Progressiivista metallia esittävän Hakenin pitkäaikainen kosketinsoittaja Diego Tejeida jättää yhtyeen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.11.2021

Brittiläinen modernin progressiivisen metallin suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Haken ilmoittaa sosiaalisessa mediassa miehistönmuutoksesta.

Bändissä vuodesta 2008 asti soittanut kosketinsoittaja Diego Tejeida on ilmoittanut astuvansa sivuun yhtyeestä. Syyksi Tejeida ja yhtye kertovat ajan kanssa muuttuneet musiikilliset intressit, joita toteuttaakseen Tejeida ei enää jatka bändissä.

”Hyvät ystävät, joudumme valitettavasti ilmoittamaan, että Diego jättää meidät ja siirtyy kohti uusia kuvioita. Haluamme kiittää häntä siitä, että hän on jakanut matkan kanssamme tähän asti, emmekä voisi olla ylpeämpiä musiikista, jota olemme vuosien varrella luoneet. Olemme niin kiitollisia kaikista saavutuksista, seikkailuista ja hyvistä hetkistä, jotka olemme jakaneet yhdessä. Mutta älkää pelätkö! Haken jatkaa tehtäväänsä tuoda teille musiikkia, josta olemme intohimoisesti kiinnostuneita (ja siitä on pian uutisia), mutta sillä välin liittykää seuraamme ja toivottakaa Diegolle kaikkea hyvää hänen tulevissa musiikillisissa seikkailuissaan”, yhtye tiedottaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Diego itse kommentoi seuraavaa lähdöstään:

”Olen hyvin ylpeä siitä, mitä Charlie, Conner, Ray, Richard, Ross ja minä olemme yhdessä saaneet aikaan. Kun katsoo taaksepäin siitä, missä bändi on nyt, on hullua ajatella, että lähes 13 vuotta sitten olimme vain paikallinen lontoolainen bändi, jolla oli suuria unelmia ja joka soitti pienille yleisöille.”

”Jokaisen levyn ja jokaisen keikan myötä kasvoimme valtavasti sekä muusikkoina että yksilöinä. Kuitenkin, kuten kaikissa ihmissuhteissa, joskus ihmiset kasvavat erilleen. Viime vuosien aikana on käynyt kiistattomaksi, että minulla ja muilla bändin jäsenillä on hyvin erilaiset musiikilliset visiot. Nämä erot saavuttivat nyt käännekohdan. Jotta molemmat osapuolet voisivat jatkaa musiikillista uraansa, on välttämätöntä erota. Tästä syystä matkani Hakenin kanssa on päättynyt.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Minun on aika seurata sydäntäni ja kulkea kohti omaa musiikillista visiotani. Kaikille faneille ympäri maailmaa, jotka ovat seuranneet minua ja tukeneet minua tähänastisella musiikillisella matkallani – kiitos. Tukenne ja innostuksenne ovat tehneet monista tunneista studiossa ja monista kuukausista poissa kotoa arvokkaita. Nyt kutsun teidät mukaan uudelle musiikilliselle matkalle. Pandemian aikana olen kirjoittanut musiikkia aivan uuteen projektiin yhdessä joidenkin rakkaiden ystävieni kanssa. Jotkut heistä ovat varmasti tuttuja kasvoja. Pysykää kuulolla. Diego.”

Hakenin edellinen albumi ”Virus” ilmestyi vuonna 2020.

View this post on Instagram

A post shared by Diego Tejeida (@diegotejeida)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat