”Pyhien Isien salattu pahuus” – Klassikkoarviossa King Diamondin 30-vuotias ”The Eye”
Tanskalaislähtöisen teatraalisen heavy metallin kuninkaan King Diamondin viidennen albumin työstö ja julkaisu ei tapahtunut onnellisten tähtien alla. Yhtyeen ruotsalainen luottorumpali, myöhemmin Motörheadissa ja Scorpionsissa vaikuttamaan tuleva Mikkey Dee oli lähtenyt yhtyeestä edeltävänä vuonna ilmestyneen menestysalbumi ”Conspiracyn” äänitysten jälkeen. Mukaan tuli lyhyellä varoitusajalla myöhemmin Mercyful Fatessa ja Therionissa vaikuttanut Snovy Shaw. Muu bändin jäsenistö oli säilynyt vuoden 1988 ”Them” -albumin ajoista samana: kitaristit Andy LaRocque ja Pete Blakk, basisti Hal Patino sekä kosketinsoittaja Roberto Falcao. ”The Eyen” tuottivat kolmistaan Falcao, Diamond ja LaRocque. Albumi äänitettiin Falcaon ja Flemming Hanssonin toimesta Kööpenhaminan Sweet Silence Studioilla kesä- ja elokuun välisenä aikana 1990. Albumin miksauksesta vastasivat Falcao ja Diamond.
Mainos päättyy
Samoihin aikoihin King (oikealta nimeltään Kim Bendix Pedersen) oli ajautunut napit vastakkain levy-yhtiönsä, yhdysvaltalaisen Roadrunner Recordsin kanssa, koska yhtiön arvoasteikolla perinteisen heavy metalin aika ja kyseisen genren yhtyeisiin panostaminen alkoi olla ohi. Roadrunnerin vanhojen bändien tuotantobudjetteja leikattiin rajusti, kun alkoi panostaa tuoreempiin thrash- ja death metal-yhtyeisiin. King ei kuitenkaan luovuttanut. Hän työsti tulevan albumin uusia biisejä kotistudiollaan kitaran ja rumpukoneen kanssa. Ehkä juuri tuosta syystä uusiin kappaleisiin tuli aiempaa enemmän ylättäviä tahtilaji-jippoja ja rytmistä kurinalaisuutta. Albumin kappaleet ovat kaikesta tästä huolimatta ensiluokkaista King Diamond -materiaalia ja jopa maestron materiaalista niitä helpoiten koukuttavia. Monessa kohtaa kosketinvelho Falcaon todella tyylikkäästi soittamat kiippariosuudet näyttelevät kappaleiden tunnelmien rakentamisessa pääroolia. Diamondin laulutyylit varioivat puolestaan kappaleiden osien välillä maukkaasti. Lauluissa eri oktaavien välillä tapahtuva variointi tapahtuu myös luonnollisesti, upeiden sovitusratkaisujen ehdoilla.
Paljon kiistelyä ovat aiheuttaneet albumin konemaiset rumpusoundit ja rumpuraidat, jotka joidenkin huhujen mukaan olisivat ainakin osittain olleet tietokoneella ohjelmoidut. Snowy Shaw naurahtaa vuonna 2009 Sick Drummer Magazinelle antamassaan haastattelussa aiheesta häneltä kysyttäessä. Rumpali paljastaa hymähtäen, että ehkä jonakin päivänä jossakin elämäkertakirjassa yhtyeen jäsenet paljastavat asian todellisen laidan. Silti Shaw ei varsinaisesti kieltänyt konerumpujen käyttöä kyseisellä albumilla.
Mainos päättyy
King halusi edelleen tapojensa mukaisesti pidättäytyä konseptialbumi-teemassa, mutta mielikuvitukseen liittyvien kummitustarinoiden sijasta hän halusi viedä kuulijat tosielämän tapahtumiin. ”The Eye”-albumin tarinassa matkattiin ajassa vuosisatoja taaksepäin synkkään, manner-Eurooppaan, jossa kaikki tarinan henkilöt ovat olleet kirkonkirjoihin merkittyjä, todellisesti aikanaan eläneitä henkilöitä. Tapahtumat sijoittuvat keskiajan loppuvaiheen ja uuden ajan alun Ranskaan, aikavälille 1450-1670. Tarinan henkilöistä nuori neito Jean Dibason seisoo syytettynä noituudesta moraalisesti arveluttavan kristillisen Inkvisition (Chamber Ardanten) edessä. Huolimatta syyttömyytensä vakuuttelusta kuulustelija Nicholas de la Reymie määrää Jeanin vankityrmään ”testattavaksi” oliko hän todella noita. Noituustesti osoittuu kuitenkin todellisuudessa inkvisition ylemmän papiston toteuttamaksi, sadistiseksi seksuaalisen hyväksikäytön rituaaliksi. Lopuksi seksuaalisesti kaltoinkohdeltu ja kidutettu Jean poltetaan inkvisition papiston toimesta noitana roviolla kaulassaan mystinen ”The Eye” -riipus. Kohtalokkaasti, vuosisatojen jälkeen pikkutyttöjen leikin yhteydessä muinaisen noitarovion paikalta, syvältä maasta löytynyt gargoilia ja noidan silmää kuvaava kaulariipus vie kuulijan julmien tapahtumien keskelle, joita kyseinen ”The Eye” -koru on joutunut vuosisatojen varrella todistamaan.
Tarinan lähtökohta pohjustetaan hyytävän komean kosketinsoitin-kierron varaan rakentuvan avausbiisi ”Eye Of The Witchin”, teatraalisena dialogina tarinaa johdattavan, jylhän ”The Trial (Chamber Ardante)”:n, polttavasti svengaavan ”Burnin” ja hyytävän soittorasiamaisen välisoittopimputuksen ”Two Little Girlsin” aikana.
Nopean triolikompin varaan rakentuvan, upeita melodisia väliosia sisältävän, Mercyful Faten raaemmasta ja pahaenteisestä materiaalista muistuttavan ”Into The Conventin” myötä tarina hyppää 1625 Louvriesin kaupungin nunnaluostariin, jonne 18-vuotias ranskalaisneito Madeleine Bavant saapuu luostarin kappalaisen Isä Pierre Davidin viettelemänä ja johdattelemana. Asetuttuaan luostariin nunnaksi palvelemaan Jumalaa, pahaa aavistamatta, Madeleinen ihastuksen kohde väkisinmakaa tämän. Neuvokas nunna ei kuitenkaan lannistu äärimmäisen pahuuden edessä. Hän löytää luostarin lattialta yliluonnollisia voimia sisältävän ”The Eye”-riipuksen ja ripustaa sen kaulaansa. Seuraavana päivänä jumalanpalveluksen aikaan moraaliltaan ja tavoiltaan turmeltuneeksi osoittautunut isä David kaatuu lattialle ja kuolee katsottuaan hetkellisesti Madeleinen kaulassa riippuvaan ”silmään”. Kyseiset tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1628.
Pian uusi kappalainen, Isä Mathurin Picard astuu luostariin hoitamaan Isä Davidilta maan päälle jäänyttä virkaa. Pian nunnat kuitekin huomaavat, että jotain on pielessä hänessä ja pyhällä ehtoollisella. He huomaavat Picardin lisäävän nunnien viinipikariin epäilyttävää, valkoista jauhetta. Madeleine alkaa tuntea olonsa epäluonnolliseksi, ikään kuin hänen mieltään pyrittäisi hallitsemaan erinäisin keinoin. Hän kävellessään kukoistavimmillaan olevassa luostarin puutarhassa, missään ei näy ristinsielua, mutta silti läheisestä luostarin vankityrmästä kuuluu vastenmielisiä, voihkinnan ja valituksen ääniä. Tässä vaiheessa Madeleine alkaa myös pohtia Isä Picardin tarkoitusperiä ja todellista luonnetta. Yöllä Picard pakottaa itsensä, pappien ja nunnien muodostaman salaperäisen joukon käymään asioilla kaupungilla. Hyväuskoisilta kyläläisiltä he vievät lapset vastoin näiden tahtoa ja vievät heidät luostariin… lopullisesti. Varsinainen hirmutyö ja kardinaalisynti paljastuu vasta tapahtumapaikan päällä, jossa Isä Picard uhraa kylän lapset mustan messunsa yhteydessä naulaamalla nämä ristille pappien ja nunnien avustuksella. Tämän raakalaismaisen sairaan toimituksen jälkeen nunnien ei auta muuta kuin rukoilla…
Mainos päättyy
”Father Picard” on ehdottomasti yksi albumin komeimmista kappaleista, eikä yksin sen nerokkaasti pieniä yksityiskohtia myöten sävelletyn kertosäkeensä kitarakierron ansiosta. Yhtään tätä biisiä huonommaksi ei jää toisen, nerokkaan kosketinteeman varaan rakennettu, melankolisella laulumedialla optimaalisen tarttuvan sointukierron ympärille nivottu heavy metal-biisi ”Behind These Walls”, joka pitää pintansa vielä kolmen vuosikymmenenkin jälkeen King Diamondin tuoreimman livesetin eräänä kovimmista biiseistä. Progahtavaa tunnelmointia ja rytminvaihdoksia sisältävä ”The Meetings” vie tunnelman puolestaan taiteellisemman melodraaman puolelle. Mukana on myös ”Conspiracylta” tuttua, teatraalista todella laadukkailla melodioilla verhottua hard rockia, ennen speed metaliksi äityvää LaRocquen herkullisia kuvioita tarjoilevaa kitarasooloa.
Kaunistakin kauniimmilla melodiakuluilla helmeilevän rauhoittavasti näppäilty, puoliakustinen ballaadi ”Insanity” on ehkä koskettavin välisoittona toimiva King Diamond-instrumentaali koskaan. Mukana biisissä on myös hieman Led Zeppelinin myöhemmältä ajalta lainattua vaihto-osan akustistariffiä, joka palvelee kontekstissaan mallikkaasti. Samalla kappale jättää kuulijan mielikuvitukselle tilaa pohtia tarinan etenemisestä. Kappale päättyy kuitenkin kuin veitsellä leikaten tritonus-sointuilla näppäiltyyn uhkaavaan tunnelmaan, ikään kuin jotain vieläkin pahempaa olisi tulollaan.
Mainos päättyy
Myöhemmin 1990-luvun alkumetreillä toteutuneen Mercyful Faten ensimmäisen paluun aikaisen ”Mirrorin” tapainen ”Imprisonment 1642” nivoo raadollisen tarinan yhteen. Kyseessä on Snowy Shaw:n soittotyylille tyypillinen suoritus ja suoranainen taidonnäyte. Loppupeleissä kyseessä on albumin progressiivisin kappale. Sen tekstissä paljastetaan Isä Picardin silkka psykopatia ja mielipuolisuus, jonka seuraukset ja teot johtivat lopulta koko luostarin päällystön ja nunnien vangitsemiseen sekä Isä Picardin kuolemaan. Yhtään armollisempi ei ollut hulluuteen asti traumatisoitumisessaan edenneen Madeleinen kohtalo, joka vei nunnan ajasta iäisyyteen vankityrmässä, vuonna 1647. Albumin suoraviivaisimmalla, Deep Purplen ja Judas Priestin riffityöstä muistuttavalla, perinteisemmin riffittelevällä heavy metal -poljennolla päättävä ”The Curse” palauttaa katsojan ”silmän” lumoista nykyaikaan, tarinan lähtöpisteeseen ja muistuttaen varoittaa korun pahoista maagisista voimista.
30.10.1990 julkaistun ”The Eyen” tarinan opetus on, että monissa paikoissa ja uskontokunnissa ympäri maailmaa käytetään hyväuskoisia ihmisiä sumeilematta sairaiden yksilöiden harjoittaman vallankäytön välineinä. Kaikessa brutaalisuudessaan ja inhorealistisuudessaan ”The Eye” albumi on yksi neo-klassisen heavy metallin kovatasoisimpia ja nerokkaimpia teoksia koskaan. Vaikka albumi syntyi monien vastoinkäymisten ristipaineessa, on se kokonaisuudessaan helpoimmin nautiskeltavia King Diamond -albumikokonaisuuksia. – Ehkäpä se on sitä juurikin kyseisestä syystä johtuen.