Psykedeelinen rock-yhtye Childrenn jatkaa rohkeaa linjaansa ”International Exit” -albumillaan

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 13.10.2017

Childrenn julkaisi viime vuonna ”Animale”-esikoisalbuminsa, joka saa nyt jatkoa 20. päivänä ilmestyvällä ”International Exit” -albumilla. Siinä missä debyytillä oli vain kuusi kappaletta, sisältää toinen täysipitkä kymmenen raitaa. Tanskalaisyhtye kävi äänittämässä levynsä grungen kotikaupungissa Seattlessa, jossa tuottajana toimi Randall Dunn. Tuottajan kädenjälki näkyykin albumilla ja ”International Exit” on muutamassa suhteessa hyvin erilainen kuin debyytti.

Törmäsin viime vuonna sattumalta Childrenniin ja ihastuin välittömästi yhtyeen persoonalliseen soundiin. Tanskalaisyhtye yhdistää 70-lukumaiseen rockiinsa psykedeelisiä piirteitä ja vokalisti-kitaristi Jakob Brixen osaa käyttää äänialaansa monipuolisesti. Yhtyeen debyytti vangitsi kiinnostukseni, jonka seurauksena jäin odottamaan kieli pitkällä seuraavaa pitkäsoittoa. Childrennin ”International Exit” on kuitenkin erilaisempi ja vaati oman sulattelunsa. Merkittävin uudistus ei ole niinkään yhtyeen äänimaailmassa, vaan albumikokonaisuudessa.

Jo albumin ensihetkistä huomaa ettei ”International Exit” onnistu varastamaan mielenkiintoa aivan samalla lailla kuin esikoisalbumi. Siinä missä debyytti koukutti kuulijan heti tarttuvilla, raskailla voimasoinnuilla ja psykedeelisillä elementeillään, lähtee toinen albumi tasaisemmin liikkeelle. ”Cool Ache” herättelee kuulijaa maltillisesti, mutta muhkeasti groovaavaa ”Royal Fever” saa jo innostumaan. ”Where’s The Door” alkaa akustisen kitaran näppäilyllä ja ensivaikutelmasta voisi luulla, että nyt on vuorossa ensimmäinen tunnelmointikappale – toisin kuitenkin käy. Childrenn pitää kuuntelijat varpaillaan vaihtamalla tahtia useaan otteeseen kappaleen aikana ja kertosäkeissä kuullaan myös Jakob Brixenin rääkyvämpää laulutyyliä. ”Where’s The Dooriin” on saatu myös tuhti annos progressiivisempaa jyystöä, joka täyttää sitä sopivasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Vajaa kolmeminuuttinen ”Year Of Complaint” antaa aimo annoksen sekopäisyyttä ennen kuin kaksi seuraavaa kappaletta kuljettavat albumia progressiivisemmille urille. Näistä kappaleista jälkimmäisessä, ”A New Low:ssa”, Childrenn on todella päästänyt luovuutensa valloilleen. Kappale alkaa laiskasti löntystävillä bassoriffeillä, joiden taustalla kitarariffit kirkuvat, mutta vastaavasti Brixen lähes puhuu sanoitukset. Kahden minuutin jälkeen kappaleen luonne kuitenkin muuttuu: tunnelma kirkastuu hetkeksi, mutta palaa jälleen painostavampaa ilmaisuun. Pitkäsoiton lopusta löytyvät vielä radiosoittoystävälliset ”I Am Antenna” ja ”Sing Sing Electric” sekä tunnelmallinen ja lämminhenkinen ”Year Of Desire”. Niin kliseistä kuin se onkin todeta, sinetöi päätösraita albumikokonaisuuden hienosti kasaan.

Kuten jo aiemmin totesin, eroaa Childrennin ”International Exit” debyytistä melkoisesti. Eroa albumien välillä on sen verran paljon, etten aluksi ollut vakuuttunut ”International Exitistä”. Uusi albumi vaatii enemmän kuuntelemista ja keskittymistä, jotta sen hienouden pystyy oivaltamaan. Debyyttialbumi ”Animaleen” verrattuna ”International Exit” on huomattavasti monipuolisempi, rohkeampi ja välillä jopa aggressiivisempi. Tästä huolimatta levy ei herätä niin suurta innostusta kuin ”Animale”. Childrennin ensimmäinen levy on napakka pakkaus, jolla on selkeä fokus, josta se ei rönsyile ja yhtyeen ilmaisu on karkeamman kuuloinen. Uusimmalla albumilla soundia on hieman siistitty ja yhtye on työntänyt rajojaan pidemmälle. On kuitenkin hienoa huomata, ettei yhtye ei ole jäänyt polkemaan paikoilleen, vaan on luonut nahkansa uusiksi. Ja vaikka ”International Exit” ei ollut aivan sitä mitä olin odottanut, en voi kieltää sitä, että Childrennin toinen täysipitkä on vahva taidonnäyte tanskalaisilta rokkareilta.