Steven Wilson

Progressiivisen rockin suurmies Steven Wilson Suomeen helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.8.2018
Steven Wilson

Progressiivisen rockin suurmies Steven Wilson palaa ”To The Bone” -kiertueellaan ensi keväänä Helsinkiin. Viimeisimmät keikkansa The Circuksessa loppuunmyynyt Steven Wilson konsertoi tällä kertaa astetta näyttävämmissä puitteissa Kulttuuritalolla 25. helmikuuta. Konserttiin tulee myyntiin sekä seisoma- että istumakatsomolippuja. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 6. elokuuta Ticketmasterissa.

Steven Wilson julkaisi viidennen studioalbuminsa ”To The Bone” viime vuonna ja vieraili kiertueellaan myös Helsingissä helmikuussa loppuunmyydyssä The Circuksessa. Nyt levyn teeman ympärille rakennettu menestyskiertue saa jatkoa: ”I’m pleased to announce that the To the Bone Tour will extend into 2019 with many more shows in Europe. See you there!”, Wilson kommentoi.

Porcupine Treen keulahahmona kansainväliseen suosioon nousseen Steven Wilsonin debyyttisoololevy ”Insurgentes” julkaistiin vuonna 2008. Uusin albumi ”To The Bone” on seuraaja vuoden 2015 menestyslevylle ”Hand.Cannot.Erase.”, jonka laaja kiertue toi Wilsonin Suomeen myöskin kahdesti – vuosina 2015 ja 2016, jolloin molemmat keikat The Circuksessa olivat loppuunmyytyjä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KONSERTTI:
Steven Wilson (UK)
Ma 25.2.2019 klo 19.30 Kulttuuritalo, Helsinki

LIPUT:
Myyntiin ma 6.8.2018 klo 11
Palvelumaksuineen alkaen 48 / 52 / 58 euroa Ticketmasterista

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat