Psycheworkin Antony Parviainen paljasti Kaaoszinelle viisi omaan elämäänsä eniten vaikuttanutta albumia

Kaiken kaikkiaan 13 vuotta soittaneen Machine Menin jäätyä tauolle päättivät laulaja Antony Parviainen sekä kitaristi J-V Hintikka perustaa uuden yhtyeen nimeltä Psychework. Bändi julkaisi hiljattain loistavan debyyttialbumin nimeltä ”The Dragon´s Year” ja pyysimme solisti Parviaista listaamaan meille viisi itseensä suurimman vaikutuksen tehnyttä albumia sekä pienet perustelut niihin liittyen. Antony alusti valintojaan seuraavasti:

”On täysin mahdotonta sanoa viisi parasta albumia maailmasta tai varsinkaan laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Voin vain kertoa, mitkä albumit ovat vaikuttaneet minuun musiikillisesti ehkä eniten ja näyttäneet suuntaa elämäni varrella.

Kaksi levyä, jotka tuovat minulle vahvimmat muistot lapsuudesta. Levyjen soundit ja varsinkin tietyt biisit vievät joka kuuntelukerta tunteelliselle aikamatkalle 80-luvun Suolahteen.”

Iron Maiden – ”Somewhere in Time”:

Varsinkinkin ”Caught Somewhere in Time” -biisin intro. Voin kuulla sen edelleen sieluni korvin venyneeltä C-kasetin nauhalta.

Ozzy Osbourne – ”Bark at the Moon”:

Sama pätee tähän levyyn. Välitön aikamatka kotikonnuille keskelle C-kasettiaikaa. Varsinkin ”Bark at the Moon”, ”Now You See it (Now You Don’t)” ja ”Waiting for Darkness” biisien tunnelmassa ja soundimaailmassa on jotain selittämätöntä taikaa. Voin edelleen kuulla kasettikoteloiden ja meidän vanhan, harmaan kasettimankan äänet. Nauhoitin muuten sillä ensimmäistä kertaa omaa laulua, joskus kauan aikaa sitten…

Matkaamme vuoteen 1997 ja 1998. Kaksi levyä, jotka ovat vaikuttaneet musiikillisesti hyvin paljon minuun ja myös Psycheworkiin, mutta ennen kaikkea Machine Men bändiin.

Bruce Dickinson – ”Accident of Birth”:

Muistan kun tämä levy ilmestyi. Olin siinä vaiheessa siirtänyt Maidenin hivenen jotenkin sivuun johtuen monestakin syystä. Bruce oli julkaissut siihen mennessä muutaman soololevyn, jotka eivät minua kauheasti liikuttaneet ”Skunkworksia” lukuun ottamatta. Mutta kun ”AoB” levyä kuulin ensimmäistä kertaa, ihmettelin mitä helvettiä tämä nyt on? Ensireaktio taisi olla hämmennyksen sekainen nauru. Sitten kymmenennen kuuntelunkerran jälkeen aloin tottumaan ja vähitellen olinkin jo koukussa.

Bruce Dickinson – ”The Chemical Wedding”:

Synkempi jatkumo ”AoB” levylle. Näihin kahteen Brucen levyihin liittyy todella paljon Machine Menin syntyhistoriaan liittyviä muistoja ja oikeastaan tämän levyn myötä koko bändi sai alkunsa jo nimensäkin puolesta. Näitä levyjä palvottiin ja pitkään. Oikeastaan ensimmäistä kertaa, näiden Brucen kahden levyn myötä aloin kiinnittämään huomiota teksteihin. Varsinkin ”The Chemical Weddingin” kohdalla, jonka biisit perustuvat pitkälti William Blaken runoihin. Sen enempää niistä tietämättä tai ymmärtämättä, ne kiinnittivät huomioni.

Sitten pääsemme ajanjaksoon 2010-2011, jolloin tuli kuunneltua tämän kyseisen bändin levyä non-stoppina.

Kamelot – ”Ghost Opera”:

Tästä levystä on varmaankin tullut ammennettua sitä teatraalisuutta myös Psychework-bändiin. Ei sinänsä mitenkään tarkoituksella, mutta kun jokin levy juurtuu jonnekin syvälle, vaikka edes hetkeksi, se vaikuttaa väistämättä siihen mitä teet. Tykkään Kamelotin teatraalisuudesta ja varsinkin ”Ghost Opera” levystä. Roy Khan toi vielä bändiin jotenkin hyvin erilaisen tunnelman, sillä ei-perinteisellä power metal -tyylin laulannallaan. Läsnä oli enempi tulkintaa kuin perus läpilaulantaa.

Antony Parviaisen uuden yhtyeen Psycheworkin musiikkiin voit tutustua lopuksi tästä: