Punk-asenteella paahdettua metallia soittavan Minus Onen uusi EP kuunneltavissa kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.3.2016

Minus One EP 2016Punk-asenteella paahdettua metallia soittavan helsinkiläisduo Minus Onen seuraava EP, ”Triskelion” julkaistaan 30.03.16. Viitaten otsikosta lähtien monien kulttuurien eri aikakausilla omaksumaan Triskele-symboliin julkaisu pitää sisällään kolme yhtä pitkää kappaletta, ja jo debyytillä muhimaan saatettu keitos on saanut tällä kertaa lisämausteita niin Norjan vuonojen kuin Brasilian ilakoinninkin suunnalta eri tahtilajeissa seilaamista unohtamatta.

Kautta historian toistettujen ihmiskunnan harha-askelten pohtimista varten säveltäjäkaksikko on omaksunut kolmioksi taitettavan kansilehtisen bändikuvaa myöten Mizarun, Kikazarun sekä Iwazarun, eli kolmen mystikkoapinan roolit jotka eivät näe, kuule eivätkä puhu mitään pahaa. Kappaleesta ”Noise Imperative” kaavaillaan myös aerobic-henkistä musiikkivideota, jossa edellisestä ”Urban Manifest”-videosta tutut hahmot pistetään hikoilemaan monessakin merkityksessä.

Yhtyeen tuleva EP on nyt laitettu Youtubeen kokonaisuudessaan kuunneltavaksi ja voit kuunnella EP:n tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TRISKELION
01. The One-Eyed King
02. Noise Imperative
03. Sovereignly Taciturn

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat