”Pyritään antamaan haastetta kuulijalle” – esittelyssä Kollectivist

Kirjoittanut Teppo Luoma - 10.5.2020

Kollectivist, entinen The Kollective, on suomalainen melodista death metalia ja progressiivista metalia yhdistelevä yhtye. Kaaoszine tavoitti yhtyeen vokaaleja ja toista kitaraa hoitavan Lauri Honkolan puhelimen välityksellä:

Jos kuvailisit omin sanoin, niin minkäslainen yhtye Kollectivist on?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauri: Joo, eli Kollectivist on melodista death metalia erittäin runsaalla progerssiivisella höysteillä. Eli jokaisella jätkällä kun meinaa olla vähän erilaista taustaa, niin on sellaista monipuolista melodeathia.

Minkälainen historia yhtyeellä on?

Lauri: Prokkis oikeastaan sai alkunsa siellä 2015–2016, kun alettiin jammailemaan opiskelutoverini Akseli Jäävuoren kanssa, meidän rumpalin siis. Sitten Akselin vanha bändikaveri, Ojalan Henrim pyydettiin mukaan toiseen kitaraan tuossa keväällä 2017. Siinä sitten porukalla alettiin lyömään konseptia kasaan biisejä. Meillä oli Kuusemon Mikko sitten keikkabasistina, ja hän oli sitten itse asiassa sitten mukana ihan viime talveen asti hoitaen samalla näitä tuotannollisia hommia kanssa. Sitten kun Mikko lähti, meillä on Pietikäisen Vesa koulutettavana siihen basson varteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minkälaiset ovat yhtyeen inspiraatiot? Mitkä bändit ovat vaikuttaneet yhtyeeseen?

Lauri: Voidaan lähteä sinne just melodeath-osastolle. Sitten on ihan progemetalli myöskin. En nyt puhu varsinaisesti djentistä, vaikka se sitä niin kuin onkin. Esimerkiksi Meshuggah on erittäin kova inspiraatio joka jätkälle. Periphery myöskin, sitten just vanhan liiton Ruotsin melodeath-bändit, At the Gates esimerkiksi. Itselle Arch Enemy ja sitten ihan nykymetallista lahtelainen Wolfheart, niin se on erittäin kova juttu. Ihan teini-iästä asti tullu Tuomas Saukkosen tuotantoa kuunneltua: Before the Dawn, Dawn of Solace.

Mennääs yhtyeen biisien teemoihin ja sanoituksiin. Minkälaisissa aiheissa ne pyörivät ja hakevat inspiraatiota?

Lauri: No inspiraatiot tulevat oikeastaan ihan arkielämästä ja arkielämän kokemuksista. Ihan miten itse peilataan omaa ja läheisten elämää. Sitten jonkin verran myös ihan tällaista yhteiskuntakriittistäkin on. Akselin kanssa ollaan 50/50 hoidettu nämä sanoituspuolet. Siellä pyritään vähän ehkä haastavampia tekstejä kirjoittamaan, kun nykytrendinä tuppaa varsinkin popissa olemaan se, että kaikki pitäs aina kertoa suoraan ja kerralla. Ei hirveesti sellaisia haasteita ole kuulijalle, niin pyritään antamaan haastetta kuulijalle, jolloin jokainen pystyy tulkitsemaan ne sanat kuin itse haluaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minkälainen teillä on roolinjako uusien biisien luomisen kanssa?

Lauri: No meillä on oikeastaan tärkein säveltäjä Henri, toinen kitaristi, joka tekee suurimman osan biiseistä. Itse teen jonkin verran, ja Akseliltakin tulee kanssa biisejä. Yleensä sitten, kun biisiaihio lähtee syntymään, niin joku meistä tekee sen aihion suhteellisen valmiiksi. Sitten lähdetään pallottelee sitä porukalla, meneekös tämä biisi jatkoon vai ei ja mitä tässä voisi tehdä eri tavalla. Kun saadaan se jonkinasteiseen muottiin, lähdetään sitä sitten yhdessä treeneissä miettimään. Yleensä ihan vielä äänitysvaiheessakin saattaa ottaa jotain pieniä nyansseja. Jokaisella jätkällä kuitenkin on se just oma musiikillinen historia, joka vaikuttaa, niin tuovat vähän omaa juttua siihen mukaan.

Kun korona nyt vaikeuttaa keikkailua, niin minkälaisia teillä on lähitulevaisuuden suunnitelmat? Mitäs on luvassa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauri: Tässä kun tuli todettua, että keikoilla ei tosiaan ensi kesänä mennä. Ehkä sitten syksyllä aikaisintaan, niin nyt keskitytään ihan biisien tekemiseen ja julkaisuun. Yritetään saada tuota meidän YouTube-kanavaakin aktivoitua enemmän. Nyt maaliskuun alussa julkaistiin tämä ”My Void” -kappale videoineen. Meillä tulee sitten 8.  toukokuuta sellainen kappale kuin ”Gates”. Tässä oikeastaan toukokuussa lähdetään äänittelemään rumpuja seuraaviin biiseihin. Pidetään semmonen hyvä pöhina päällä, nytten koko loppukevät ja alkukesä. Ihan vedetään kunnolla kamaa pihalle [naurua].

Jos haluaa yhtyettä tukea, niin mistäs löytää merchiä, levyä ja muita materiaaleja?

Lauri: Meillä ei itse asiassa merchiä vielä ole ollenkaan. Tässä kun nyt saadaan pöhinää vähän enemmän, niin oli kyllä tarkoitus, että lähdetään jotain kehittelemään jossain vaiheessa. Valitettavasti kaikki julkaisutkin ovat ihan digitaalisia. Meillähän on YouTube-kanava, joka löytyy nimellä Kollectivist band. Sitten on totta kai Spotifyssä kaikki biisit, kuten muillakin suurimmilla striimausalustoilla: Apple Music, Tidal, Deezer. Ja tosiaan Instagramissa ja Facebookissa ollaan myös, niin pääsee näitä meidän tunarointeja niitäkin kautta seuraamaan.

Jos haluaisitte nostaa yhtyeeltä kaksi biisiä esille, niin mitkä ne olisivat? Minkälainen tausta ja tarina niissä on?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauri: Ensimmäinen valinta on ”Ambitiously Ambiguous, joka löytyy ”Takotsubo”-EP:ltä. Se on Henrin vähän vanhempi sävellys, joka sitten sovittettiin Kollectivistille. Ihan kunnon mättöä. Se on oikeastaan ensimmäinen kunnon mättöbiisi Kollectivistilla. Biisin sanoituksellinen teema kuvaa, miten materiaali ja pinnallisuus tekee ihmisestä hirviön. Vähän sitä nykymaailman mentaliteettia: pitää olla uraohjus, sitä, että ylisuoritetaan eläen vain suorittamiselle. Siinä peilataan kertojan näkökulmasta, kuinka hän kuvittelee olevansa muita parempi, mutta sitten loppujen lopuksi hän tajuaa olevansa vain koneiston orja, kulutustavara, ja homma menee pipariksi.

Toinen kappale olisi tuorein julkaisu ”My Void”. Se on allekirjoittaneen käsialaa, ja siinä tarinassa tämä kertoja kamppailee pään sisäisten demoniensa ja tyhjyyden kanssa, ja siinä yritetään päästä menetyksen jättämän tyhjiön jälkeen jaloilleen. Se on sanoitukseltaan diipimpi kappale, mutta kyllä se toivo siellä on, vaikka muuta antaa ymmärtää. Aina on valoa tunnelin päässä. Myöskin tyhjyydessä ja yksinäisyydessä.

Minkäslaisia terveisiä lukijoille?

Lauri: Sellaisia terveisiä, että nyt eletään musiikillisesti rankkoja aikoja, niin ei vaivuta synkkyyteen. Tuetaan bändejä ja kulttuuria ostamalla merchiä ja tukituotteita. Kyllä se uusi päivä vielä koittaa. Ei muuta kuin lisää paskaa housuun ja täysillä eteenpäin.

Kollectivist
Vokaalit/kitara: Lauri Honkola
Kitarat: Henri Ojala
Rummut: Akseli Jäävuori

Facebook https://www.facebook.com/kollectivist/
Instagram https://www.instagram.com/kollectivist_official/
YouTube https://www.youtube.com/channel/UC1rdsn1Vo-_JykR3E0cJBaA

Luetuimmat

Uusimmat