Qstock kohti 40 000 kävijän yleisöennätystä – kahden päivän liput loppuunmyyty

Qstock 2018

Oululaisen Qstock-festivaalin lipunmyynti on jatkunut edellisvuosia vilkkaampana. Kahden päivän liput on myyty loppuun jo reilu kuukausi ennen festivaalia. Yksittäisiä asiakkaiden varaamia lippuja tosin saattaa vielä vapautua Ticketmasterin myyntikanaville seuraavien päivien aikana.

Lauantain yhden päivän liput ovat myös loppuneet, mutta perjantain lippujen sekä VIP-alueelle oikeuttavien yhden ja kahden päivän lippujen myynti jatkuu Ticketmasterin myyntikanavilla normaalisti.

Qstock tulee tekemään tänä vuonna uuden kävijäennätyksensä. Uusien aluejärjestelyiden kuten lavojen sijaintien muutosten ja uusien kulkuväylien myötä päiväkapasiteettia on voitu kasvattaa 2500 henkilöllä, mikä tarkoittaa yhteensä 40 000 kävijää kahden päivän aikana.

”Viime vuonna liput myytiin loppuun heinäkuussa ja kapasiteettimme on nyt suurempi kuin koskaan, joten tämä on todellakin ennätyksellinen vuosi. VIP-alueelle oikeuttavista lipuistakin on myyty jo yli 80 prosenttia. Haluamme edelleen kehottaa jäljellä olevien lippujen ostamista vain viralliselta Ticketmasterin myyntikanavalta, jolloin lipun aitoudesta voi olla varma”, Qstockin viestintäpäällikkö Niina Ristolainen toteaa.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.–27.7. Qstock on ollut loppuunmyyty jo kuutena kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 35 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Qstockissa tullaan näkemään 60 esiintyjää kuudella eri lavalla. Festivaalilla esiintyvät muiden muassa Thirty Seconds To Mars (US), The Offspring (US), Ville Valo & Agents ja Airbourne (AU). Koko ohjelma aikatauluineen löytyy osoitteesta: www.qstock.fi/aikataulu

Kommentoi julkaisua