Psychosexual vetää musiikkinsa pois streamausalustoilta – yhtye aloittaa puhtaalta pöydältä

Five Finger Death Punchista vuonna 2018 poistuneen rumpali Jeremy Spencerin uusi projekti  vetää kaiken musiikkinsa pois streamausalustoilta, ja pyrkii aloittamaan puhtaalta pöydältä myöhemmin tässä kuussa julkaistavan ”Devil From Hell” -singlen muodossa. Drag The Waters: The Pantera Podcastin haastattelussa esiintynyt Spencer avasi päätöksen taustoja:

”Teimme ensimmäisen levyn aika nopeasti ja heitimme sen ulos itsenäisesti. Aloitimme toisen levyn työstämisen heti, ja ’Devil From Hell’ syntyi. Ajattelin ’vittu, olisipa tämä ollut ensimmäinen pudottamamme sinkku’. Joten homman nimi on, ettei kovin moni edes tiedä musiikistamme, ja tämä on asiallisempi tapa debytoida. Tällaisena näin sen alun perin, joten aloitamme alusta.”

Devil Daddy -hahmoa yhtyeessä esittävä Spencer tiedostaa, ettei Psychosexualin murska-arvostelut saanutta ensimmäistä kokopitkää albumia ”Torch The Faithia” otettu erityisen hyvin vastaan:

”Se on ihan okei. Kaikki eivät tule pitämään siitä mitä teet. Sama homma kuin Death Punchissakin; julkaisimme kamaa, ja ihmiset vihasivat sitä. Kaikkia ei voi miellyttää. Teemme levyjä itseämme varten, ja toivomme siinä sivussa muidenkin pitävän niistä. Sitä ei voi kontrolloida.”

Psychosexualin toista tulemista merkkaava ”Devil From Hell” -single julkaistaan maaliskuun aikana. Alta voit tarkastella yhtyeen ulosantia ensimmäisen albumin tiimoilta:

Kommentoi julkaisua