Progressiivisen metallin taidetta tarjoaa Witherfallin esikoisjulkaisu ”Nocturnes and Requiems”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 20.10.2017

Neljän vuoden ikäinen Witherfall edustaa lujasti progressiivisen metallin taiteellista antia. Jenkkien suunnassa perustetussa yhtyeessä toimii kulmakivenä nuori kitarataituri Jake Dreyer, joka tunnetaan myös varsin tuoreena jäsenenä Iced Earthin piirissä. Witherfallin diskografia ei pahemmin edusta minkään sortin demo- tai pienjulkaisuja (ei ainakaan virallisesti ole ilmoitettu), mutta sentään esikoisjulkaisu ”Nocturnes and Requiems” mahdollistaa näytettä siitä, mihin kategoriaan julkaisu kuuluu. Iskeekö ensijulkaisu hyvin turpaan vai väsähtääkö heti alkutaipaleella?

Alustavalla katsauksella Witherfallin musiikki ja tyyli muistuttavat melko paljon 2010-luvun Symphony X:ää. Ainoastaan hiuskarvan mittainen ero Witherfallin ja Symphony X:n välillä on, että ”Nocturnes and Requiems” -levyllä purkitetun kitaran vireet ovat astetta matalammat, ja soundimaailmat ovat raskaampaa tavaraa. Muuten albumille nauhoitetut kikkailut, sekä muut soolo-osuudet ovat lähellä jo äsken mainitun progeyhtyeen tasoa. Ei siinä, sillä kuuntelijat, jotka janoavat tämäntapaista progressiivista metallia, ”Nocturnes and Requiems” osuu kyllä oikeaan saumaan. Myös Jake Dreyerin näytteet ja taidot pystyy bongaamaan levyltä, jolloin voi todeta, että kyllä nuori jannu osaa soittaa.

Mitäpä sitten sävellysten suhteen? Koska taituruutta on osoitettu kappale toisensa perään, teosten sovitukset ja jossain määrin kestot sekoittavat hieman pakkaa. Ovathan pitkähköt sävellykset osa progressiivista metallia, mutta närää aiheuttaa kuuntelussa se, että kappaleista ei kuitenkaan tahdo löytyä oikein sitä kuuluisaa keskitietä. Mieleenpainuvia hetkiä ei tahdo helposti bongata yli kahdeksan- ja yhdeksänminuuttisista teoksista, joita kyllä riittää tällä albumilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Ei hätä tämän näköinen ole, sillä Joseph Michaelin laulutyöskentelyt ovat hienoa kuunneltavaa. Eikä ”Nocturnes and Requiems” ole pelkästään kitarapornolla täytettyä maistiaista, vaan levyltä löytyy myös vaihtelua ja rauhallisempia osuuksia. Harmi vain, että uudelleenkuunteluarvoa levy ei helposti tarjoa juurikin sekavahkojen sovitusten ja osittain pitkien sävellysten takia.

”Nocturnes and Requiems” tuskin tulee saamaan Vuoden levy -titteliä, mutta tulevaisuutta ajatellen Witherfallia täytyy jatkossa tarkkailla – jospa bändin tuotokset aukenisivat paremmin. Ja mikseivätpä hc-progressiivisen metallin ystävät saisi tästä levystä joksikin aikaa iloa ja viihdettä.