Uutiset

Pure Poetry – Pure Poetry

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 21.10.2016

Neljän nuoren miehen yhtye Pure Poetry on ulkoisen habituksensa ja musiikin puolesta kuin luotu soittamaan hämäriä klubikeikkoja. Yhtye tosin osoitti myös viime kesänä kykenevänsä ottamaan isommatkin yleisöt hallintaansa Mikkelissä pidetyssä Jurassicrockissa. Mikkeliläisen Pure Poetryn melodinen ja vahvoja tunteita sisältävä rock ammentaa vaikutteita menneiden vuosikymmenten suurnimistä, ja yhtyeen musiikista voi havaita Led Zeppelinin tai Dr. Feelgoodin vivahteita. Pure Poetry tarjoaa nimensä mukaisesti ”puhdasta runoutta” omaan rocksoundiinsa käärittynä.

Pure Poetryn ep sisältää viisi raitaa, jotka ovat vähintään viiden minuutin mittaisia, joten pituutta ep:llä on noin puolisen tuntia. Viidestä kappaleesta kolme ensimmäistä edustaa yhtyeen raskaampaa puolta ja kaksi viimeistä vastaavasti rauhallisempaa, mutta myös syvällisempää ajatusmaailmaa. ”Groove God” polkaisee ep:n liikkeelle aggressiivisesti Ville Schulzin riffien ja Antero Vainion rumpukomppien avulla, johon vokalisti Tommi Liukkosen korkea ja vahva ääni hyppää mukaan. ”Groove God” on nimensä mukaisesti jammaava, jumalallisen rokkaava ja intensiivinen rockralli. Kitaristi Schulz esittelee taitojaan räyhäkässä kitarasoolossa, joita kuullaan muissakin kappaleissa. ”Miracle Women” on astetta hitaampi naistenylistyskappale, joka kuitenkin polkee eteenpäin väkevästi. Kappaleessa tulee paremmin esiin Liukkosen antautuminen musiikille: hänen laulunsa on paikoin hyvin sydäntä riipivää – mutta hyvällä tavalla. ”Cocky” on vastaavasti röyhkeä ja äärimmäisen tarttuva kappale, jonka paha poika -asenne puskee kaiuttimista vasten kasvoja. ”Cocky” alkaa Samuli Tiirikaisen rehvakkaalla bassonsoitolla, johon Schulzin vihainen kitara tulee mukaan. Vokalistin laulu täydentää hienosti ”Cockyn” maailmanomistajaluonnetta.

”Last Goodbye” on sydäntä särkevä hyvästienjättämislaulu, jossa Pure Poetryn herkempi puoli tulee hyvin esiin. Tämä lähes kahdeksanminuuttinen, rauhallinen balladi on rohkea veto, sillä tuskin kovin moni rock-yhtye uskaltaisi tehdä vastaavanlaista kappaletta ensimmäiselle julkaisulleen. Pure Poetryn kohdalla riski on kuitenkin kannattanut: ”Last Goodbye” on hieno kappale, joka toimii varmasti keikkojen päätöskappaleenakin. ”Bad Bad Men” löntystää verkkaisella temmolla, ja kappaleen keskiössä on vahvasti vokalistin laulu. Laulun ohessa kappaleesta huokuu omanlaisensa ristiriitainen tunne – vaikka melodia on surumielinen, tietynlaista ylpeyttä kuultaa siitä, että yhtyeessä on pahoja miehiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Pure Poetryn ep kannattaa ehdottomasti itse kuunnella, sillä kappaleissa olevat tunnelautaukset eivät välity tämän tekstin muodossa läheskään niin hyvin, kuin kappaleet ansaitsevat. Viisiraitainen ep on mielenkiitoinen ja tasapainoinen kokonaisuus: alun raskaampi rock osoittaa yhtyeen katu-uskottavuuden ja vastaavasti ep:n loppupuoli näyttää, että yhtye osaa tehdä myös syvällisempiä kappaleita. Tämä ep on vasta esimakua siitä, mihin Pure Poetry pystyy, joten kannattaa laittaa nimi korvan taakse ja kuunnella ep, sillä tämä porukka voi päästä vielä pitkälle.