Qstockin lauantai toi mukanaan heviä ja sirkushuveja!

Perjantaista toettuani oli helpompi lähteä lauantaipäivään pidempien yöunien jälkeen. Ilma oli yhtä aurinkoinen ja lämmin, mutta tuulen henkäys kävi välillä Kuusisaaren yllä, mikä kevensi vähän päivää. Lauantaina oli myös jo päiväsaikaan silminnähden enemmän yleisöä paikalla perjantaihin verraten.

Lauantai 27.7

Päivä lähti käyntiin Infected Rainin keikan kuvaamisella ja hetken seuraamisella. Euroopan-kiertuetta tekevä moldovalaiskokoonpano vaikutti olevan energistä porukkaa, eikä se paljoa piitannut Koomalavan helteisestä tunnelmasta. Infected Rain tuo mieleen ukrainalaislähtöisen Jinjer-yhtyeen, joka on viime aikoina keikkaillut jonkin verran Suomessa. Bändeiltä löytyy samoja elementtejä ja molemmat yhtyeet on perustettu 2008. Infected Rain keräsi teltan täyteen porukkaa ja herätti myös muissa toimittajissa mielenkiintoa. Tapahtuman ollessa loppuunmyyty sekä Kooma- että Sirkusteltta tuppasivat olemaan täynnä bändien aloittaessa soittamisen.

Stam1naa odotellessa tiesi melko hyvin, mitä on tulossa: varmaa suorittamista, tukan pyöritystä ja moshpittejä. Kaikki näistä osuivatkin oikeaan, mutta olihan mukana pieni yllätyskin. Stam1na oli tuonut mukanaan lavalle myös naisenergiaa, Kaisu Kärrin, joka on laulanut muun muassa Stam1na”-albumilla ”Sananen lihasta” -kappaleen taustanauhoja. Stam1nan kesän toiseksi viimeinen keikka oli Qstockissa, ja bändi heittää vielä 3.8. Lemillä viimeisen ”Sinä ansaitset kultaa 2019” -kiertueen keikkansa. Jos tämän jälkeen vielä haluaa nähdä poppoon ennen vuodenvaihdetta, joutuu suuntaamaan muualle Eurooppaan. Stam1na tekee siis melko kattavan Euroopan-kiertueen alkaen 12.11. Pariisista. Viimeinen rykäisy on 13.12. Antwerpenissä, ja tähän väliin mahtuu jopa 26 keikkaa ympäri Eurooppaa! Miehillä siis riittää virtaa, ja huhuja on kuultu jo uuden albuminkin tekemisestä!

Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB herätti nimellään heti mielenkiintoa ja kunnioitusta, vaikkakaan en bändin tuotannosta juuri etukäteen tiennytkään. Kokoonpanossa ovat alkuperäisinä Kingston Wallin jäseninä Jukka Jylli (basso) ja Sami Kuoppamäki (rummut). Vuonna 2015 yhtye on tehnyt myös keikan Ruisrockissa nimellä Kingston Wall FreakOut!. Setissä käytettiin runsaasti savuja, ja tunnelma oli leijailevan harmoninen. Kie:llä, eli Kristian von Hertzenillä oli lauantaina tiukka päivä, koska mies sai esiintyä kahdesti illan aikana: Kingston Wallin keikka alkoi puoli seitsemältä, ja pari tuntia myöhemmin mies nähtiin hieman isommalla lavalla Don Huonojen kanssa. Mikko von Herzenin nähtiin ponnahtelevan välillä kaiuttimien päälle, ja mies tuntui olevan erittäin hyvällä tuulella. Hauska yksityiskohta oli se, että Mikko oli lähtenyt keikalle avojaloin! Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB esitti vaikuttavaa leijuntaa ja lumoavaa rytmiä, jota harvoin on tarjolla festarikävijöille!

Airbournea odotin oikeastaan eniten koko festarin esiintyjistä. Kaleva-lavalle olikin tuotu pitkä rivi Marshalleja, jotka näyttivät komeilta Airbournen lavakankaan edessä. Jos Stam1nalla riitti energiaa lavalla, ei Airbournekaan säästellyt höyryjä, vaan lavalla sinkoiltiin heti alussa edes sun taakse niin, että kuvaajilla piti kiirettä seurata kohdetta. Toisena biisinä kuultiin ”Too Much, Too Young, Too Fast”, joka taitaa olla bändin yksi isoimmista hiteistä. Setin alkupuolella nähtiin myös kitaristi-solisti Joel O’Keeffen koreografiaan kuuluva lavalta alas kipuaminen ja eturivissä fanien seassa soittelu. Tästä mies hyppäsikin crew’n jäsenen harteille ja ratsasteli kitara kädessä pitkin barrikadien väliä miksauslavaa kohti. Muillakin Airbournen keikoilla nähty täyden kaljatölkin hakkaaminen päähän oli myös oma show’nsa Qstockissa. Liekö suomalaiset tölkit tehty vahvemmasta alumiinista kuin ulkomailla, sillä mies sai tovin hakata ennen oluen ryöppyämistä tölkin kyljestä.  Joel on myös tunnettu lavarakenteissa kiipeilijä, kuten myös perjantaina esiintynyt Michael Monroe. Miehen kiipeily on kuitenkin näyttänyt joillakin keikoilla ajoittain jopa uhkarohkealta ja tyhmän vaaralliselta. Vaikka Airbourne liikkuukin aika perinteisen rock’n’rollin lähteillä, tempoa nostettuna ja muutamilla muilla lisähöysteillä osaavat he hommansa äärimmäisen hyvin. Jos joku yleisössä jäi kylmäksi, täytyy hänen olla kuuro, sokea tai molempia.

Toiseksi viimeisenä päälavalla lauantaina nähtiin kotimainen pitkän linjan rockbändi Apulanta. Apiksen jäsenrivistö oli rönsyillyt tälle festarikesälle uusiin lukemiin. Lavalta löytyi nyt vakiojäsenten lisäksi toinen kitaristi sekä Dj Rico Tubbs, jonka kätten jälkeä löytyy myös uudelta ”Make Nu Metal Great Again” -EP:ltä. Bändiltä kuultiin niin vanhoja hittejä kuin uusi ”Lokin Päällä Lokki”, jonka kertsi on oikein menevä. Bändin fanikanta on myös laajentunut vuosi vuodelta, ja keikasta voi nähdä yhtä hyvin nauttivan teinin tai hiukan jo varttuneemmankin henkilön. Nytkin päälavan kenttä oli täynnä innostunutta festariyleisöä tarkastelemassa Apulannan menoa ja sanomaa. Vaikkei Apulanta ole omia suosikkejani ollutkaan, ei voi väittää, etteivätkö miehet osaisi pistää kunnon näytöstä pystyyn kerta toisensa jälkeen!

Machinae Supremacyllä on kyllä yksi omistautuneimmista fanikunnista, joka äkkiseltään tulee mieleen. Bändin musiikki on luokassaan jopa ainutlaatuista, mikä lienee syynä faniporukan hitsautumiseen. Bändin 2010 alkuvuodesta nähneenä silloisesta klubikeikasta jäivät minulle erittäin lämpimät muistot.  Tämänkertaisella keikalla ei niihin ensikosketustunnelmiin päästy, mutta bändi oli joka tapauksessa mahtava nähdä taas livenä. Jonas ”Gibli” Rörlingillä oli sattumoisin syntymäpäivä, jota mies pääsi juhlistamaan Qstockin lavalle. Mies tokaisi välikommenttina, että ”ensi kerralla saapuessamme toivomme isompaa lavaa”. Se oli myös sinänsä hyvä huomio kitaristilta, sillä katsojia oli varmasti enemmän kuin millään muulla bändillä Oulu-lavalla koko viikonlopun aikana. Bändiltä ei ilmeisesti irronnut tältä erää yhtään kappaletta ”Overworld”-levyltä, joka lukeutuu ylivoimaisesti suosikkeihini. Loistavan, leikittelevän ”Indiscriminate Murder Is Counter-Productive” -kappaleen jälkeen täytyi todeta, että aika rientää, ja minun oli pakko lähteä valmistautumaan illan pääesiintyjää varten. Harmikseni viimeisenä kappaleena taisi vielä irrota ”Through The Looking Glass”, joka on hienoimpia kappaleita bändiltä, etenkin alun kepeän syntikkalaukan ansiosta. Toivottavasti seuraavaa kohtaamista ei tarvitse odottaa yhtä pitkään, ja keikkaa pääsisi seuraamaan paremmalla ajalla.

Ennen Thirty Seconds To Marsin astumista lavalle en oikein tiennyt, mitä odottaa bändiltä. Yleisön sekaan oli ilmestynyt kymmenittäin liehuvia bändin lippuja. Eturivissä oli myös paljon fanien tekemiä kylttejä ja kankaita, joissa oli viestejä laulaja Jared Letolle. Osassa pyydettiin poimimaan lavalle ja toisissa toivottiin jotakin tiettyä kappaletta esitettäväksi. Monilla eturivin faneilla oli myös piirrettynä käsiin Thirty Seconds To Marsin tunnus, kolmio, jonka poikki leikkasi viiva. Tässä vaiheessa oli selvää, että fanitus on todella isoa ja jopa osana koko show’ta. Kuvailun lomassa järjestyksenvalvojat viittoivat menemään lavan etuosaan pois edestä, ja ihmettelimme, mistä on kyse. Hetken kuluttua lavan väliin tuotiin suuria ilmapalloja, jotka olivat enemmänkin jumppapallon kaltaisia, mutta vieläkin isompia. Seuraavan kappaleen alussa vapaaehtoiset henkilöt lykkäsivät pallot väkijoukkoon. Kymmenien värikkäiden pallojen ollessa ilmassa ja pomppiessa väkijoukon yllä näky oli vaikuttava. Koko keikasta huokui hyväntuulisuus ja positiivisuus, joita ei varmasti liikaa viljellä. Hymysuisia kasvoja oli alue täynnä. Mahtoi seuraavana aamuna yhdellä sun toisella olla poskipäät kipeänä nauramisesta. Hetki pallojen jälkeen Leto kysyi, ketkä haluaisivat tulla lavalle, ja kuten arvata saattaa, pyrkijöistä ei ollut pulaa. Leto valitsi kahdeksan onnekasta, joille illasta tuli ikimuistoinen kokemus. Jutusteltuaan ja kappaleen tai kaksi laulettuaan onnekkaat fanit joutuivat kuitenkin palaamaan takaisin yleisöön. Yllätykset eivät loppuneet vielä tähän, vaan hetken kuluttua tuotiin vielä puhallettavia rantaleluja, joiden päälle Leto pyysi yleisöstä rohkeimpien nousevan. Pitkän aikaa nähtiin kourallinen faneja ratsastavan vesimelonilla, flamingolla tai delfiinillä. Vaikka itse lava oli melko tyhjä, osasi Thirty Seconds To Mars tarjoilla melkoisia sirkushuveja katsojille. Oikeista naruista vedettynä keikka oli erittäin positiivinen ja täynnä yllätyksiä, ainakin katsojalle, jolle tuotanto ei ole niin tuttua. Uskon, että vaikkei olisikaan ollut Thirty Seconds To Marsin fani, keikalla ei tullut tylsää missään vaiheessa!

Teksti: Tanu Jänkä

Kuvat: Sini Sulkakoski & Tanu Jänkä

Kommentoi julkaisua