Purge Of Venom – Purge Or Die

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.8.2011

Kajaanin suunnilta tuleva Purge Of Venom levittää grindcore/trash -vaikutteista ilosanomaa. Bändi on aloittanut aikoinaan death metallilla, mutta vaihtanut sittemmin tyylisuuntansa nykyiseen.

Levyllä ”Purge Or Die” on yhteensä viisi tappavaa luritusta, joiden kuuntelemisen jälkeen jäi halu kuulla vielä vähän enemmänkin. Biisit on jätetty asiaa palvelevan lyhyiksi ja soundit ovat tietoisesti live-voittoiset. Livesoundit kylläkin jonkin verran häiritsevät ja jättävät alleen tärkeitä osia bändin työskentelystä, jäin kovasti kaipaamaan edes yhtä biisiä, jossa olisi panostettu äänitykseen ja jätetty livesoundi kokonaan. Yhtä kaikki bändi toimii livenä varmasti mahtipontisesti ja mallikkaasti, pelkästään näiden biisien perusteella.

Vokaalit tekevät tehtävänsä mallikkaasti, eikä muukaan bändi missään nimessä jalkoihin jää, vokaalien juntatessa eteenpäin. Mielenkiinto heräsi levyn alkupuolella, eikä juuri latistunut missään vaiheessa. Hieman pidempää värssyä olisi mukava bändiltä kuulla, ellei se täysin sitten riko Purge Of Venomin omaa linjausta biisien mittasuhteista puhuttaessa. Livesoundit kun vielä kokeilee jättää bändikämpälle ja lähtee pelkän bändin voimin studioon tekemään tiukkaa tavaraa, niin uskon että tulos on niin positiivinen, kuin tämän genren bändi nyt voi olla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soitannallisesti bändi tekee työnsä melko mallikkaasti, yksittäisiä ongelmakohtia löytyy jonkin verran, mutta se ei missään vaiheessa häiritse kokonaisbalanssia. Allekirjoittaneen suosikiksi jäi päähän soimaan ”Scratch My Back” ja erityisesti kohta 01:00 – 01:02. Kamat kantoon ja studiolättyä työstämään!

6/10

Kappalelista:

01. (Get Away With) Murder
02. It’s A J.Y.R.K.I.’S World
03. Traitors
04. Left
05. Scratch My Back

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/purgeofvenom

Kirjoittanut: Joni Vähämäki

Luetuimmat

Uusimmat