Psychopathic Terror – Revolt

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.9.2011

Tamperelainen Psychopathic Terror on lähestynyt Kaaoszineä uudella ”Revolt”- omakustanteella. Kyseessä on sen verran ”vaikea” levy, että arvosteluun on mennyt paljon aikaa, mutta nyt siis ihmetellään tätä outoa bändiä.

Runttaavia riffejä, looppaavia rumpuja, vahvasti miksattua huutolaulantaa ja teknoa, niistä on ”Revolt” tehty. Ministry-vertaukset ovat varmasti tuttuja tälle bändille, sillä aika samoilla linjoilla koitetaan mennä. Biiseissä on muutama simppeli riffi, vokaaleissa on tärkeintä huutojen venytykset, rummuissa teknobeattien väliin tulee muutama nopeampi rumpufilli. Sama kaava toistuu läpi levyn, joskin koneosuuksien määrä vaihtelee biiseittäin. Soundit ovat todella karkeat, ja surisevat kitarat peittävät lähes kaiken alleen. Soundit ovat kokonaisuudessaan todella suttuiset.

Kuten mainitsin, tämä on ollut todella vaikea levy arvostella. Kahdeksan biisiä, jotka saavat vanhat norjalaiset black metal biisit tuntumaan progelta. Primitiivisyys on ihan ihailtava asia, mutta nyt mennään metsää ja syvälle. En ole pystynyt kuuntelemaan koko lättyä kerralla läpi, sillä kolmen biisin jälkeen soundit ja kappaleet ryhtyvät puuduttamaan aivan liian paljon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voi olla, että en vain ymmärrä Psychopathic Terrorin musiikkia, joten jos Ministry- henkinen simppeli jyystö kiinnostaa, voi ”Revolt” olla hyväkin sinun mielestäsi.

4/10

Kappalelista:
1. Revolt (New World Freedom)
2. Conspiracy
3. Limbo
4. The Worm
5. Payback Justice
6. 21st Century Execution
7. The Invisible War
8. Now
http://www.myspace.com/psychopathicterrorofficial

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat