Pystyyn Kuolleiden Hippien täyslaidallinen on kuunneltavissa kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.10.2019

Vuonna 2013 perustettu Pystyyn Kuolleet Hipit on Tampereen Pispalasta lähtöisin oleva, nelihenkinen yhtye. Bändi on tunnettu energisistä live-esiintymisistään, ja se on kerännyt mainetta erityisesti Tampereen seudulla. Ulkomusiikillisista seikoista on myös mainittava yhtyeen oheistuotteet, joiden design on tunnistettava ja luonut yhtyeelle omanlaisensa brändin.

Bändin tuorein pitkäsoitto ”Pako Todellisuudesta” julkaistiin 27. syyskuuta, ja se on nyt kuunneltavissa kokonaisuudessaan ohessa. Levy on tuotettu ja rahoitettu täysin omavaraisesti, ja se julkaistaan omakustanteena niin digitaalisesti kuin fyysisesti CD:n sekä kasetin muodossa. Albumi sisältää kymmenen raitaa todellisuudesta ja pakenemisesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn teemat kulkevat mieleltään avoimen ihmisen ajatuksissa.  Kertoja pakenee pois tästä tietoisuuden tilasta, käsityskyvyn ylittävän transsendentin mysteerit sekoittavat ajatukset, ja mikään ei ole enää ennallaan. Käsitys todellisuudesta on muuttunut. Pakeneeko kertoja todellisuudesta vai ottaako hän kosketuksen todellisuuteen?

Albumin soundimaailmaan on haettu ”ysärifiilistä” ja otettu runsaasti vaikutteita 1990- sekä 2000-luvun alun eri rock- ja metallimusiikin alalajeista, kuitenkin modernilla otteella. Debyyttialbumi on musiikillisesti ja soundillisesti huomattavasti yhtyeen aikaisempia julkaisuja laadukkaampi, ja bändi kertookin löytäneensä viimein oman soundinsa tällä albumilla.

Unohda ympäröivä maailma, pidä tauko hektisen arjen keskellä ja ota vastaan pako todellisuudesta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat