Provinssirock, 27.–28.6.2014

Provinssirock 2014 (156) (Kopio)Juhannuksen jälkeiselle viikonlopulle siirretty Provinssirock tarjosi tänä vuonna kävijöilleen monenlaista uutta koettavaa niin festivaalialueella kuin leirinnänkin puolella. Ohjelmaan tutustuessamme havaitsimme, että aikaisemmin runsaammin metallihenkistä materiaalia sisältänyt ohjelma vaikutti verraten kevyeltä. Lieneekö tähän vaikuttanut päällekkäisyys samaan aikaan Helsingissä järjestettävän Tuska Open Airin kanssa? Leirintäalueiden uusiin elementteihin ehdimme tutustua varsin mainiosti, sillä saavuimme paikalle hyvissä ajoin aamujunalla, vaikka ohjelma alkoi iltapäivällä ja portit alueelle aukesivat vasta 16.30.

Uutuuksia leirinnän osalta olivat Camp Provinssi 24h Party – ja Silent’n’Green -alueet. 24h-alueella oli ohjelmaa nimensä mukaisesti kellon ympäri. Tarjolla oli saunaa, karaokea, diskoa, joogaa ja kioski, josta sai ostaa eväitä grillattavaksi leirintäalueen ainoalla sallitulla tulisijalla. Ennen festivaalialueen aukeamista Campissa esiintyi nimettömäksi jäänyt cover-bändi, joka ei nyt ollut mitenkään suunnattoman vakuuttava mutta kävi aivan mukavasti taustamusiikista grillatessa.

Silent’n’Green -alue oli kokonaan uusi konsepti: alue, jossa oli hiljaisuus festivaalialueen sulkeuduttua ja ehdoton vaatimus pitää alue siistinä ja jossa kierrätystä edistettiin tarjoamalla erilaisille jätejakeille omat astiansa. Kaikki alueella leiriytyneet ihmiset tuntuivat tulevan juttuun keskenään ja noudattivat sääntöjä. Silent’n’Greenin puolelta sai vierailla 24h-alueen puolella, kunnes alkoi nukuttaa.

Perinteisten bajamajojen lisäksi leirintäalueilla oli tarjolla myös Sitan toimittamat luksus- eli vesivessat, mikä mahdollisti pikaisen raikastautumisen hiustenpesun muodossa. Campin puolella ja festivaalialueella oli tarjolla mahdollisuus matkapuhelimen lataamiseen – eikä ihan miten tahansa, vaan Power it -mobiililatauslaitteella. Parasta laturissa oli sen monipuolisuus: sama palikka kävi niin iPhoneen kuin Androidiinkin erilaisten liittimien ansiosta. Mobiililaturin sai tarvittaessa vaihtaa tuoreeseen, ja festivaalin jälkeen sen sai myös halutessaan pitää.

Perjantai

Ensimmäisen päivän ohjelma alkoi raportoijan osalta päälavalla Eläkeläisten ja Kuopion kaupunginorkesterin yhteisellä Humpfonialla. Eläkeläiset tuntuu vetävän ihmisiä paikalle aina, oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Tällä kertaa Provinssirock sai nauttia auringonpaisteesta, ja yleisö intoutui letkajenkkaan. Biisit kuulostavat Eläkeläisten esittämänä aina yhtä humoristisilta ja etäisesti tutuilta, mutta jotain ei vain osaa sijoittaa paikalleen. Lopputulos onkin yleensä se, että sitä vain humppaa.

Seuraava kohde oli Rumba-lava, jossa esiintyi yksi vuoden nopeimmin nousevia tähtiä, indie-lupaus Iisa. Iisa oli laajentanut bändiään rumpalilla, joka olisi voinut näyttää tehtävästään kieltämättä hieman kiinnostuneemmalta. Biisit olivat yhtä somia kuin keväällä Tampereen YO-talolla Valoa-festivaaleilla, mutta spiikkaamisen voisi jättää aavistuksen lyhyemmäksikin, varsinkin kun tuntui, että bändi keskittyi itseensä enemmän kuin yleisöön.

Festivaalialueen eräs uutuus oli Zanzibar-lavan vieressä sijainnut Grill&Chill-alue, jossa sai rentoutua lavalta kuuluvan musiikin parissa riippukeinussa ja nälän yllättäessä grillata omia eväitä tai ostaa paikan päältä makkaraa ja maissia. Haloo Helsingin keikan kuuluessa raportoijan korvaan siirryimme Saarilavalta takaisin Rumba-lavalle. Matkan varrella pysähdyimme koko festivaalin parhaaseen kahvilaan, Valkoiseen puuhun, josta sai poikkeuksellisen hienosti erikoisruokavalioihin sopivia kahvi- ja leivostuotteita. Laktoositon Cafe Latte ja gluteeniton suklaakakku virkistivät iltapäivää huomattavasti.

Provinssirock 2014 (184) (Kopio)Tästä jatkoimme matkaa Rumba-lavalle, jossa Turmion Kätilöt oli vetänyt teltan ääriään myöten täyteen ja itse asiassa vielä vähän yli. Yleisö oli ilmiliekeissä, mutta minä en yrityksistäni huolimatta vain saa kiinni bändin musiikista. Ihmettelin tovin Turmion Kätilöiden suosiota ja edelleen vain yritin päästä samalle aaltopituudelle muun festivaalikansan kanssa, onnistumatta, joten otimme avecin kanssa suunnan päälavan kautta kohti Saarilavaa.

Päälavalla esiintyi brittiläinen Jake Bugg noin kouralliselle ihmisiä. Sain myöhemmin kuulla, että tämä souliin vivahtavaa poppia esittänyt nuori mies on brittilistoilla hyvinkin iso nimi. Provinssirockin kävijäkunnalle herra oli kuitenkin niin tuntematon suuruus, ettei juuri kukaan paikalla olijoista tiennyt, kenestä oli kyse. Näin ollen ei voi kuin ihmetellä esiintymispaikan sijoittamista nimenomaan päälavalle. Tovin ehdin ihmetellä vielä Jaken epäsuosiota, kaverihan soitti varsin miellyttävää musiikkia, kunnes tuli aika siirtyä Saarilavalle todistamaan Karnivoolin esiintymistä. Tuo Australian lahja maailmalle tarjoili valitettavan pienelle yleisölle monimutkaisen kaunista musiikkia, jota on lähes mahdoton sijoittaa oikeasti mihinkään genreen. Tyydyimme koko porukalla toteamaan, että jos klubeilla soisi tällainen musiikki, niin voisi tanssia aina. Vaikka metallisiakin elementtejä musiikista löytyi, oli pakko ihmetellä, millä järjellä tuollaiselle keikalle pistetään pystyyn moshpit. Keikalla oli jälleen melko surkean vähän ihmisiä, mutta ne, jotka olivat paikalla, olivat omistautuneita ja saivat tästä hyvästä osakseen toistaiseksi päivän erinomaisimman yleisökontaktin.

Provinssirock 2014 (230) (Kopio)Karnivoolin jälkeen oli jäljellä enää päivän ja ainakin oman mittapuuni mukaan koko  festivaalin pääesiintyjä Prodigy, jonka sijoittamista perjantai-iltaan ei voinut kuin ihmetellä. Keikka oli kuitenkin mitä mahtavin. Hetken kävi mielessä, että tämä toimisi paremmin jossain hämyisellä klubilla, kunnes vain totesi, ettei ympäristöllä ole suurtakaan merkitystä, kun musiikki vie niin, ettei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin bailata kuin hirvi. Setissä kuultiin kaikki vanhat hittibiisit “Voodoo Peoplesta” ja “Breathesta” “Spitfireen” ja “Smack My Bitch Upiin” ja lisäksi tuorettakin materiaalia, joka sekin veti porukan liikkeelle. Varsinaisen lopputuloksen keikan vaikutuksista tajusi vasta seuraavana aamuna. Keikka oli puhdasta energiaa ja tanssitti koko päivän edestä. Totesimme koko porukalla, ettei tarvitse olla yökerhokävijä, että voi tanssia.

Lauantai

Päivä avattiin saunalla ja tulipa sinne jokeen jätettyä talviturkkikin tämän vuoden osalta. Yleiset saunavuorot olivat varattavissa jo edellisenä iltana, ja kun virallinen ohjelma alkoi jälleen vasta iltapäivällä, päätimme hyödyntää tämän vähän tavanomaisia festivaalisuihkuja lämpimämmän raikastautumismahdollisuuden.  Prodigyn keikalla tapahtuneen bailaamisen jälkiseuraamukset painoivat jaloissa niin kovin, että maihareita ei saanut jalkaan, joten vielä ennen alueen avautumista otettiin suunta kohti keskustaa kenkäostoksille.

Kun alue oli auennut, seikkailimme ensin etsimään Sakkolavaa, se kun oli eilen kaikilta muilta keikoilta jäänyt huomiotta. Sakkolava oli pieni ja hyvin piilotettu pienille bändeille mainiosti sopiva esiintymisalue. Kyseisen lavan esiintyjäkaarti painottui ennen kaikkea punkin ja rapin puolelle.

Jenni Vartiainen esiintyi päivän alussa päälavalla ja veti sen edustalle hämmästyttävän paljon ihmisiä, mutta jatkoimme matkaa kohtalaisen suoraan Zanzibariin Blind Channelin keikalle. Bändi ei sopinut festivaalin muuhun kattaukseen, vaikka miten päin olisi katsonut. Huomattavan pop/rock-painotteiseksi muuttunut festivaali ei ole omiaan tuollaiselle core-henkiselle “väkivaltapopille”, kuten bändi itse itseään nimitti.

Provinssirock 2014 (445) (Kopio)Viikate Saarilavalla oli rehellisesti sanoen väsynyt. Edes matkalla noudettu kahvi ei saanut nostettua tunnelmaa tarpeeksi, joten vaihdoin suunnan Sakkolavalle, jossa MadCraft oli vetämässä ensimmäistä festivaalikeikkaansa. Näillä pojilla on virtaa jaettavaksi saakka. Yleisökin oli Sakkolavan keikoilla kiitettävästi messissä. Paikalla oli myös Tampereen oma Hetkenlaulaja Kaiho, ilmeisesti kuitenkin vain promotoimassa, sillä kitaraa miehellä ei tällä kertaa ollut mukana. Jos MadCraft olisi voinut jakaa energiaansa, sitä olisi tarvinnut Viikatteen lisäksi päälavalla esiintynyt Samuli Putro, joka ei edes vetänyt kovin suurta yleisöä. Ilmeisesti muutkin ovat sitä mieltä, ettei Putro yksinään ole Zen Cafén veroinen. Parhaiten tämäntyyppistä materiaalia kuvaa ilmaisu “kansanmusiikkia keski-ikäisille”, suoremmin sanottuna tylsää ja aikuista.

Pienen luovan tauon jälkeen oli miellyttävää mennä käynnistymään pehmeästi uudestaan Damn Seagullsin keikalle Zanzibar-lavalle Grill&Chillin tarjoaman nuotion ääreen. Yllätys oli melkoinen, kun havaitsin tämän bändin olevan suomalaista alkuperää. Bändin miellyttävässä ja leppoisassa materiaalissa oli kovin brittiläinen takapotku. Bändille olisi suonut mielellään laajempaakin yleisöä, sillä nyt paikalla oli kovin vähän ihmisiä. Toisaalta tuntui siltä, että väkeä oli muutenkin koko festivaalilla verraten vähän.

Matkalla saarilavan suuntaan tuli todistettua Suomessa ensi kertaa esiintynyt Rudimental. Päälavalla esiintynyt bändi oli jälleen tuttavuus, joka tuntui olevan väärässä paikassa. Päälavan edusta oli tämän soul-ish esityksen aikaan huomattavan tyhjä. Eikä aivan ensimmäistä kertaa tämän festivaalin aikana tullut ihmetelleeksi, millä logiikalla bändit on sijoiteltu, sillä pienemmällä Saarilavalla esiintynyt Dropkick Murphys veti paikalle porukkaa kuin pipoa. Olen pitkään ihmetellyt, mikä suomalaisiin vetoaa tällaisessa irkkuhenkisessä punkissa. Oma selitykseni on, että olen heikkona irlantilaiseen kansanmusiikkiin. Olisin pogoillut, jos olisin voinut, jalat eivät vain eilisen Prodigyn jälkeen suostuneet yhteistyöhön. Vielä paremmin bändin materiaali olisi toiminut hämyisessä pubissa, luonnollisesti irlantilaisessa.

Seuraava kohde oli Black Lizard Zanzibarissa grillimakkaran ja maissin kera. Koko yhdistelmä nuotioineen ja psykedeelisine musiikkeineen loi todella miellyttävän tunnelman, aivan kuin olisi aikamatkustanut hippien leirille 60–70-lukujen taitteeseen. Ruoka ja mainio musiikki poisti viimeisetkin väsymyksen tunteet, joita siihen asti olin kokenut. Harmitti, kun nuotio piti jättää, sillä pilvistyvä taivas alkoi vaatia lisää vaatteita.

Provinssirock 2014 (467) (Kopio)Pikaisella leirivisiitillä lisättiin pari kerrosta vaatteita ja otettiin suunta Saarilavalle, jossa Stam1na veti jälleen lavan edustalle enemmän väkeä kuin päälavan esiintyjät. Stam1nalla on aina ollut keikoillaan vauhtia, ja sitä riitti nytkin; välillä oli pakko ihmetellä, miten tuolla pään pyörittämisellä enää voi soittaa samaan aikaan. Itselleni Stam1nan parasta antia ovat aina edustaneet kolme ensimmäistä levyä, ja tämä keikka painottui varsin massiivisesti uudempaan materiaaliin, mutta kyllä ne vanhat biisit osuvat vieläkin yhtä kovaa kuin pesäpallomaila takaraivoon. Tämän osoitti “Luova Hulluus”, joka edelleen on muuan Stam1nan toimivimpia biisejä ikinä.

Jotta monipuolisuus ei pääsisi kärsimään, päätimme lähteä Zanzibariin katsastamaan myös Hopeajärvi-nimistä kokoonpanoa. Paikalla oli ehkä noin kolmekymmentä ihmistä. Psykedeelisestä materiaalista tuli mieleen samalla lavalla aikaisemmin esiintynyt Black Lizard, paitsi vähän punkimmaksi viritetyllä asenteella. Nämä kaksi esiintyjää olivat ehdottomasti tämän festivaalin kiinnostavimmat uudet tuttavuudet, jotka olisivat ansainneet enemmän yleisöä kuin esimerkiksi Rumba-lavalla samanaikaisesti esiintynyt Softengine, joka on minun korvaani edelleen vain kovin tylsä ja tavallinen. Hopeajärvessä oli paljon 70-lukua, joka oli maustettu varhaisella Franz Ferdinandilla ja YUP:lla. Huomattavasti kiinnostavampi konsepti kuin Softenginen peruspop.

Zanzibar-lava oli oikeastaan kaikkein toimivin kokonaisuus vieressä olevan Grill&Chill- alueen ansiosta. Omien eväitten grillailu ja fiilistely riippumatossa lämmittivät mieltä. Vastaavanlainen paikka olisi tervetullut jatkossakin mille tahansa festivaalille. Samaisella lavalla tuli vastaan myös kaikkein eniten jännittäviä, uusia nimiä. M.I.A:n keikan aikana tamperelainen tuliryhmä Flamma esiintyi päälavan ja Saarilavan välissä joen törmässä. Hiljalleen hämärtyvässä illassa esiintyminen näytti varsin vangitsevalta. Kyseistä keikkaa ei olisi tullut todistettua oletettavasti hetkeäkään ilman tulishow’ta siinä vieressä. M.I.A. edusti jälleen huomattavan laajasti kattauksessa esiintynyttä soul/R’n’B-osastoa, jonka nyt ei voi ainakaan näillä festivaaleilla sanoa kiinnostaneen ihmisiä, sillä nuo punk- ja metal-henkiset keikat tuntuivat vetävän enemmän yleisöä ja vähemmän rokkipoliisiasenteita.

Provinssirock 2014 (173) (Kopio)Provinssin viimeinen pääesiintyjä Knife Party tarjoili drum’n’bassia pimenevään iltaan. Pendulumin manttelin- sekä jäsenistönperijänä pidetty esiintyminen koostui enimmäkseen valoista ja yhdestä levyjä soittavasta miehestä lavalla. Prodigyn ollessa vielä tuoreessa muistissa ei tämä esiintyminen vakuuttanut minua sitten mitenkään päin, eikä ilmeisesti juuri muutakaan yleisöä, sillä liikehdintä oli varsin ulospäin suuntautuvaa. Tässä vaiheessa totesin tämän festivaalin enimmäkseen nähdyksi ja suuntasin Camp 24-alueelle vielä kuuntelemaan iltadiskoa; tanssiaskeleet jäivät perjantaihin.

Tämänvuotinen Provinssirock houkutteli paikalle perjantaina 10 000 ja lauantaina 12 000 kävijää. Jos mukaan lasketaan vielä torstaina saarilavalla ollut Isac Elliotin ja Robinin esiintyminen, oli yleisöä Törnävänsaaressa koko tapahtuman aikana noin 26 000 henkeä. Uudet alueideat, kuten Sakkolava, Grill&Chill, 24h Party Camp sekä hiljainen leirintäalue Silent’n’Green toimivat mainiosti ja ovat varmasti tervetulleita ensi vuonnakin. Tänä vuonna ensikertaa Provinssissa oli myös sauna, joka osoittautui todella suosituksi vaihtoehdoksi aamusuihkulle. Toivokaamme, että Ihmisten juhla pysyy voimissaan vielä jatkossakin.

Teksti: Nina Hurme
Kuvat: Jari Kähönen

Kommentoi julkaisua