Psychedelic Witchcraft – The Vision

Kirjoittanut Daniel "Thaumiel Nerub" Neffling - 2.5.2016

1970-luvun musiikilliset vaikutteet doom-sävyillä ja okkultistisilla lyriikoilla maustettuna tuntuvat olevan nyt suosittu formaatti. Psychedelic Witchcraft on näillä rintamilla tuore tapaus. Yhtye perustettu viime vuonna, ja ”The Vision” on heidän ensimmäinen levynsä. Kuitenkin italialaisryhmä vaikuttaa tietävän, mitä tehdä ja miten – ulkonäköä ja visuaalista tyyliä myöten. Kappaleet ovat helposti kuunneltavia, mutta niitä voi myös syventyä nautiskelemaan. Jotakin bändin vetovoimasta kertoo se, että heidän ensimmäinen vain vinyylinä julkaistu EP:nsä loppuunmyytiin alle kymmenessä päivässä.

Kitarariffit, rytmikäs rumpu, tarttuvat melodiat ja Virginia Montin määrätietoinen ääni luovat kauniin ja huumaavan kokonaisuuden. Kappaleiden sanoitukset ovat suhteellisen yksinkertaiset eivätkä kovinkaan syvälliset, mutta se saa kokonaisuudesta tarttuvamman kuin liian taiteellinen ja psykedeelinen yritys.

”A Creature” on loistava avausraita: vauhdikas ja vetovoimainen. Kertosäettä alkaa laulaa helposti mukana – tai ainakin mielessään – jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Levy noituu ja kietoo pauloihinsa. ”Witches Arise” kertoo aikoinaan poltetusta noidasta, joka vielä palaessaan kirosi väärintekijänsä. Kuulijaa kehotetaankin liittymään noitasapattiin, jossa noidat nousevat. Pimeyden Herran palvomisella on kuitenkin hintansa: vaino. ”Demon Liar” on sanoituksiltaan ehkä mitäänsanomaton, mutta silti menevä rallatus. ”Wicked Ways” alkaa väärinpäinsoitolla, minkä jälkeen tulee lyhyt soolokitarointi. Doom-tyylinen poljento, popahtava kertosäe ja pienet kitarakikkailut tekevät kappaleesta hieman erilaisen kuin edeltäjänsä, mikä on miellyttävää vaihtelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”The Night” kääntyy vieläkin popahtavampaan suuntaan. Jostakin syystä Virginian ääni ei ihan toimi tässä samalla tavalla kuin aikaisemmissa kappaleissa. Johtuneeko pääosin kevyemmästä melodiasta? Kappaleesta tulee mieleen 90-luku, tässä tapauksessa negatiivisessa mielessä. ”The Night” on turhanpäiväinen kappale, mutta harvalla hyvälläkään levyllä kaikki kappaleet ovat onnistuneet täysin. ”The Only One That Knows” kääntää yön rauhalliseksi balladiksi muihin kappaleisiin verrattuna. Se olisi kontrastin vuoksi sopinut paremmin rokkaavan kuin mitäänsanomattoman kappaleen jälkeen. ”War” tuo takaisin hienon doom-riffin, mutta tuntuu, että levyn alkupuolen energia on hävinnyt. Kappale kuitenkin kannattaa kuunnella loppuun, sillä kun se nopeutuu ja laulajan ääni suodattuu vanhan mikrofonin kaltaisen soundin läpi, se kuulostaa mahtavalta! Harmi, ettei kappaleen alku vain ole vetävämpi. ”Different” alkaa tapailla jo vähän bluesia, mutta lopetusraita ”Magic Hour Blues” nimensä mukaisesti kuulostaa bluesilta ja poikkeaa muista kappaleista melodisesti edukseen.

Levyn alku on mahtava ja todella lupaava, mutta valitettavasti se lässähtää puolivälin jälkeen melko tylsäksi. Jotenkin tuntuu siltä, että Psychedelic Witchcraftin musiikillinen mielikuvitus ei riittänyt ihan kokonaisen levyn tekemiseen. Silti levy ei missään nimessä ei ole huono, muttei se myöskään innosta kovin paljon. Mukavaa kuunneltavaa, mukavia kappaleita taustalla. Itse kuuntelin levyn kolme kertaa taustamusiikkina ennen arvostelua, ja olin aivan myyty. Arvostelua kirjoittaessani kuuntelin sen ajatuksella läpi vielä kaksi kertaa, ja aloin löytää pieniä ongelmia. Ehkä levy rokkaakin parhaiten taustalla, sillä se ei aivan kestä syvempää analyysiä menettämättä sitä vetovoimaa, jonka ensikuuntelu saa aikaan.

Jos Jess And The Ancient Ones ja Purson uppoavat, tämä levy on turvallinen valinta. Levyä voin suositella myös kevyempää rokkia ja doom-riffejä diggaileville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen