Puolivillainen joutsenlaulu – arviossa Metal Churchin ”The Final Sermon (Live in Japan 2019)”

Eipä monikaan osannut arvata, että Bay Arean metalliveteraanin, Metal Churchin vuoden 2019 Japanin-kiertue jäisi yhtyeen viimeisimpien edesottamusten joukkoon. Aiemmin samaisena vuonna ilmestyneen, mainion ”Damned If You Do” -albumin kiertueellaan yhtye tallensi kaksi Kawasakin kaupungin Club Cittassa soittamaansa keikkaa myöhempää julkaisua silmällä pitäen. Yhtyeeseen vuonna 1989 liittyneen laulajan, Mike Howen oli vielä myöhemmin määrä mennä studioon yhdessä yhtyeen alkuperäisjäsenen ja kitaristin sekä tuottajan, Kurdt Vanderhoofin kanssa työstämään live-albumin paikkonauhoituksia. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin rajummalla kädellä. Ensin 2020 keväällä päälle iski covid ja hieman sen jälkeen Howe hävisi kamppailun tälle ajalle menehtyen oman käden kautta heinäkuussa 2021. Sanomattakin oli selvää, että musertava tapaus pysäytti tuolloin Metal Churchin toiminnan kuin seinään. Yhtyeen taru ei kuitenkaan jäänyt tähän sittemmin toteutuneen uuden vokalistin ja levyjulkaisunkin myötä. Silti nuo hetket olivat väistämättä Metal Churchin klassisimman aikakauden loppu.

Metal Churchin osalta albumin huolitellumpi hiominen jäi lopulta haaveeksi, mutta yhtyeen loppumiehistö halusi julkaista live-albumin raakana ja korjailemattomana teoksena Howen muistoksi ja yhtyeen klassisimman ajanjakson päätepisteeksi kolme vuotta keulahahmon poismenon jälkeen.

Ikävää on heti tähän yhteyteen todeta, että legendaarisen, uraauurtaneen yhtyeen viimeiseltä äänitteeltä olisi kernaasti odottanut enemmän. Jos ei pelkästään siinä olisi ollut tarpeeksi, että Howen suoritusten kohdalla jälkikäteen tapahtuvaksi kaavailtu äänten käsittely jäi tekemättä, jäi se tekemättä myös pitkälti koko levyn ääniraitojen osalta. Kauttaaltaan albumin soundimaisema on hyvin riisuttu, jopa demomaisen raakilemainen. Itseasiassa Howen sinällään komeasti kajahtavat laulusuoritukset toimivat stereokuvassa instrumenteista parhaiten ja palvelevat kokonaisuutta niitä niin hyvin kuin vaan voi. Myös ryhmälle heruu tiettyä kunnioitusta turhan hieromisen pois jättämisen myötä.

Albumin ongelmallisin kohta on kuitenkin yhtyeen live-presenssistä uupuva intensiteetin puute. Eikä Metal Churchin yhteissoitannan suoritustasokaan, niin valitettavaa kuin se onkin, aivan terävimmässä iskussa tuolla kertaa ole ollut. Metal Churchin soittotatsi on live-albumilla kautta linjan kiusallisen kankeaa, eikä se saa biisejä rullaamaan niin kuin briljanteille konserttitaltioinneille kuuluisi saada. Myös muu tuotantopuoli sakkaa. Rummut ja basso ovat aikaansa nähden todella alkukantaisen ponnettomat, siinä missä kitaroiden riffeissäkään tulivoimaa ei ole juuri nimeksikään.

Neljäntoista kappaleen kokonaisuuden lohtuna albumin loppupuolella Suicidal Tendenciesin puolislovarit mieleen tuova ”Watch the Children Pray”, albumin räväkimpien numeroiden joukkoon lukeutuvat ”By the Numbers” sekä ”No Friend of Mine ja setin viimeisenä kuultava, sanfranciscolaisviisikon kunniallisen ryhdikkäästi vetäisemä ug-klassikko, ”Badlands” petraavat tunnelman puuduttavasta kelvollisen puolelle.

Vaikka kuinka hyviksi asiaa ja albumin julkaisun tarkoitusperiä haluaa ajatella. ”The Final Sermon” kuulostaa virallisena äänitteenä kiusallisen bootlegmäiseltä. Mike Howen joutsenlauluksi ja Metal Churchin klassisimmsn uravaiheen päätepisteenä se jättää lisäksi valitettavan valjun vaikutelman.