Provinssin johdossa tapahtuu muutoksia: Festivaalin uusi promoottori julki

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.5.2023

Pitkän uran Provinssissa luonut Marko Kivelä siirtyy Selmun toiminnanjohtajan ja Provinssin toimitusjohtajan paikalta Fullsteam Agencyn agentti/promoottoriksi 1. syyskuuta alkaen.

Samassa yhteydessä Provinssi nimittää uuden promoottorin: Industry Awardsissa Vuoden tulevaisuuden suunnannäyttäjänä (2018) ja sekä Vuoden promoottorina (2019) palkittu Aino-Maria Paasivirta ottaa vastuun Provinssin ohjelmasuunnittelusta ja bookkauksesta. Paasivirta on ollut mukana Provinssin ohjelmatyöryhmässä vuodesta 2016 alkaen.

20-vuotisen työhistorian Provinssissa omaava Marko Kivelä kiittää Seinäjoen Elävän musiikin yhdistystä uuden työuran alun kynnyksellä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olen todella kiitollinen Selmulle yhteisistä vuosista, joiden aikana olen päässyt kasvamaan kokemattomasta tulokkaasta nykyisiin saappaisiini. Nyt on hyvä aika sekä itseni että yhdistyksen vinkkelistä lähteä kokemaan uusia kuvioita jo valmiiksi tuttuun ympäristöön Suomen mukavimmassa musiikkiyhtiössä. Olen todella innoissani uudesta, on aika kääriä hihat!”

Myös Marko Kivelä jatkaa työskentelyä Provinssin parissa, mutta jatkossa hän keskittyy Paasivirran kanssa erityisesti festivaalin ohjelmiston rakentamiseen.

Lisäksi Fullsteam Agencyn pitkäaikainen promoottori Artemi Remes toimii jatkossa Senior Promoter -työnimikkeen alla. Remes tunnetaan erityisesti Helsingin Nordiksella järjestettävän Sideways-festivaalin musiikkiohjelman ennakkoluulottomana ja näkemyksellisenä promoottorina. Lisäksi Remes tuo vuosittain maahan kymmeniä uusia sekä asemansa vakiinnuttaneita artisteja musiikkikentän kaikilta laidoilta. Fullsteam Agencyn toimitusjohtaja Tuomo Tähtinen kertoo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Erinomaisesti onnistuneen viime vuoden ja pandemiasta palautumisen jälkeen on luonteva aika suunnata katseita tulevaisuuteen ja päivittää Fullsteamin organisaatiota ja vastuutehtäviä. Myös Provinssin uudelleenjärjestäytyminen on hyvässä vauhdissa, ja pääsemme toivottavasti pian kertomaan lisää uutisia siihenkin liittyen.”

www.fullsteam.fi
www.provinssi.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat