Queen-rumpali Roger Taylor julkaisee uuden sooloalbumin – kuuntele uusi single ”I See You Now”
Queenin legendaarinen rumpali Roger Taylor julkaisee seitsemännen sooloalbuminsa ”Violence Insane In A Beautiful World” 18. syyskuuta Columbia Recordsin kautta. Tulevalta albumilta on nyt julkaistu toisena singlenä ”I See You Now”, joka on saanut seurakseen myös musiikkivideon.
Taylor kertoo uuden kappaleen olevan rakkauslaulu, jonka inspiraationa toimii hänen vaimonsa Sarina Taylor. Muusikon mukaan pitkän parisuhteen myötä toisesta ihmisestä oppii näkemään asioita, joita suhteen alkuvaiheessa ei vielä tunne.
”I See You Now” -kappaleen mustavalkoisen musiikkivideon ovat toteuttaneet Sarina Taylor ja Taylorin pitkäaikainen yhteistyökumppani Simon Lupton.
”Violence Insane In A Beautiful World” on Taylorin ensimmäinen sooloalbumi sitten vuonna 2021 ilmestyneen ”Outsiderin”. Vaikka kyseessä ei Taylorin mukaan ole varsinainen konseptialbumi, levyn kappaleita yhdistää huoli maailman nykytilasta. Albumilla käsitellään muun muassa väkivaltaa, sotia, ympäristöongelmia ja yhteiskunnallisia jakolinjoja, mutta Taylor kertoo levyn perimmäisen viestin olevan toiveikas ja korostavan ystävällisyyden merkitystä.
Taylor on kirjoittanut, tuottanut, laulanut ja soittanut albumin kappaleet pääosin itse yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Joshua J. Macraen sekä liveyhtyeensä jäsenten kanssa. Levyllä kuullaan myös eteläafrikkalaista The Ndlovu Youth Choiria kolmella kappaleella.
Albumilla on lisäksi mukana Taylorin versio John Lennonin kappaleesta ”Jealous Guy”.
”Violence Insane In A Beautiful World” -albumin kappalelista:
- ”A Beautiful World” (feat. The Ndlovu Youth Choir)
- ”Violence Insane”
- ”What Really Matters”
- ”Don’t Photograph Food”
- ”I See You Now”
- ”Chump”
- ”Spit In His Eye”
- ”Jealous Guy”
- ”Come On Summer (It’s Party Time)” (feat. The Ndlovu Youth Choir)
- ”A Great Big Beautiful World” (reprise) (feat. The Ndlovu Youth Choir)
Albumin julkaisun yhteydessä Taylor lähtee myös kuuden konsertin mittaiselle Britannian-kiertueelle, joka käynnistyy 21. syyskuuta Newcastlesta ja sisältää muun muassa konsertin Lontoon Roundhousessa.
