Punkia ja pitinpyöritystä Pielisjoen rannalla – Rock in the City 2020 Joensuussa, osa 2/2

Kaksipäiväisen Rock in the City -festivaalin tämänvuotisen Joensuun-edition jälkimmäinen päivä pyörähti käyntiin hiostavan helteisessä säässä. Avauspäivä oli osoittautunut varsin miellyttäväksi kokemukseksi huolimatta Sirkkalan puiston tapahtuma-alueelle tehdyistä erityisjärjestelyistä ja festarikansan hällä väliä -asenteesta turvallisuusmääräyksiin liittyen. Lauantaina yleisö oli löytänyt jo alkupäivästä paremmin paikalle, ja illansuussa festari ilmoitettiinkin kokonaisuudessaan loppuunmyydyksi.

Päivän ensimmäinen esiintyjä, Viikate, saapui lavalle tutun ”Haaskalinnut saalistaa” -intron saattelemana. Tulevalta levyltä saatiin kuulla keväällä julkaistu single ”Huomenta humalaiset” sekä ”Susivirsi”, jotka noudattelivat yhtyeen tuotannolle tyypillistä kaavaa ja saivat yleisöltä lämpimän vastaanoton. ”Viina, terva & hauta” toi muassaan sadekuuron, joka kieltämättä sopi melankolisen musiikin kanssa paremmin yhteen kuin hetkeä aiemmin vallinnut räikeä auringonpaiste. Ohjelmistoa täydensivät muun muassa ”Ajastaika”, ”Tervaskanto”, ”Ei enkeleitä” ja ”Aaveissa vainko olet mun”. Päätöskappaleena kuultiin itseoikeutetusti ”Kuu kaakon yllä”, ja mitä mainioin päivän avaus oli näin taputeltu.

Ennen Kotiteollisuuden keikkaa saatiin vielä toinenkin lyhyt sadekuuro, ennen kuin säänjumalat päättivät rauhoittua loppuillaksi. Jouni Hynynen oli omien sanojensa mukaan herännyt kymmenen minuuttia ennen keikan alkua, mutta soitto kulki eikä sen kummempia kommelluksia sattunut, mitä nyt herrat kettuilivat tavalliseen tapaansa välispiikeissä sekä toisilleen että yleisölle. Settilistaan kuuluivat esimerkiksi ”Raskaat veet”, ”Helvetistä itään”, ”Kusipää” ja ”Minä olen”. Keikan aikana Kaarle Viikate kävi tarjoamassa kollegoilleen ryypyt lavalla, kuten yhtyeen mukaan tapoihin kuuluu. Itselleni Kotiteollisuuden musiikki ei ole erityisen läheistä, mutta pakko myöntää, että ”Tuonelan koivut” soi päässä vielä festarin päätyttyäkin.

Peer Güntin ajaksi oli hyvä poistua paikalta lepuuttamaan särkeviä jalkoja, ja paluu alueelle tapahtui juuri Klamydian aloittaessa omaa settiään. Porukkaa oli kuin pipoa, joten ruuhkaa oli porteilta lavan edustalle saakka. Runsaslukuinen yleisö oli myös henkisesti paikalla, ja laulaja Vesku Jokisella olikin vaikeuksia pitää pokerinaamaa valtaisten suosionosoitusten ja yhteislaulutuokioiden kajahtaessa niin käskystä kuin käskemättäkin. Erityisesti ”Krapula tulee”, ”Pyyntö”, ”Rakas hullu” ja ”Pienen pojan elämää” kirvoittivat sellaiset kuorot, että korvat soivat Liperissä asti. Punkin räime sopi laskevan auringon kultaamaan kesäiltaan erinomaisesti, ja yleisöstä huokunut hyvä tunnelma tarttui myös ensimmäistä kertaa yhtyeen esiintymistä todistaneeseen toimittajaan.

Allekirjoittaneelle koko festivaalin kohokohta koitti puoli kymmeneltä illalla, kun Battle Beast otti lavan haltuunsa. Paljon oli vettä virrannut Pielisjoessa sen jälkeen, kun kuusi vuotta takaperin näin yhtyeen edellisen kerran, mutta muistikuvani erinomaisen viihdyttävästä ja taidokkaasta orkesterista pitivät edelleen paikkansa. Kappaleet kuten ”Familiar Hell”, ”Out of Control” ja ”No More Hollywood Endings” tanssittivat muitakin, ja keikan visuaalinen näyttävyys oli valoineen, savuineen ja pyrotehosteineen omaa luokkaansa näissä karkeloissa. Ja voidaanko puhua hetki Noora Louhimosta? Ei se mitään, puhun silti. Sarvipäisenä yleisön eteen saapunut Louhimo on uskomattoman vahva livelaulaja ja niin karismaattinen että on kuin syntynyt lavalle. Muu bändi ei jäänyt energisyydessä paljon jälkeen, ja keikan intensiivisyydestä tingittiinkin vain ”The Hero” -kappaletta edeltäneen hassuttelutuokion ajaksi. Vielä kun olisi saanut kuulla ihka ensimmäisen levyn materiaalia tuoreempien tuotosten lisäksi, niin avot.

Lauantain ja koko festivaalin päätöksestä vastasi Stam1na, joka kyllä teki kaikkensa viedäkseen päivän parhaan keikan tittelin nimiinsä. Heti avajaisiksi kuultiin järkyttävän kova biisikolmikko: ”Lääke”, ”Uudet kymmenen käskyä” ja ”Merestä maalle” tekivät selväksi, että tänne on muuten tultu juhlimaan, ja ankarasti. Yleisö otti tilanteesta kopin, ja lavan edusta oli loppuun saakka yhtä juoksevaa rinkiä ja ilmaan kohotettuja nyrkkejä miksauskopille asti. Uusimman ”Taival”-albumin materiaali oli kattavasti edustettuna, mutta mukaan mahtuivat myös ”Pala palalta”, ”Dynamo” ja ”Panzerfaust”. Itselleni setin kohokohta oli alkupuolella esitetty ”Kadonneet kolme sanaa”, joka kuulosti näissä puitteissa kertakaikkisen jylhältä. Ilta päättyi mitenkäs muutoinkaan kuin keikkaklassikkoon ”Viisi laukausta päähän”. Stam1na on yksi niitä yhtyeitä, joiden live-esiintymisiin ei koskaan tarvitse pettyä: tuotannossa on kasapäin keikkaolosuhteissa(kin) toimivia biisejä joista valita, ja herrat hyörivät lavalla aina kaikkensa antaen.

Viikonlopun ensisijaisena johtopäätöksenä on se, että niin yhtyeet kuin musiikkia rakastava yleisökin olivat kaivanneet ihka oikeita, ei-netin-välityksellä-striimattuja konsertteja. Tästä kertoivat niin loppuunmyydyt pääsyliput kuin keikkojen innokas, kiitollinen tunnelmakin. Pandemian lonkeroiden ulottuessa taas syvemmälle arkeemme voi olla, että Joensuun tapahtuma jää jopa ainoaksi tämän kesän Rock in the City -festivaaleista – toivokaamme toki, ettei näin pääse käymään. Järjestäjät olivat eittämättä tehneet parhaansa taatakseen festarikävijöiden turvallisuuden: lukuisat käsienpesu- ja desinfiointipisteet, osallistujien tiivis tiedottaminen, alueelle tuotujen pöytäryhmien sijoittelu ja ahkerasti keikkojen välillä paikkoja siistivät työntekijät pyrkivät pitämään huolta siitä, ettei kukaan saisi näiltä kekkereiltä kotiinviemisiksi ainakaan koronaa. Yleisö olisi kuitenkin voinut osallistua talkoisiin toteutunutta paremmin, sillä nyt näytti siltä, että väkijoukossa tönittiin, raaputettiin nenää ja jaettiin kaljatuoppeja entiseen malliin. Järjestäjät olisivat myös osaltaan voineet suositella kasvomaskien käyttöä, sillä keikoilla mukana hoilatessa pisaratartunnan mahdollisuus on arkijärjellä ajateltuna melkoisen suuri, ja suositusten puuttuessa maskit olivat tämänkertaisessa väenpaljoudessa harvinainen poikkeus.

Niin tai näin, kokonaisuutena Rock in the City 2020 Joensuussa oli kelpo tapahtuma, jonka mieluusti soisi vakiintuvan jokakesäiseksi perinteeksi kotimaisella festivaalikartalla. Erinomainen esiintyjäkattaus ja toimivat lavajärjestelyt mahdollistivat keikkoja, jotka musiikillisen sisältönsä lisäksi sekä kuulostivat että näyttivät hyvältä. Alue oli formaattiin nähden juuri sopivan kokoinen, ja sijainti Joensuun keskustassa joenrannan tasaisella nurmikentällä mitä parhain. Nyt on vain toivottava, että ensi kesänä vastaavanlaisia viikonloppuja saataisiin viettää ympäri Suomea jo päivien vielä pidentyessä.