Provinssi julkisti lisää esiintyjiä: Lorna Shore lisätty ohjelmistoon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.2.2023

Islantilainen vaihtoehtorock-suosikki KALEO, tämän hetken kuumimpiin raskaan musiikin nimiin lukeutuva Lorna Shore ja huimassa nosteessa oleva Baby Queen täydentävät Provinssin tähän mennessä julkaistua ohjelmakattausta. Festivaalin ohjelmistoon on lisätty myös huippusuositun JVG:n kesän ainoa keikka Etelä-Pohjanmaan alueella. Seinäjoen Törnävänsaarella juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna järjestettävän Ihmisten juhlan kaikki lipputyypit ovat myynnissä nykyiseen talvihintaan 28. helmikuuta saakka.

Ilmiöksi kohonnut, indierockin ja folkin välimaastossa seikkaileva KALEO on kerännyt vertauksia muun muassa Imagine Dragonsiin. Karismaattisen solisti JJ Julius Sonin vangitseva ääni yhdistettynä ajattomasti amerikkalaisesta vaihtoehtorockin perinteestä ammentavaan soundimaailmaan on tuonut yhtyeelle valtaisaa suosiota kautta maailman. Grammy-ehdokkuudenkin ansainnut islantilaiskokoonpanon viimeisin albumi ”Surface Sounds” ilmestyi keväällä 2021.

Deathcore-lokerosta laajempaan tietoisuuteen viimeistään mestarillisella ”Pain Remains” -albumillaan viime syksynä singahtanut Lorna Shore murtaa raskaan musiikin rajoja ainutlaatuisen voimallisella soundillaan. Tulevan kesän toivotuimpiin esiintyjiin lukeutuva yhdysvaltalaisbändi valjastaa kesyttämättömän energiansa ylistystä keränneisiin live-esiintymisiin, josta Provinssi-yleisö pääsee nauttimaan lauantaina 1. heinäkuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Etelä-Afrikassa syntynyt, sittemmin brittiläistynyt Baby Queen ravistelee popin rajoja pelottoman avoimilla sanoituksillaan. YleX:kin taajuuksilla soineen artistitulokkaan debyytti ”The Yearbook” on saanut ylistäviä arvioita kansainvälisesti niin kriitikoilta kuin jatkuvasti kasvavalta faniyhteisöltäkin.

Provinssin musiikkiohjelmisto sekä alueohjelma täydentyy alkavan kevään mittaan runsaan ruoka- ja juomatarjonnan ohella.

PROVINSSI 29.6. – 1.7.2023
SEINÄJOKI, TÖRNÄVÄNSAARI

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TO 29.6. The Chemical Brothers (UK) / Gojira (FR) / KALEO (IS) / Haloo Helsinki! / Arch Enemy (SE) / Gettomasa / Dance With The Dead (US) / Aliisa Syrjä / Arppa / Asa / Erika Vikman / Insomnium / Ismo Alanko / KUUMAA / Laura Moisio / Omnium Gatherum / Pearly Drops / Pihlaja / Sexmane + paljon lisäyksiä luvassa!

PE 30.6. Antti Tuisku / Architects (UK) / VV / Baby Queen (UK) / IC3PEAK (RU) / Amorphis / Aaro630 / Alma / BESS / Cledos / Eevil Stöö & Stepa / Lauri Haav/ Liila Jokelin / Maija Vilkkumaa / pyy / Swallow The Sun / Wöyh! / Yona + paljon lisäyksiä luvassa!

LA 1.7. Ghost (SE) / JVG / Apulanta / Jinjer (UA) / Lorna Shore (US) / Spiritbox (CA) / Vended (US) / Abreu / Anna Puu / Juha Tapio / Knife Girl /Malla / pehmoaino / Pessa / Robin Packalen / Ruusut / Samuli Putro / Sofa / Sonia / Turisti + paljon lisäyksiä luvassa!

LIPUT
www.provinssi.fi/liput

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3pv 199 EUR (1.3. alkaen 209 EUR)
3pv VIP 289 EUR (1.3. alkaen 309 EUR)
2pv 149 EUR (1.3. alkaen 169 EUR)
2pv VIP 239 EUR (1.3. alkaen 259 EUR)
1pv 99 EUR (1.3. alkaen 119 EUR)
1pv VIP 169 EUR (1.3. alkaen 189 EUR)

Kaikki kesän 2023 majoitustuotteet ovat nyt myynnissä: provinssi.fi/majoitus

www.provinssi.fi
www.instagram.com/provinssi
www.facebook.com/Provinssifestival
www.twitter.com/ProvinssiFest

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat