Protestoi ja selviydy! – klassikkoarviossa Dischargen 40-vuotias ”Hear Nothing See Nothing Say Nothing”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 20.5.2022

Lemmyn syntymäkaupungista, Keski-Englannin Stoke-on-Trentistä tulevan hardcore punk -pioneeri Dischargen debyyttialbumista kehkeytyi ehkä merkittävin äärimusiikin pitkäsoitto koskaan. 21.5.1982 brittiläisen Clay Recordsin julkaisema ”Hear Nothing See Nothing Say Nothing” ei kaikessa tylyydessään maailmoja syleillyt eikä läpeensä verenhimoisen ja ahneen ihmiskunnan päitä paijannut.

Dischargen kokoonpanon muodostivat vuonna 1982 laulaja Cal Morris, kitaristi Tony ”Bones” Roberts, basisti Roy ”Rainy” Wainwright ja rumpali Garry Moloney. Albumin väkivaltaisen kaoottisesta tuotannosta vastasi Mike ”Clay” Stone.

Voisi luonnehtia, että ”Hear Nothing See Nothing Say Nothing” -albumille on ominaista minimalistinen melodisuus sekä flanger-soundilla kuorrutetut, yksinkertaisen tehokkaasti sirkkelikitaroidut ja raskaasti murjovat kahden avosointuriffin kappaleet. Imperialististen sotien, uskonnon ja länsimaisen kulutusyhteiskunnan vastainen, iskulausevetoinen lyyrinen lähestymistapa veti alkuvoimaisuudellaan maton alta kaikelta siltä, mitä kevääseen 1982 asti oli käsitetty sanalla ”punk” tai protestimusiikki.

Morrisin keuhkoama, yksinkertaistettuja poliittisia iskulauseita toistava, raaka ja miltei efektoimaton huutolaulu tehoaa vielä vuosikymmenten jälkeen kuin rotanmyrkky aamupuurossa. Yhtyeen Motörheadilta perimä ja yhden bassorummun avulla omintakeisekseen omima d-beat kirittää keskimäärin hieman yli puolitoistaminuuttisten rykäysten tappavaa tempoa yllä. Discharge löylyttää läpi koko reilut 27-minuuttisen annoksen likaista ja ylikuormittunutta mutta upeasti kontrolloitua melusaastetta hengästymättä ja armoa antamatta.

Kokonaisuuden helmiä ovat kerralla luulot pois ottava albumin nimibiisi ”Hear Nothing See Nothing Say Nothing”, edelleen yhtyeen livesetin vakiokalustoon kuuluvat kaahaukset ”The Nightmare Continues” ja ”The Possibility of Life’s Destruction”, eräällä kaikkien aikojen brutaaleimmista punk-riffeistä kuulijan elävältä nylkevät ”A Hell on Earth” ja ”Drunk with Power” sekä edellämainitun Motörheadin latuja lykkivä ”Cries of Help”.

Keskitempoisemman osaston parhautta albumilla edustavat ilkeillä riffikierroilla vastustamattomasti tajuntaan porautuva anarko-anthem ”Protest and Survive” ja albumin mainion satiirisesti päättävä, luupäisen yksinkertainen ”Free Speech for the Dumb”.

Albumia pidetään erittäin tärkeänä metalli- ja punk-musiikin äärimmäisten muotojen syntymiselle ja kehitykselle. Se tasoitti tietä lukemattomille meluisan musiikin sub-genreille, kuten thrash metalille, black metalille, crust punkille ja grindcorelle.

Discharge sulautti aggressiiviseen ja sensuroimattomaan sieluntuotteeseensa likaisuutta, nopeutta, raskautta ja inhorealistista kantaaottavuutta. Tuo (epä)musiikillinen sirpalepommi innoitti sittemmin lukemattomia hardcore-, punk- ja metalliyhtyeitä ympäri maapallon.

”Hear Nothing See Nothing Say Nothing” on kiistatta eräs kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista raskaan, väkivaltaisen ja anarkistisen musiikin kenttää muovanneista albumeista, ellei juuri se kaikista vaikutusvaltaisin.