Punainen lanka karkuteillä – arviossa Satan Takes A Holidayn ”A New Sensation”

Vokalisti-kitaristi Fred Burmanin, basisti Johannes Lindsjöön ja rumpali Danne McKenzien muodostama Satan Takes A Holiday julkaisi pääsiäisen tienoilla viidennen albuminsa. Energisestä garage rockista tunnettu yhtye jatkaa tyylilleen uskollisella linjalla. Tällä kertaa albumilla kuullaan myös popahtavampia vetoja, kuten ”A New Sensation” ja ”Set Me On Fire”, jotka tasapainottavat mukavasti energisiä kappaleita.

Ruotsalaisyhtyeen levy-yhtiön Despotz Recordsin antaman tiedotteen mukaan Satan Takes A Holiday on ottanut uudella albumillaan puitavaksi nykyajan ilmiöitä omalla tavallaan. Tästä antaa viitteitä huomattavasti nimeään pirteämpi ”Hell Is Here”, joka on kuin apokalyptinen julistus nykypäivän maailmanmenosta. Kappaleessa kuullaan vierailevaa naisvokalistia, jonka lauluosuudet ovat mainio lisä kappaleen äänimaisemaan. ”I Believe What I See (If I See It In My Feed)” on piikki somessa roikkuville ihmisille, jotka ahmivat tietoa uutisvirrastaan ja sivuuttavat lähdekritiikin.

Ne, jotka ovat kuunnelleet ruotsalaisyhtyeen aiempia julkaisuja, voivat todeta Satan Takes A Holidayn kykenevän tekemään aggressiivisia rock-kappaleita. Uudella albumilla tulee hyvin esille myös yhtyeen popahtavampi puoli, joka sekin toimii. Hyvinä esimerkkeinä voi nostaa esille edellä mainitun ”Hell Is Here”, mutta myös kappaleen ”Pilot”. Sen sijaan ”Kingslayer” yllättää erikoisella äänimaisemallaan, jossa kuullaan niin melankoliaa kuin psykedeelisiä elementtejä. Albumin päättävä ”Blow” on kuin turboahdettu poprallatus, josta ei kuitenkaan puutu rock ’n’ rollin asennetta.

”A New Sensation” on melkoinen pulahdus 60- ja 70-lukujen vaikutteiseen rockiin. Albumi on monipuolinen, mutta sisältönsä suhteen sekava. Satan Takes A Holiday antaa uudella levyllään hyvin näytteitä siitä, mihin kaikkeen yhtye taipuu. Levy ei kuitenkaan onnistunut viemään jalkoja altani samalla lailla kuin toissa vuonna ilmestynyt ”Aliens” teki. Vaikka ”A New Sensation” ei onnistunut vangitsemaan mielenkiintoani niin hyvin kuin edeltäjänsä, on albumilla silti onnistuneet hetkensä. Kokonaisvaikutelma jää kuitenkin sekavuuden takia vaisuksi, minkä seurauksena levystä oli hankalaa muodostaa mielipidettä monenkaan kuuntelukerran jälkeen. ”A New Sensation” ei ehkä ole yhtyeen vahvin albumi, mutta ainakin se on kokeileva.

6½/10

Kappalelista:

  1. A New Sensation
  2. Unicorn
  3. Set Me On Fire
  4. Hell Is Here
  5. Sessions And Cash
  6. Pilot
  7. Girls
  8. I Believe What I See (If I See It In My Feed)
  9. Kingslayer
  10. Blow

Satan Takes A Holiday Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua