Punk rock -trio Lame Duck julkaisee singletrilogian toisen osan Ihmemies MacGyver-hengessä: katso yhtyeen tuore musiikkivideo

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.9.2017

Vuonna 2004 perustettu Lame Duck julkaisee 15.9. singlen nimeltä ”Hindsight”, joka on toinen osa tänä vuonna julkaistavaa kolmen biisin trilogiaa. Samana päivänä ilmestyy myös kappaleesta tehty musiikkivideo, joka tributoi 80-luvulla suosiossa ollutta kulttisarjaa Ihmemies MacGyveriä. Katso ”Hindsight”-musiikkivideo tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Biisissä tuijotetaan jälkiviisain silmin peruutuspeiliin, kun skeida on jo osunut tuulettimeen. Välinpitämättömyydestä, suvaitsemattomuudesta, itsekkyydestä ja muista nykymaailman vitsauksista riittäisi polttoainetta useampaankin tarinaan.” kertoo yhtyeen laulaja Antti.

”Videon lähtökohtana oli tehdä kaikki itse, koska halusimme siihen mahdollisimman amatöörimäisen fiiliksen.” lisää yhtyeen basisti Mika.

Lame Duck levyttää Love Is Punk -levy-yhtiölle, joka on uusi suomalainen levymerkki. Sen muita artisteja ovat muun muassa Juustopäät, MMSP ja The Muscleheads.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin voi nähdä seuraavan kerran keikalla 29.9 Helsingissä Hard Rock Housessa.

Luetuimmat

Uusimmat