ollut sekoitus melodista death metallia ja progea kuitenkin muistuttaen enemmän soundiltaan Cynicia kuin In Flamesia. Bändin musa on aina ollut äärimmäisen kunnianhimoista, teknistä ja lavealla pensselillä maalailevaa suurten teosten kaivertamista. Yhtye on myös lisännyt metalliseen jynssäykseensä pientä hengellisempää kosketusta soundeissaan ja pyrkinyt tavoittelemaan niin sanoituksissaan kuin suvantohetkissäänkin jonkinlaista seesteistä rauhaa ja ylevyyttä.

Persefone onkin hitaasti kypsynyt yhä paremmaksi yhtyeeksi. Vuoden 2009 ”Shin-ken” oli jo laadukas ilmestys, ja sitä seurannut ”Spiritual Migration” jatkoi linjaa johdonmukaisesti eteenpäin ja sisälsi jo joitakin huippuralleja. Uusin tuotos ”Aathma” jatkaa yhtyeelle tyypillistä superpitkien kokonaisuuksien vääntämistä kellottaessaan rapiat tunnin. Andorran ihme ei pieniä tavoittele, vaan lähtee tavoittelemaan suureellista mestariteosta räiskien kankaalle kitarasoolon kerrallaan.

Levyllä onkin vaikka mitä. Levy alkaa kahdella (!) introlla, joiden jälkeen poukkoilevia kitarariffejä liekittelevä ”Prison Skin” lyödään tulille. Biiseistä kestää aikansa saada ote, mutta onneksi yhtye on säilyttänyt edes jonkinlaisen rakenteen tyngän, vaikka ajoittain se meinaa hukkua kaiken monimuotoisuuden alle. Esimerkiksi seuraava ”Spirals Within thy Being” sisältää vaikka minkälaista elementtiä aina heleästä pianointrosta kymmenen sekunnin välein vaihteleviin erilaisiin rytmisektorin komppauksiin ja sormet sauhuten kitarankaulaa pyöritteleviin sooloihin. Sama meininki jatkuu loppulevyn läpi, ja kuulijaa hengästyttää vuoristoradan kiepeissä.

Soundimaailmaltaan ”Aathma” on todella nykyaikainen kiviseinätuotannon platta, jossa kitaroilla on itseoikeutetusti suurin tila. Soundi on paksuhko, mutta samalla myös kovin tuunattu ja särmätön. Rummutkin on väännetty vimpan päälle, mutta hieman tylsän kuuloisesti. Esimerkiksi vuoden 2009 tuotoksella ”Shin-Ken” oli yhä särmää kitaroissa eikä kaikki ollut niin konemaisen viimeisteltyä ja siloteltua.

Vaikka kappaleissa on sulateltavaa, Persefone on ymmärtänyt myös dynamiikan päälle, sillä se on rakentanut välillä rauhassa välisoittoja ja yhtyeelle tyypillistä tyyntä ja syväeleistä auraa. Esimerkiksi ”Cosmic Walkers” sekä ”Vacuum” toimivat upeina Pink Floydia muistuttavina, hengähdyksenomaisina välisoittoina siinä missä useissa biiseissä vain sukelletaan taas kikkariffien kaaokseen. Ajoittain korkealentoiset puhtaat vokaalit marssitetaan esiin julistamaan jotakin diippiä ja kaunista sanomaa yksinkertaisilla melodioillaan, mikä selkeydessään toimii hyvin superteknisen tilun vastapainona. Toisaalta tästä huolimatta levyllä on epämääräistä progressiivisuutta yksinkertaisesti vain liikaa.

Platan kunnianhimoa kuvannee neljään osaan jaettu, noin 20 minuuttia kellottava levyn niminen biisikokonaisuus. Tässä kohtaa kuulijan on tosin jo vaikea keskittyä kuunneltuaan 40 minuuttia täyttä tykittelyä. Kyllä tässä kokonaisuudessakin jokin todella monipolvinen rakenne tuntuu olevan, mutta joskus enemmän olisi vähemmän. Runsaudensarvi kukoistaa – ja vuotaa yli.

”Aathma” jättää suuren ähkyn olon, jota en vieläkään ole kyennyt sulattamaan. Jos rakastaa Dream Theaterin, Cynicin ja melodisen death metallin yhdistelmää, niin Persefone on täydellinen ehdokas kuunneltavaksi. Silti varoittaisin, että liian suurissa annoksissa seuraa kuulokentän sumeutta ja huimausta. Levy on hyvä, mutta sen progepornoilu voi olla monille kuulijoille ylitsepursuavuudessaan liikaa – myös minulle.

7+/10

Kappalelista:

1. An Infinitesmal Spark
2. One of Many…
3. Prison Skin
4. Spirals Within thy Being
5. Cosmic Walkers
6. No Faced Mindless
7. Living Waves
8. Vacuum
9. Stillness is Timeless
10. Aathma Part I. Universal Oneness
11. Aathma Part II. Spiritual Bliss
12. Aathma Part III. One with the Light
13. Aathma Part IV. …Many of One

Persefone Facebookissa