Pyörremyrskyn jättämä tuho ja jälki on melko outo – arviossa Tornadon kolmas pitkäsoitto ”Commitment to Excellence”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 10.10.2018

Hollantilais-tamperelainen yhtye Tornado on pyörittänyt myllyänsä yli kymmenen vuoden ajan tarjoten kuulijakunnalle omanlaista thrash metalia. Tarkkaan ottaen ”sleazy thrash”, eli meikäläisittäin rähjäistä rässiä. Suoraan sanottua Tornadon kutsuma genre ei kerro itselleen yhtään mitään, mutta tälle mysteerille on olemassa helppo ratkaisu. Nimittäin bändin kolmas pitkäsoitto ”Commitment to Excellence”.

Yhdellätoista kappaleella väsätty albumi on kaikin puolin asiallista ja soitto monen puolin tiukka ja nopeaa. Näkemys rähjäisestä thrashistä on hieman kyseenalainen, sillä pakettina ”Commitment to Excellence” on hieman outolintu. Alkupuoliskolla esiintyvät ”White Horse of the Apocalypse” ja ”Global Pandemic” eivät kuulosta rähjäisiltä tai edes vihaisilta, vaikka jälkimmäisessä kappaleessa pudotellaan niitä kuuluisia f-pommeja melko paljon. Muutaman pyörityksen jälkeen on hieman vaikea todeta, mitä Tornado oikein haluaa tuoda loppujen lopuksi esille. Se haluaa jollain tapaan olla vihainen yhtye, mutta minkään sortin aggressiota bändiltä ei tahdo kuulua kuulijalle.

Loppua kohden levyn tarjonta muodostuu laajalti tasapaksuilla suorituksilla. Ainoastaan ”The Flight of Yuri Gagarin” tarjoaa monipuolisempaa ja hieman progressiivisempaa suuntaa, muttei nosta albumin tasoa suuriin korkeuksiin. Levyn oudoin sovitus löytyy kappaleen ”Chaos Among the Ruins” puolesta välistä. Teokseen on tekaistu kohta, joka muistuttaa todella paljon Slayerin ”Angel of Death”-kappaleessa esiintyvää kitarariffiä. Siitä ei ole mitään tietoa, onko tarkoitus tahallinen vai mikä, mutta ratkaisu on melko outo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaiken puolin soitto on kumminkin asiallista ja tuotannossa ei ole moitittavaa. Silti ”Commitment ot Excellence”-albumin tarjonta ei jätä kummoisia jälkitunnelmia. Suurin osa kappaletarjonnoista ovat joko teennäisiä tai jollain tapaan outoja. Pyörremyrsky jää tällä kertaa laihaksi suoritukseksi.

6-/10

Kappalelista:

01. A Minute of Nothing
02. White Horse of the Apocalypse
03. Global Pandemic
04. Spirit and Opportunity
05. The Flight of Yuri Gagarin
06. Endless Forms of Torment
07. Through Difficulties to Victory
08. Supremacy
09. Chaos Among the Ruins
10. United Forces (S.O.D. Cover)
11. At the Chapel of Rest

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tornado Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat