Punkrokkarit The Bronx julkaisi odotetun ”Bronx VI” -albuminsa! – tsekkaa uusi musiikkivideo ”Peace Pipe”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.8.2021

Los Angelesilainen HC / punkrock -yhtye The Bronx julkaisee tänään perjantaina 27. elokuuta kauan odotetun kuudennen albuminsa ”Bronx VI” Cooking Vinylin kautta. Tällä hetkellä Rancidin ja Dropkick Murphysin kanssa kiertueella oleva yhtye on myös julkaissut uuden musiikkivideon ”Peace Pipe” -kappaleelle. Yhtyeen keulahahmo Matt Caughthran kommentoi:

”Craig Stecykin kanssa työskentelimen ’Peace Pipe’ -videon suhteen oli unelma josta tuli totta. Kappaleen fiilis sopii täydellisesti Craigin estetiikkaan, ja pelkästään hänen läsnäolo on hyvin inspiroivaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumilta on julkaistu singlet ”White Shadow”, ”Superbloom”, ”Watering The Well”, ”Curb Feelers” ja ”Mexican Summer”.

Los Angelesissa perustettu The Bronx sai alkunsa vuonna 2002, ja debyyttialbumi ”The Bronx” ilmestyi vuotta myöhemmin. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluu laulaja Matt Caughthran, kitaristi Joby J. Ford, nykyään Eagles Of Death Metal -yhtyeessä vaikuttava suomalaissyntyinen rumpali Jorma Vik sekä basisti James Tweedy, jonka tilalla toimii nykyään Brad Magers. Yhtyeen nykyinen rumpali on muun muuassa Queens Of The Stone Agesta ja Danzigista tunnettu Joey Castillo, ja toisessa kitarassa on Ken Horne. Yhtyeellä on myös tunnettu alter-ego nimeltä Mariachi El Bronx, joka nimensä veroisesti esittää musiikkia mariachihengessä, ja vieläpä erinomaisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Bronx VI” -albumin on tuottanut Joe Barresi (Tool, Melvins, Bad Religion), ja se julkaistaan digitaalisesti, CD:nä ja vinyylinä. Levyn kaikki kappaleet julkaistaan omina seiskatuumasinkkuina, ja ne voi hankkia joko erikseen tai osana rajoitettua Mirror Press -boxsettiä.

Kappalelista:
01. White Shadow
02. Superbloom
03. Watering The Well
04. Curb Feelers
05. Peace Pipe
06. High Five
07. Mexican Summer
08. New Lows
09. Breaking News
10. Jack of All Trades
11. Participation Trophy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat