Progressiivinen metalliyhtye Humavoid aloittaa uuden vuoden tuoreella kokoonpanolla: Vahvistus rumpali Heikki Malmbergista ja basisti Mikki Rousista

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 30.12.2018

Progressiivista metallia soittava Humavoid on vahvistanut rivejään rumpali Heikki Malmbergilla sekä bastisti Mikki Rousilla. Diablostakin tuttu Malmberg on jo soittanut bändin tulevan albumin rumpuosuudet, ja nyt hän on liittynyt Humavoidiin vakijäseneksi. Basisti Rousi soittaa myös Sinfinian-yhtyeessä, ja hän tulee bändiin Jan Fromin tilalle Fromin lähdettyä Humavoidin riveistä.

Humavoid kommentoi muutosta bändin riveissä seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jonkin aikaa sitten basistimme Jan kertoi meille, ettei ole enää kiinnostunut soittamaan bassoa musiikkimme vaatimalla intensiteetillä, ja päätimme erota sulassa sovussa. Onneksi hyvä ystävämme Mikki Rousi oli saatavilla ja valmis ottamaan haasteen vastaan. Olemme myös erittäin iloisia voidessamme ilmoittaa, että rumpali Heikki Malmberg on nyt bändin kokopäiväinen jäsen! Albumimme on lähestulkoon valmis, ja muutama musiikkivideokin on jo kuvattu joulun alla. Lienee tarpeetonta sanoa että odotamme ensi vuotta innolla!”

Luetuimmat

Uusimmat