Provinssin torstai tarjoili metallia ja mieltä hellivää säätä
Provinssin torstain alkuillan päälava-aktien jälkeen alkoi festivaalin raskaampi anti nostaa päätään, kun muun muassa Swallow The Sun, In Flames ja Avenged Sevenfold valtasivat Törnävänsaaren lähiympäristön suurimpia lavoja. Muita menossa mukana olleita hieman raskaamman musiikin edustajia olivat Knocked Loose ja Bambie Thug, jotka valitettavasti jäivät allekirjoittaneelta näkemättä ja kokematta tiukan aikataulun vuoksi.
Carlings stage -nimellä kulkeva lava toisella laidalla festivaalialuetta oli jo useammalta vuodelta totuttuun tyyliin isohko teltta, joka vetää ainakin sen pari rytmikorjaamollista väkeä sisäänsä. Lisäksi teltan ulkopuolella on runsaasti tilaa kokea keikkoja niin anniskelualueella kuin sen aidan ulkopuolella.
Swallow The Sun tykitteli pitkälti yleisölle tuttuja biisejä, jotka koostuivat lähinnä uudemmasta materiaalista. Bonuksena keikan loppua kohden saatiin kuulla jotain vanhaakin. Hyvin tavanomainen metallikeikan kaari siis, kun kyseessä on veteraanibändi. Koko teltta oli varsin täynnä ja paljon korvapareja siihen päälle teltan ulkopuolella. Oikeastaan teltta pursusi niin, että StS:n keikka oli varmaan juurikin se Carlings stagen viikonlopun keikoista, jolla porukkaa oli myös teltan ulkopuolella satapäin. Ainakin yhden ihmisen havaintojen mukaan. Yhtye vaikutti perusvarmalta lavalla kauniine valoineen, jotka sointuivat hienosti itse musiikkiin muuten maltillisen lavaliikehdinnän ohessa.
Loppua kohden porukkaa oli lähtenyt ja lähti jo yhdeksän aikaan isona joukkona, kun Swallow The Sun soitti vielä muun muassa ensimmäisen albuminsa ”Swallow (Horror Pt.1)” -biisiä. Seuraavana päälavalla klo 21.15 aloittanut Göteborgin lahja metallimaailmalle, eli In Flames, aiheutti varmasti tämän. Varsinkin torstai-illan aikana näkyi todella paljon In Flames -paitaista festarikansaa ennen ja jälkeen keikan siellä täällä Provinssin festarialuetta.
In Flamesin keikalla oli hieno alku, kun yhtyeen ehkä klassisimman albumin, eli ”Claymanin”, toinen raita ”Pinball Map” kuultiin heti alkajaisiksi. Uudemman In Flames -tuotannon hitteihin lukeutuva ”Deliver Us” kuultiin jo kolmantena, ja alkupäässä soivat myös uusimman ”Foregone”-albumin raidat ”Meet Your Maker” ja ”State Of Slow Decay”. Yleisö, jota oli paikalla mukavasti, eli useita tuhansia korvapareja, tuntui viihtyvän varsin hyvin.
Ja mikäpä tuossa viihtyessä, kun aurinko vielä hieman pilven takaa saattoi paistaa, yhtye oli liekeissä ja setti oli kuin hitikästä kimaraa. ”Cloud Connected” ja ”Trigger” kuultiin lähes perätysten ja uudemman In Flames -tuotannon tarttuva ”In The Dark” täydensi tätä rypästä. Melko varhaisessa vaiheessa kohti loppua kuultu ja yhtyeen pakollisiin soitettaviin kuuluva ”Only For The Weak” sai tuttuun tapaan yleisön liikkeelle. Etenkin pomppien sen pompottavan rytmin tahtiin. Tämä siitäkin huolimatta, että yhtyeestä, tai pikemminkin vokalisti Fridénistä, ei voi olla kuulematta, miten monta kertaa hän on kappaletta esittänyt.
Niin sanotun loppusuoran aatelia olivat myös popahtava ja mainiona sävellyksenä tunnettu ”Alias”, paljon rankempi ”The Mirror’s Truth” ja vihoviimeisenä kuultu yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva ”Take This Life”. ”Alias”-kappaleen aikana lavalle nousi iso todennäköisesti ilmatäytetty Owl Boy -maskotti ”A Sense Of Purpose” -albumista muistuttamaan. Muutenkin In Flames tuntuu panostaneen vanhoilla päivillään yhä enemmän lavarekvisiitan käyttöön. Se oli vaihtuvaa ja värikästä, ja sitä oli paljon. Viimeistään nyt voisi sanoa, että ison maailman tyyliin. Itse jäin kaipaamaan kolme vuotta aiemmin samaisella päälavalla soitettua ”Behind Space” -klassikkoa, mutta se kerta tuntui olleen ”once-in-a-lifetime experience”.
Vokalisti Anders Fridén on kyllä kova huutaja edelleen ja piti tasonsa pitkälti koko keikan ajan. Ennen kaikkea hän näytti viihtyvän lavalla, kuten koko bändi. Näin ei ihan aina ole ollut, varsinkaan, kun yhtye esiintyi nuorempina muusikkoina alkuperäiskokoonpanossaan ensimmäistä kertaa Provinssirockissa vuonna 2003. Tuohon aikaan yhtye vaikutti olevan vähemmän rento ja hieman hukassa sen kanssa, mitä kappaleita he voisivat livenä soittaa. Ainakin kontrasti uuden ja vanhan välillä oli suurempi kuin nykyään. Uho oli tuolloin kovin kova olemusta myöten, ja toisaalta vokalisti Fridénin olemus oli lähes flegmaattinen.
Nykyään usean kokoonpanomuutoksen jälkeen, ja varsinkin kuusi Provinssin keikkaa myöhemmin, In Flames on varsin ryhdikäs ja monipuolinen livebändi ilman häivähdystäkään epävarmuutta. Sen se todisti myös Provinssissa 2025.
”Ollaanko tämä kesä näin” kyseli alkuun klo 22.45 aloittanut Olavi Uusivirta tyylikkäine Timo Kämäräisen kitarasooloineen. Uusivirran keikkaa oli mitä mukavinta kuunnella Woodland stagen läheisyydessä olevalta S-ryhmän Tilipäivä-loungelta käsin.
Melko tykkiä alkua jatkoi ”Helppoo olla onnellinen” -hitti Uusivirran uran alkutaipaleelta. Todella kovan tason suomirokkiahan artisti edustaa varsinkin livenä. Päällikkökitaristi Timo Kämäräisen kitarassa oli jälleen kerran ihan selkeät Pink Floydiakin mukailevat 70’s-soundit. Kitarointi ja biisivalinnat jatkuivat tyylillä pitkin keikkaa, kun siirryin seuraamaan Car-a-okea päälavan kentän lähettyville. Varsin viihdyttävää seurattavaa sekin, kun ihmiset kipuavat yksin tai yhdessä autoon laulamaan samalla, kun näkyvät isolla screenillä auton yläpuolella ja kuuluvat kaiuttimista. Joskin artistien soittaessa varsinkin päälavalla, ei ”car-a-oke”-touhusta meinannut kuulla yhtään mitään.
A7X eli Avenged Sevenfold aloitti illan pääesiintyjän slottinsa melko kivasti Provinssin torstain myöhäisillassa. Alkuun kuultiin peräti kolme biisiä ennen ensimmäistä spiikkiä. Niistä tutumpaa osastoa edusti ”Afterlife” vuoden 2007 ”valkoiselta albumilta”, joka kantoi yhtyeen omaa nimeä. Soundeissa tuntui olevan parin ensimmäisen biisin aikana toivomisen varaa ja paljon. Yhtye, tai tarkemmin kommandopipo päässään lavalla aluksi kukkoillut vokalisti M. Shadows, kehui yleisöä kauniiksi. Sitä olikin paikalla varsin mukavasti, mutta vielä runsaammin muutaman kappaleen jälkeen.
Hittiputkea jatkoi ”Hail to the King” jo heti neljäntenä, jonka jälkeen varsin pian yleisö sai kuulla Avenged Sevenfoldin ehkä tunnetuimman biisin ”Nightmare”. Melko paljon hyvässä lauluvireessä muuten ollut vokalisti M. Shadows antoi biisin aikana yleisön laulaa itsensä sijaan, etenkin kertosäkeistön huipentavat iskulauseet.
Pääasiassahan yhtyeellä tuntui olevan varsin pitkiä biisejä setissään, ja myöhemmin muistelinkin, että moni yhtyeen hitti kellottaa sen +5 minuuttia. Voidaankin oikeastaan puhua taiteellisesta kunnianhimosta, sillä kappaleiden osioita on usein enemmän kuin tavanomaisessa ”hittimetallissa”.
Keikalla koettiin mahtavia animaatioita taustalakanalla, milloin pirunsarvia ja paholaisen päitä, milloin erilaisia värejä ja lepakoita lentämässä. Keikan loppua kohden Provinssin torstai-ilta tuntui olevan monella paketissa, sillä porukkaa käveli runsaasti kohti ulopääsyjä pikkuhiljaa keikan aikana. Itselleni se tärkein ja odotetuin kappale, eli ”Bat Country”, kruunasi varsin hyvässä musiikillisessa vireessä olleen yhtyeen keikan loppupuolen. Moni odotti torstain pääesiintyjältä tai pääesiintyjäksi varmasti enemmän. Todettava silti on, että harvoinpa Avenged Sevenfoldia enää nykyään Suomen kamaralla pääsee todistamaan.
Teksti: Jani Lahti
