Psykerockin kulttikummajaiset retkellä thrash metalin maailmassa – arvostelussa King Gizzard and the Lizard Wizardin uusi albumi

Viime vuosina on korviini kantautunut kummia kuulopuheita siitä, että rock-musiikki olisi käynyt jollakin tavalla tylsäksi taikka itseään toistavaksi. Vaan enpä menisi vannomaan, ainakaan tutustuttuani australialaiseen yhtyeeseen nimeltä King Gizzard and the Lizard Wizard, jonka musiikki on kuin padallinen väriään vaihtavaa ja arvaamattomasti poksahtelevaa psykedeelistä keittolientä. Välistä se saattaa myös heikompaa oksettaa, mutta kuuntelukokemus on pikaisesti poistuvan pahoinvoinnin arvoista.

Asiaan. King Gizz – kuten jokainen yhtyeeseen perehtynyt tätä kulttikööriä kutsuu – on nyt julkaissut järjestyksessään 15. täyspitkän albuminsa ”Infest The Rats’ Nest”. Kyseessä on tämän vuoden toinen albumi, edellisen ilmestyttyä huhtikuussa. Jotakin yhtyeen hengästyttävästä julkaisutahdista kertoo se, että uuden levyn ensimmäinen single oli pihalla jo ennen edellistä levyä.

Tuotteliaisuuden lisäksi yhtye tunnetaan omaperäisistä julkaisutekniikoistaan. Uuden levyn viimeinen single ”Mars for the Rich” julkaistiin selaimeen avautuvana Doom-henkisenä räiskintäpelinä. Vaikka moni musiikkisivusto uutisoikin asiasta, taisi suurimmalta osalta mennä ohi homman ydin, eli pelin taustalla soiva uusi single. Kuullakseen koko biisin tuli pelaajan teurastaa ylivoimaisena päälle vyöryvä inha rottalauma.

Albumin mielenkiintoisuus perustuu osaltaan sen suhteeseen bändin aiempaan tuotantoon. Siinä missä yhtyeen aiempi tuotanto on ottanut vaikutteita progressiivisesta rockista, garagesta, bluesista ja itämaisista ihmeellisyyksistä, tällä kertaa ote on ollut huomattavasti raskaampi. Seitsikon nokkamies Stu MacKenzie kertoi taannoin Pitchforkin haastattelussa Rammsteinin vaikuttaneen häneen vahvasti alakouluiässä, mutta metalli oli ollut tyylilajina garage rockia huomattavasti haastavampi. Nyt on kuitenkin tullut aika laittaa Marsut täysille.

Musiikillisesti ”Infest The Rats’ Nest” on lähempänä 80-luvun thrash metalia kuin moderneja tyylilajeja; tulista tilutusta, vinhaa vingutusta ja sahalaitaisia särösoundeja. Soundimaailma on rosoinen ja meluinen, mikä luo sillan yhtyeen aiempien levyjen garage rockiin. Kenties tiukimmat sahausriffit kuullaan kappaleissa ”Organ Farmer” ja ”Venusian 2”, kun taas ”Mars for the Rich” ja ”Perihelion” edustavat albumin groovaavampaa osastoa. ”Superbug” erottuu edukseen kumartamalla Sleepin ja muiden suurien stoner-nimien suuntaan hitaalla poljennollaan.

Kyseessä ei ole erityisen raskas hevilevy, mutta vauhtia ja varomattomia tahtikäännöksiä tulee matkan varrella koettua senkin edestä. Levyn voi nähdä madonreikänä, joka luo yhteyden metallin ja psykedeelisen garage rockin välille. Matkallaan musiikkikosmoksen poikki sinkoilevat villisti ympäriinsä niin futurisesti ulisevat avaruusefektit kuin maanisesti maailman tuhoa manaavat huudot.

Albumin lyyrinen teema rakentuu maailmanlopun ympärille. Ympäristökatastrofin seurauksena ihmiskunnan on pakko etsiä uusi planeetta, jossa elostelu voi jatkua. Erityisesti kappaleet ”Planet B” ja ”Mars for the Rich” liittyvät vahvasti tähän teemaan. Konseptien käyttö ja yleinen hulluttelu tuovat jollain tavalla mieleen kotimaisen WÖYH! -orkesterin, mutta King Gizzin reseptiin on lisätty pari ruokalusikallista aboriginaalien taikalientä ja aimo annos 70-luvun meininkiä.

Nähtäväksi jää, tullaanko seitsenhenkiseltä ryhmältä kuulemaan lisää raskasta materiaalia tulevaisuudessa. Portaali metallimaailmaan on nyt kuitenkin aukaistu, ja ainakin ensimmäinen retki pimeälle puolelle kuulostaa kaoottisuudessaan kiehtovalta. Odotan innolla näkeväni yhtyeen rumpalikaksikon livenä polkemassa tuplatuplabasareita.

8/10

Kappalelista:
1. Planet B
2. Mars for the Rich
3. Organ Farmer
4. Superbug
5. Venusian 1
6. Perihelion
7. Venusian 2
8. Self-Immolate
9. Hell

Pitchforkin haastattelu: https://pitchfork.com/news/king-gizzard-and-the-lizard-wizard-announce-new-album-infest-the-rats-nest/

Organ Farmer” -musiikkivideo:

Mars for the Rich -peli: https://marsfortherich.com/

Teksti: Antti Kailio

Kommentoi julkaisua