Quake The Earthilta videopäiväkirja tulevasta albumista

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.11.2015

Quake The Earth 2015Oululainen Quake The Earth julkaisee ”Declaration of War” -nimisen albuminsa alustavasti ensi vuoden alussa. Yhtye on nyt julkaissut albumista videopäiväkirjan ensimmäisen osan ja voit katsoa tuon osan täältä:

Quake The Earth on lyriikoiltaan tunnettu kantaaottavana orkesterina. Sanoituksista voikin usein löytää tiukkoja poliittisia mietteitä. Bändin nimikin on itsessään tarkoitettu ymmärrettäväksi siten, että maailmaa koitetaan ravistella hereille äänivallien lisäksi myös sanojen puolesta. Tämä uusin videobiisi tuskin jättää kenellekään mitään epäselvää mitä mieltä bändi kotimaamme poliittisesta meiningistä on ja osoittaa myös syvän huolensa kansalaisistamme. Ajankohtaisuutensa vuoksi biisiä ei maltettu pitää enää odottelemassa levyn ulos tuloa…

Albumi on tällä hetkellä lopullisessa miksaus ja masterointi vaiheessa. Julkaisijaa ei ole vielä tiedossa, koska bändi etsii itselleen par aikaa uusia yhteistyökumppaneita. Suomen rajojen ulkopuolellakin on jo käyty näyttäytymässä ja tulevaisuudessa ilmeisesti myös enenevissä määrin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat