Quiet Riot -rumpali Frankie Banali ehti suunnitella omat hautajaisensa jo ennen syöpädiagnoosia

Yhdysvaltalaisesta heavy metal -yhtye Quiet Riotista tunnettu rumpali kuoli haimasyöpään 20. elokuuta 68 vuoden iässä. Banalin vaimo Regina Banali oli viikonloppuna puhumassa suunnitelmistaan miehen muistotilaisuutta varten SiriusXM-radiokanavan ”Trunk Nation With Eddie Trunk” -ohjelmassa. Regina kommentoi:

”Hassua kyllä, hän oli jo maksanut ja suunnitellut hautajaisensa Forest Lawnissa (Los Angelesissa sijaitseva hautausmaa) ennen syöpädiagnoosiaan. Nyt en kuitenkaan tiedä, mitä teemme koronaviruksen kanssa. Hän halusi samantyyppiset hautajaiset kuin Ronnie James Dio ja Jimmy Bain, sellaiset, joihin mekin osallistuimme monta kertaa. Hän sanoi, että vuokraamme Rainbow’n (legendaarinen ravintola Länsi-Hollywoodissa), hankimme laminoidut kulkuluvat ja lähetämme hänet matkaan samalla rock and roll -tyylillä kuin miten hän saapui Los Angelesiin.”

”Minusta tämä on parempi tehdä isosti, vaikka se tarkoittaisi ajankohdan myöhästämistä. Uskon, että ihmiset vielä välittävät. Ja uskon, että hän ansaitsee kaiken kunnian ja tunnustuksen.”

Kommentoi julkaisua