Puolustuspuhe Ozzy Osbournen kymmenen vuotta täyttävälle ”Black Rain” -levylle
Ozzy Osbourne on kiistatta yksi raskaan musiikin suurimmista ikoneista – itse asiassa hänhän on yksi musiikkihistorian suurimmista ikoneista yleensäkin. Vaikuttavasta urastaan huolimatta kovin moni tuskin kuitenkaan lähtisi kutsumaan pimeyden prinssin tuoreimpia levytyksiä hänen klassikoidensa veroisiksi. Esimerkiksi ”Down to Earth” on oikein mallikkaasta avausraidastaan ”Gets Me Through” ja tietenkin hittiballadi ”Dreamerista” huolimatta suurimmaksi osaksi erittäin mitäänsanomaton levy. En ole kuunnellut kyseistä levyä kokonaisuudessaan kuin vain kerran, ja intoa kuunnella sitä uudestaan ei ole oikeastaan ollenkaan. ”Scream” taas muutamasta erittäin pätevästä biisistä huolimatta on silti vähintään puoliksi täynnä turhia täytebiisejä. Kehtaan kuitenkin väittää, että Ozzyn tuoreemman tuotannon keskuudessa on yksi erittäin aliarvostettu helmi. Tämä helmi on nyt kymmenen vuotta täyttävä ”Black Rain”.
Monen muun tuoreemman Ozzyn julkaisun tapaan ”Black Rain” ei ole saanut kovinkaan suurta kiitosta faneilta eikä kriitikoilta. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi. Omiin korviini kyseessä on kevyesti yksi pimeyden prinssin koko uran parhaista levytyksistä. En tietenkään lähde väittämään, etteivätkö Ozzyn ensimmäiset soololevyt olisi klassikkoja tai ettei esimerkiksi ”No More Tears” olisi loistava levy. En minä nyt niin noviisi ole! Jos valitsisin suosikkini Ozzyn soolotuotannosta, kyllä se varmaankin olisi 80-luvulta esimerkiksi ”Bark at the Moon”. Siltikin, jos listaisin Ozzyn levyjä paremmuusjärjestykseen, ”Black Rain” olisi vähintäänkin kärkiviisikossa tai ehkä jopa kärkikolmikossa.
Havahduin raskaampaan musiikkiin teininä reilut kymmenen vuotta sitten, ja ”Black Rain” sattui ilmestymään juuri sopivasti niihin aikoihin, kun aloin tutustua Ozzyn tuotantoon. Kyseessä olikin ensimmäinen Ozzyn levy, jonka ostin ja kuuntelin kokonaisuudessaan. Tämän voisi nähdä keskeisenä syynä siihen, miksi arvostan ”Black Rainia” niin suuresti, ja ehkäpä näin onkin. Silti biisit, jotka jo vuonna 2007 olivat jäätävän kovia, ovat sitä edelleen. Loput biisit, jotka jäivät silloin vähemmälle huomiolle, ovat vain parantuneet ajan kanssa. Vaikka esimerkiksi levyn avausraita ”Not Going Away” ei ole voittajabiisi, siinäkin tunnelma on koko levyn tapaan loistavan synkkä ja demoninen.
Mainos päättyy
Tunnelma on yksi keskeisimpiä syitä sille, miksi ”Black Rain” on suosikkejani. Alice Cooperin ”Dragontown”- ja ”Brutal Planet” -levyjen tapaan ”Black Rain” on 70-luvulla suureen suosioon nousseen rokkarin yritys päivittää soundinsa 1990- ja 2000-lukujen industrial-heviksi, ja omiin korviini lopputulos toimii suorastaan loistavasti. Kyllähän minä vannon ”Bark at the Moonin” ja ”The Ultimate Sinin” kaltaisen koskettimilla höystetyn kasarihevin nimeen, mutta silti tämä modernimpi, raskaampi Ozzy iskee aivan jäätävän kovaa.
Ozzyn ääni, joka on omalla tavallaan monotoninen ja jopa hiukan robottimainen, sopii mainiosti tällaiseen industrial-henkiseen heviin, ja hänen ääneensä lisätyt tehosteet vain korostavat aavemaista kone- ja robottimaisuutta. Muutenkin levy on soundillisesti yksi Ozzyn uran raskaimpia tuotoksia, ja ”Trap Doorin” kaltaiset biisit ovat muutenkin sävellyksinä helkutin kovaa jyystöä. Levyn sanoituksista synkeimmät myös vain korostavat tätä raskautta. Levyn nimikkobiisi on erittäin väkevä sodanvastainen julistus, kun taas ”The Almighty Dollar” maalaa kuvan ilmastonmuutoksen ja saasteiden tuhoamasta maailmasta, jossa raha on valtaa. Kyseinen biisi oli vuonna 2007 minun ja kaverini mielestä yksi kovimpia biisejä ikinä. Soitimmepa sen jopa koulumme aamunavauksessa, kun pääsimme sellaisen kerran pitämään. Onhan se yhäkin aivan helvetin kova biisi, ei siitä pääse mihinkään. Yksi Ozzy-suosikkejani, ehdottomasti. Suosikkini koko levyltä on kuitenkin sinkkubiisi ”I Don’t Wanna Stop”, joka on loistavalla riffillä varustettu perinteinen anthem, jossa rokataan niin perkeleesti. Kyseessä on omasta mielestäni Ozzyn paras soolobiisi.
Totta kai hevilevyllä pitää perinteiset balladitkin olla, eikä ”Black Rain” poikkea tästä linjasta. ”Lay Your World on Me” on siirappisista sanoituksistaan huolimatta soundillisesti jopa yllättävän melankolinen ja synkeä muun levyn soundimaailmaa mukaillen. ”Here for You” sen sijaan poikkeaa muun levyn linjasta ja on täysin tyylipuhdas hempeilyballadi. Vaikka tykkään niin synkistellä, kyllä minäkin lopulta olen auttamaton romantikko, joka sulaa tällaisten rakkausluritusten eteen.
Mainos päättyy
Yleisen konsensuksen mukaan ”Black Rain” ei ole kummoinen levy. Jos levy ei vain iske, ei se sitten tietenkään vain iske. On aina harmillista, kun levy on pettymys, mutta minkäs sille voi. Kyllä itsellenikin Ozzyn tuotannosta pettymyksiä löytyy – kärjessä auttamattoman lälly ”Ozzmosis” ja mitäänsanomaton ”Down to Earth”. ”Black Rain” ei pettymystä ole minun silmissäni kuitenkaan nähnytkään ja on Rob Zombien ”Educated Horses” -levyn tapaan tuotos, jonka epäsuosiota en vain ymmärrä. Onneksi on vain mukavaa, kun ihmisillä on odottamattomia suosikkeja, joita muut eivät heti osaisi arvata. Sehän vain pitää musiikkikeskustelut kiintoisina, kun alkaa selvitellä toisen suosikkeja. Sieltähän voi löytyä vaikka mitä yllätyksiä.
Kappalelista:
1. Not Going Away
2. I Don’t Wanna Stop
3. Black Rain
4. Lay Your World on Me
5. The Almighty Dollar
6. 11 Silver
7. Civilize the Universe
8. Here for You
9. Countdown’s Begun
10. Trap Door
Ozzy Osbournen kotisivut
Ozzy Osbourne Facebookissa
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Markus Mickels
One thought on “Puolustuspuhe Ozzy Osbournen kymmenen vuotta täyttävälle ”Black Rain” -levylle”
Comments are closed.
Micki Hoo
Hyvä artikkeli, hyvä levy. Kauheat soundit vaan, ja vähän kauheita riffejä. Ozzyn ääni pilattu efekteillä. Pakko sanoa että omasta mielestä Ozzmosis, Down to Earth ja Scream pesevät Black rainin milloin vaan, vaikka tästäkin pidän. Mutta o ne vaan niin paljon kovempia levyjä. Hauska likea että on toisenlaisiakin mielipiteitä. Ja biiseissähän ei niinkään ole se vika, vaan soundeissa, niin kitara kuin laulu.