Puscifer & Dave Hill kävivät Tukholmassa piristämässä synkkää lokakuuta

Tukholman Annexet on entinen lämmittelyareena jääkendon pelaajille, ja se sijaitsee Globenin/Hovetin/Avicii Arenan alueella. Nykyisellään se on muutettu monikäyttöiseksi esiintymispaikaksi. Tällä kertaa minut houkutteli alueelle Pusciferin ja sen ystävän Dave Hillin konsertti sunnuntai-iltana, 25. lokakuuta.

Lämmittelyshow’na toimi yhden miehen spektaakkeli: Dave Hill on kotoisin Clevelandista, joka ei tunnetusti ole voittanut juuri mitään amerikkalaisille tärkeässä menestyksen mittarissa eli ammattilaisurheilussa. LeBron James auttoi entistä kotikaupunkiaan voittamaan NBA:n mestaruuden vuonna 2016, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Jopa Dave Hillin komedia on hiljaista. Kestää jonkin aikaa tottua kiusallisuuteen tai vitsien, jotka eivät toisinaan ole lainkaan vitsejä sanan perimmäisessä merkityksessä, välisiin kiusallisiin hiljaisuuksiin.

Hänellä oli kuitenkin muutamia hyviä vitsejä etenkin, kun hän kysyi ihmisiltä, mistä he ovat kotoisin ja sai fanihuudahduksia muun muassa Kouvolasta, Suomen “kauneimmasta” kaupungista. Hill ei juurikaan kiinnittänyt huomiota yleisön ehdotuksiin, sillä hänen kommenttinsa eivät herättäneet valtavia nauruja vaan pikemminkin sellaisia ”tämä sattuu, koska se on totta” -tyyppisiä noloja naurunpurskahduksia.

Hillillä oli myös iskulauseita Ruotsin halpakauppaketjulle, Dollarstorelle. ”Dollarstore – näyttääkö tämä tartunnan saaneelta”, ”Dollarstore – missä unelmat tulevat kuolemaan”, ja monia muita. En ole varma, arvostaako Dollarstore kyseistä kylmää huumoria mutta kuten Hill sanoi: ”Vitut niistä”. Myös Hillin kitaran soitto pääsi esille, kun hän soitti yleisön suosikkeja kuten Van Halenia, Oasista ja Black Sabbathia. Noin kymmenen sekuntia kutakin. Hänellä oli apuna myös basisti ja rumpali, jotka hän erotti useampaan kertaan keikan aikana liian monimutkaisen soiton takia. Kieltämättä hieman erilainen lämppäri, eikä todellakaan valtavirran suurinta mutta erilaista.

Kuten Maynard James Keenanin projekteissa on tapana ei ammattimaista tai harrastelijamaista valokuvausta sallita. Samaa viestiä toistetaan jatkuvasti: ihmisiä kehotetaan olemaan käyttämättä puhelimia tai muita tallennuslaitteita. Epäreilua sinänsä minulle, sillä minulla oli vaikeuksia päästä edes valokuvausalueelle kuvaamaan luvattua kahta ensimmäistä kappaletta. Yksi turvamies kieltäytyi päästämästä minua sisään, kun taas toinen salli sen. Lopulta seisoin vain VIP-alueella, mutta en tarpeeksi lähellä ottaakseni minkäänlaisia laadukkaita kuvia. No, olinhan siellä nauttimassa musiikista, enkä vain ottamassa kuvia sydämeni halusta.

Päähän hakattuna kaikki alkaa äsyttää, niin myös Pusciferin alkuintro “We Understand”, joka oli tehty vielä kerran muistuttamaan, että ”älkää ottako kuvia tai käyttäkö puhelimia”. On toki hyvä muistuttaa asiasta, joskin amerikkalaistyylinen toiston määrään perustuva junttaus ei pitäisi olla skandinaaveille samanlaista.

Onneksi musiikki oli varsin mainiota kuten myös laulajien Carina Roundin ja Maynard James Keenanin lavashow, joka oli koreografiaa parhaimmillaan. En muista Toolin tai A Perfect Circlen keikalta niin vapautunutta Keenania. Pusciferin leikittely toi hänestä esiin puolia, joita en uskonut näkeväni. Nautin ehkä eniten juuri tuosta arvaamattomuudesta. Ekan puoliskon kappaleista ”The Algorithm” oli paras ja menevin veisu, ja Keenanin hymynkaretta oli vaikea olla huomaamatta.

Ensimmäinen tauko tuli videon muodossa, kun ”Bangers And Mashups” -videolla esiteltiin hieman ostos-tv:n ja kokkisodan sekoitelmaa, mikä tietenkin karkasi käsistä ulkoavaruuden (vai sisäavaruuden) alieneiden ylivoimaan. ”The Remedyssä” siirryttiin livenä jo vaikeampaan toteutukseen, kun Round ja Keenan alkoivat teloa toisiaan erilaisilla muoviaseilla. Dave Hill kävi myös lavalla toimimassa sekundanttina kaksintaistelussa. Mitäköhän käy kiertueelle, jos toinen laulajista saa muovinuolesta oikein kunnolla silmäänsä?

Huumorista ja show’sta viis. Mat Mitchell, Gunnar Olsen ja Josh Moreau pitivät musiikkia taidokkaasti yllä multi-instrumentalisteina Mitchellin ollessa kappaleiden pääsäveltäjä. Olsen ja Moreau eivät ole myöskään mitään eilisen teeren poikia vaan CV:stä löytyy niin Bruce Springsteeniä kuin Katy Perryä.

Keikka kesti kokonaisuutena puolisentoista tuntia, ja oli yksi parhaista rock-konserteista pitkään aikaan. Annexet ei ollut lähellekään täysi. Pusciferin “taiteellisempi rock” ei taida upota aivan täysillä kaikille Toolin ja A Perfect Circlen faneille. Tilaa oli siis rellestää, joskin hillitty tanssiminen ja pään nyökyttely tuntui olevan vallitseva normi. Kahvia ei saanut baaritiskiltä, mistä myyjätkin olivat “jaa, no eipä tuota kukaan yleensä kysy”. Minä viihdyin erittäin hyvin ilman kofeiinipäihdettäkin.

Pusciferin settilista:

Intro-videonauha: We Understand

1. Thrust
2. Self Evident
3. Bad Wolf
4. Normal Isn’t
5. The Algorithm
6. The Quiet Parts
7. Pendulum
   
   Videonauha: Bangers and Mashups
   
8. The Arsonist
9. Mantastic
10. Bullet Train to Iowa
11. The Remedy
    
    Videonauha: 10 Minute Intermission
    
12. The Humbling River
13. ImpetuoUs
14. Momma Sed (Versatile Mix)
15. Seven One
16. Grand Canyon
17. Conditions of My Parole (Dave Hill kävi sekoilemassa pyörällä lavalla)
18. A Public Stoning

Euroopan-kiertueen loputtua Keenan tekee joka ilta tuplakeikan, kun A Perfect Circle on lämppärinä. Niilläkin keikoilla on kuulemma Dave Hill aloittamassa illanvieton. Jos satut olemaan jossain sopivassa maailmankolkassa, suosittelen ehdottomasti menemään katsomaan.