Punk rockista sulava siirtymä big beatiin – arviossa Pässilauman hämmentävä ”Verta tanssilattialla”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 28.11.2020

Kuluneet neljä vuotta ovat osoittaneet, että Pässilauman onnistuu yllättää kuulijansa kerrasta toiseen. Näin on myös ”Verta tanssilattialla” -äänitteen kanssa, joka tuo helsinkiläisestä punk rock -yhtyeestä aivan uudenlaisen aspektin esiin. Tällä kertaa punk rock on saanut jäädä taka-alalle, kun Pässilauma on muovannut uuden albumin big beat hengessä.

Pässilaumalle vuosi 2020 on ollut poikkeuksellisen tuottelias. Yhtye julkaisi alkuvuodesta ”Jakomäkeen!”-nimisen pitkäsoiton, ja nyt vielä marraskuun viimeisenä päivänä Pässilauma tuo markkinoille ”Verta tanssilattialla” -albuminsa. Se on rohkea veto yhtyeeltä, joka ei valitettavasti nauti (vielä) kovin suurta suosiota kotimaassamme. Muuttaako ”Verta tanssilattialla” asian laidan?

Sanotaan se suoraan: ”Verta tanssilattialla” on hämmentävä paketti. Albumilta löytyy seitsemän kappaletta, joista kolme on instrumentaaleja. Nimikkokappale, ”Päivä Kemikalliossa” sekä päätösraita toimittavat instrumentaalien virkaa ja rytmittävät tätä sekalaista kokonaisuutta hieman sulavammaksi virtaukseksi. Vastaavasti ”Iivisniemen iso sika” on levyn raivokkain kappale, josta ei puutu lantioita jytkyttäviä biittejä eikä Ahosen paatoksellisuuta. Kitaristi Kemppaisen mielipuoliset taustalaulut antavat myös oman ripauksensa tähän tärykalvoja takovaan teokseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kemppaisen ääntä päästään kuulemaan lisää melankolisessa ”Tässä ja nyt” -kappaleessa, joka nimensä mukaisesti käsittelee hetkessä elämistä. Carpe diem -fiilistelyistä tehdään sulava siirto ”Betoniviidakkoon”, jossa tarkastellaan kaupunginelämää kaupungin näkökulmasta muhkeiden rytmien saattelemana. Erikoisesta sanoitusideasta ja sympaattisuudesta johtuen kappale kohoaa levyn parhaimmaksi sävellykseksi. Lähelle pääsee myös saksankielinen ”Zusammengehörigkeitsgefühl”, joka ei lyyrisesti ole kaksinen, mutta toimii kaikessa erikoisuudessaan hyvin.

Pelkkiä kehuja albumille ei voi kuitenkaan antaa. Vaikka Pässilauman aiempia levyjäkään ei voi pitää kovin eheinä kokonaisuuksina, kuulostaa ”Verta tanssilattialla” jopa yhtyeen omalla mittapuulla melkoisen sekavalta. Lyriikat kuulostavat paikoitellen hatarille, enkä voi olla ihmettelemättä lyhyen päätöskappaleen funktiota, se kun ei itselleni avaudu. Nämä seikat eivät kuitenkaan kaada kuuntelukokemusta, vaikka herättävätkin ihmetystä. Toisaalta ne korostavat Pässilauman omintakeisuutta. Helsinkiläisyhtye kun tuntuu olevan monessa suhteessa oman tiensä kulkija ja hyvä niin. Jos olet kyllästynyt seuraamaan suosikkiyhtyeidesi samankaltaisia julkaisuja vuodesta toiseen, niin kokeile Pässilauman diskografiaa. Sieltä ei kahta samanlaista löydy.