The Sounds - Allas Seapool, Helsinki

Provinssi julkisti 20 uutta esiintyjää

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.2.2020
The Sounds – Allas Seapool, Helsinki

Kotimaisen festivaalikesän kirkkaimpaan kärkeen kuuluvan Provinssin ajankohtainen ja genrerajat ylittävä artistikattaus täydentyy 20 uuden artistikiinnityksen myötä. Jo 42. kertaa juhlittavan festivaalin lipunmyynti on käynnissä osoitteessa www.provinssi.fi/liput.

Toivotuille uusintavierailuille Törnävänsaarelle palaavat länsinaapurimme rakastetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Sounds, maamme kiistatta suosituin yhtye JVG sekä häikäisevä monilahjakkuus Vesala vahvistaen Provinssin monipuolista pääesiintyjäkattausta.

Ulkomaista ohjelmistoa edustaa myös raikkaalla otteella elektropoppia tarjoileva Georgia. Sessiorumpalina ja tuottajana uransa aloittaneen Georgian läpimurtokappaleet ”About Work the Dancefloor” ja ”Started Out” olivat viime vuonna Iso-Britannian suurimpia hittien joukossa. Muun muassa Robyniin rinnastettu muusikko on herättänyt ihastusta myös Suomessa alkuvuodesta ilmestyneellä kakkosalbumillaan “Seeking Thrills”. Saarivaltion artistiedustusta täydentävä indierock-yhtye The Magic Numbers on puolestaan myynyt kotimaassaan kaksinkertaista platinaa sekä ollut ehdolla maan tärkeimmän musiikkipalkinnon Mercury Prizen saajaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisen musiikin rikasta kirjoa edustavat R&B-sävyjä suomipoppiin tuova Kasmir, valtaisaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen, viime kuukausien suurimmasta suomalaisesta hitistä ”Hei rakas” vastannut BEHM, loppuunmyytyjen klubikonserttiensa myötä paluun lavoille tehnyt Plutonium 74 sekä rohkea ja uudistumiskykyinen poptähti ABREU.

Egotripistä soolouralle singahtanut Knipi sekä Jouni Hynysen ja Mira Luodin muodostama uusi yhtye Maanalainen Armeija tekevät nyt Provinssi-debyyttiinsä sivuprojektiensa myötä. Helmikuun lopulla odotetun kakkosalbuminsa julkaiseva Karina ja suomalais-ranskalainen duo Eva + Manu ovat vakiinnuttaneet paikkansa kotimaisen indiepopin kärjessä.

D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivin riveissäkin vakuuttava Yeboyah, urbaanin musiikin tämän hetken seuratuimpiin nimiin lukeutuva Cledos ja kansainvälistä huomiotakin herättänyt View maustavat Provinssin rap-kattausta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Emma Gaalassa vuoden tulokkaan sarjassa ehdolla oleva Jesse Markin rikkoo elektron, hiphopin ja indien välisiä rajapintoja. Tuoretta soundia festivalikattaukseen tuovat myös ”Suomen Drakeksi” kutsuttu Lauri Haav sekä lahjakas artistilupaus Isaac Sene.

Seinäjoen Törnävänsaarella 25.-27. kesäkuuta järjestettävän Provinssin ohjelmisto täydentyy talven ja kevään aikana vielä lukuisilla esiintyjillä.

PROVINSSI @ SEINÄJOKI, TÖRNÄVÄNSAARI
To 25.6.2020: System of a Down (US), Korn (US), Charli XCX (UK), Anti-Flag (US), Apulanta, Beast in Black, BEHM, Blues Pills (SE), Georgia (UK), Gettomasa, Karina, Maustetytöt, Mokoma, Ruusut, Plutonium 74, Yeboyah

Pe 26.6.2020: The Chemical Brothers (UK), The Sounds (SE), Sunrise Avenue, Gojira (FR), Opeth (SE), Gasellit, Hatari (IS), Insomnium, Isaac Sene, Jesse Markin, Kasmir, Olavi Uusivirta, Lauri Haav, Sanni, The Magic Numbers (UK), Vesterinen Yhtyeineen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 27.6.2020: Hassisen Kone, Deftones (US), JVG, Disturbed (US), Vesala, ABREU, Belzebubs (HELL), Cledos, Erin, Eva + Manu, Knipi, Kolmas Nainen, Maanalainen Armeija, View, Xysma

LIPUT:
www.provinssi.fi/liput

3pv alk. 159 EUR
2pv alk. 129 EUR
1pv alk. 99 EUR

Saatavissa myös erilaisia VIP-paketteja sekä majoitusvaihtoehtoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.provinssi.fi
www.facebook.com/Provinssifestival
www.twitter.com/ProvinssiFest
www.instagram.com/provinssi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat