Propagandhi, Haken ja Frank Carter & The Rattlesnakes Ilosaarirockiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 15.3.2016

Ilosaarirock 2015Kanadalainen punkrocklegenda Propagandhi saapuu Ilosaarirockiin kesän ainoalle Euroopan keikalleen! Hardcorea ja metallisävyjä sekoittava, poliittisista teksteistään tunnettu yhtye katkaisee keikkataukonsa soittaakseen Laulurinteellä. Muita uusia Ilosaari-kiinnityksiä ovat viime vuoden kovimpiin kuuluvan rocklevyn julkaissut Frank Carter & The Rattlesnakes, progerockia soittava Haken (UK) sekä kotimaiset Tryer, Juice Normaali, Musta Risti ja Lopunajan mies.


Kanadalainen Propagandhi saapuu ensi kesän Ilosaarirockiin! Keikasta tekee vielä kertaluokkaa erityisemmän se, että kyseessä on yhtyeen ainoa esiintyminen Euroopassa tulevana kesänä. Bändi valmistelee parhaillaan uutta levyään, mutta päätti keskeyttää keikkataukonsa vain saapuakseen Joensuuhun. Propagandhi esiintyy Laulurinteellä lauantaina 16.7.

Progerockin ystäviä kiinnostanee brittiläinen Haken, joka yhdistelee musiikissaan klassisia progejuoksutuksia eeppisiin melodioihin ja modernin raskaasti jyrääviin kitarariffeihin. Yhtyeeltä on huhtikuun lopussa ilmestymässä neljäs albumi Affinity, jolla yhtye lupailee vievänsä soundiaan kohti Yesin ja Toton viitoittamaa 80-luvun progesoundia. Haken esiintyy Rokissa sunnuntaina 17.7.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gallows-yhtyeestä tuttu solisti Frank Carter tuo Ilosaarirockiin uuden yhtyeensä Frank Carter & The Rattlesnakes. Vihaista ja verevää rockia esittävä yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Blossom viime vuonna ja kyseessä oli varmasti yksi vuoden parhaista lätyistä kaikille punkrockin ja hardcoren ystäville. Frank Carter yhtyeineen esiintyy sunnuntaina 17.7.

Tänään julkaistut kotimaiset artistilisäykset seilaavat myös vaihtoehtomusiikin eri kentillä. Ilosaarirockissa esiintyvät Tryer, Juice Normaali, Musta Risti ja Lopunajan mies.

Katso Rokin varmistunut ohjelma päiväjakoineen sekä tutustu artisteihin sivuillamme: www.ilosaarirock.fi/ohjelma

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ilosaarirockin liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä.

Luetuimmat

Uusimmat