Purpendicular seuraa esikuvansa jalanjälkiä ja tekee sen pelottavan hyvin

Kun laitoin ”Venus To Volcanuksen” levysoittimeen pyörimään ja ensimmäiset melodiat lennähtivät kaiuttimista ulos, ajattelin että ”tämähän kuulostaa ihan Deep Purplelle”. Mitä pidemmälle levyä kuuntelin, sitä vakuuttuneempi ja hämmentyneempi olin siitä, että levy kuulostaa ihan Deep Purplelta. Kun katsoin albumin mukana tullutta infolappua, niin syy selvisi – Purpendicular ylpeilee olevansa kovin Deep Purple -tribuuttiyhtye, enkä epäile tätä väitettä hetkeäkään.

Aluksi Purpendicular kuulosti täysin Deep Purplen kopiolta – kosketinsoitinten ja riffien groovaavat melodiat ja jopa vokalisti Robby Thomas Walshin ääni ovat uskomattoman lähellä alkuperäisen yhtyeen soundia. Vaikka kyseessä onkin piin kova cover-yhtye, ovat ”Venus To Volcanuksen” kappaleet yhtyeen omasta kynästä. Ja mitä useammin levyä pyörittää soittimessa, sitä paremmin oppii albumia kuuntelemaan ja huomaa, että Purpendicular on rakentanut omaa tyyliään Deep Purplen musiikin perustalle.

Jokainen on varmasti joskus kuullut cover-kappaleita ja tietää etteivät kaikki kopioinnit ole onnistuneita. Kun kappaleita coveroidaan, yleensä sellaiset toimivat parhaiten, jotka tuovat kappaleeseen jotain uutta näkökulmaa – esimerkiksi kappale, joka on alun perin poppia, voi toimia todella hyvin rockrallina. Välillä myös saman genren sisällä olevat versiot onnistuvat yllättämään. Silti, jos olisin etukäteen tiennyt, että Purpendicular on tribuuttiyhtye, olisin ollut varauksellinen. Tribuuttiyhtyeissä piilee aina epäilys, ettei yhtyeiden oman tuotantonsa voi olla kummoista, kun yhtye kerran soittaa toisen yhtyeen kappaleita. Onneksi Purpendicular kuitenkin näyttää, kuinka voi tehdä tasokkaan oman levyn, vaikka aikaisemmin olisikin veivannut toisen yhtyeen kappaleita.

”Venus To Volcanus” lähtee rullaamaan seitsemän minuuttisella ”The Bulletilla”, joka kuulostaa niin Deep Purplemaiselle, että voisi jättää alkuperäisenkin yhtyeen varjoonsa. Kappaleesta löytyy mielenkiintoinen rakenne, joka varastaa välittömästi huomion. ”Absence” on kevyempi veto, joka on yhtä rauhoittava kuin laineiden keinunnan katselu. Kosketinsoittimet ja vokalistin laulu ovat kappaleen keskiössä ja täytyy todeta, että Walshin upea laulutyyli saa aikaan kylmiä väreitä. ”Wonderful” on jälleen erinomainen osoitus Purpendicularin kyvystä jäljitellä Deep Purplea, mutta samalla tuo esille yhtyeen omaa progressiivista tyyliä. Kappaleelta löytyy myös konkreettista yhteyttä Deep Purpleen, kun Ian Paice on saatu rumpupallille istumaan. Myös Tony Carey (entinen Rainbow:n jäsen) on päätynyt kappaleelle soittamaan koskettimia.

”We Both Go Down” erottuu pitkäsoitolta charmikkaana korvamatona. Lyriikat on tehty pilke silmäkulmassa ja tarttuva melodia pakottaa jalat liikkeelle. ”Trouble Man” on vastaavasti raskaampi ja vakavamman oloinen poljenta, joka antaa pilkahduksen pahapoika -asenteesta. ”Earth Sand” antaa vielä viimeiset mehut levyltä, jossa kuullaan myös Walshin laulu korkeammalta. Vaikka vokalistin ääni ei ole parhaimmillaan korkealta laulettuna, ei kappale vesity vaan tarjoaa vielä mukavan kuunteluhetken.

Purpendicular ei ole ensimmäinen hyvä tribuuttiyhtye johon olen törmännyt – tein vuoden alussa arvion Piledriverin uusimmasta levystä. Kyseessä on saksalainen yhtye, joka on Status Quon tribuuttibändi. Kuten Purpendicularin niin myös Piledriverkin levy sisälsi yhtyeen itsekirjoittamia kappaleita. Se mikä näitä molempia tribuuttiyhtyeitä yhdistää, on se että nämä orkesterit pystyvät soittamaan musiikkia niin vakuuttavasti ja ammattimaisesti, että voisivat vaikka peitota alkuperäisetkin yhtyeet. Purpendicularin ”Venus To Volcanus” on kiistatta hieno levy – yhtye on rakentanut oman äänimaailmansa häpeilemättömästi Deep Purplen perustuksille, mutta tuo tällä levyllä myös omaa tyyliään esiin. Suurin erottava tekijä on tietenkin vokalisti Walsh, joka ei tietenkään kuulosta samalle kuin Ian Gillan, mutta on siitä huolimatta pätevä vokalisti. Vaikka Purpendicularin ”Venus To Volcanus” kuulostaa todella paljon samalta kuin itse Deep Purple, ei se häiritse – päinvastoin, tätä levyä on todella nautinnollista kuunnella ja suosittelen jokaista Deep Purple –diggaria tekemään samoin – et tule pettymään!

9-/10

Kappalelista:

  1. The Bullet
  2. Moving
  3. I Can’t Win Them All
  4. Absence
  5. Wonderful (alternative version)
  6. End Of Pain
  7. We Both Go Down
  8. Evil Tongue
  9. Trouble Man
  10. Earth Sand
  11. No Rest

Purpendicular Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua