Pyörteet julkaisi uuden EP:n ”Joutilaisuus ja sattuma”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 12.4.2020

Ääniä vanhalta tehtaalta Tampereelta. Yhden ihmisen orkesteri Pyörteet on harjoittelua ulkomaailmaa varten. Yritys jäsentää omaa olemista. Yritys hellentää otetta ja uskoa sattumaan.

Janne Rahkila alias Pyörteet kertoo:

”Helmikuun alussa 2020 jäin työttömäksi. Mikäpä siinä. Ei ollut ensimmäinen kerta. Aikaa oli. Korona ei vielä sulkenut ihmisiä sisätiloihin mutta häälyi jossain kaukomailla lievästi uhkaavana. Takana oli paska talvi. Lähes pelkkää loskaa ja pimeyttä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aloin tehdä musiikkia itsekseni. Vailla tarkkaa suunnitelmaa tai päämäärää. Yhtäkkiä korona ja sen tuomat rajoitukset peruutti ne vähätkin keikat mitä olisi voitu tehdä Peltilelujen ja Pupurutsan kanssa. Samoin peruuntui moni tapahtuma ja aiemmin tehdyt suunnitelmat ja hommat. Aikaa oli yhä vain enemmän.

Halusin tehdä musiikkia, ja nyt sitä oli vaikeaa tehdä muiden kanssa. Päätin tehdä laulut alusta loppuun yksin. Muutamaan kappaleeseen tuli taustalauluihin muita ihmisiä mukaan. Tuntui ihan kivalta olla yksin vastuussa ja päättää itse. Kaikkea en toki osannut tehdä, mutta sekään ei haitannut. Päätin yrittää silti. Tuntui myös, että pieni kömpelyys jossain asioissa oli hyväksyttävää. Tulin paremmaksi sietämään epävarmuutta ja virheitä. Välillä sillä lailla löytyi ihania pieniä sattumia. Ne olisivat ehkä jääneet tulematta, jos musiikkia olisi tehnyt hallitummin ja harkiten.

Opettelin miksaamista ja masteroinkin omia tuotoksiani. Laulujen sisältöihin tuli sävyjä ulkopuolisuudesta ja jonkinlainen kuolevaisuuden tai ajan haurauden oivallus. Varovaista pohdintaa elämän suunnasta tai vaikkapa sanoja suoraan unista. Liekö sekin ollut seurausta koronasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarkoitus ei ollut tehdä mitenkään teemallista kokonaisuutta tai edes julkaista välttämättä mitään. Yhtäkkiä kuitenkin huomasin, että kasassa on viisi jollakin tavalla toisiinsa liittyvää kappaletta. Eivät ne olleet täysin samasta tarinasta tai edes tunnelmaltaan yhteneviä, mutta jotenkin ne liittyivät toisiinsa. Vähintäänkin siinä, että ne olivat saman ajan tuotteita. Imeneet jonkin yhteisen hetken itseensä. Savustuneet saman nuotion yllä.

Ajattelin, että ne voisi ehkä julkaista sittenkin. Joku nimi vain täytyisi keksiä. Olkoon se nimi sitten vaikka Pyörteet. Sehän on hyvä nimi. Mietin vaihtoehtoja. Tuntui hyvältä, että laulut olisivat kaikkien kuunneltavissa ilmaiseksi. Toivottavasti joku kuulee ne, ja saa niistä jotain tällaisena aikana, kun on tarvetta jakaa edes jonkinlainen kontakti toisiin ihmisiin. Nyt kun laulut etsivät uusia polkuja tulla esiin. Kun niitä ei voi esittää samassa tilassa yhdessä ollen. Pitkäsoitto tämä julkaisu ei ole ja sinkuksi siinä on liian monta kappaletta. Kutsutaan sitä vaikka EP:ksi.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy